May the Force be with you

keskiviikko 6. helmikuuta 2008

Ilman laastaria

Töiden jälkeen kahvilaretki ystävän kanssa, sitten kotiin, kotoa kantakuppilaan kirjoittamaan (ensimmäistä kertaa illalla, töiden jälkeen). Kuppi teetä, puoli tuntia, viisi ja puoli sivua raakatekstiä henkilökohtaisista aiheista. Kotiin kävellessäni tuuli, minulla ei ollut hansikkaita kädessä ja mietin, että jos tuon raakatekstin joutuisi lukemaan ääneen, jollekin, kuulijoille, se olisi vaikeaa. Olisi ehkä kuin ihossani olisi pieni reikä, josta pystyy katsomaan minuun sisälle.

Kun kuljin kotiin, olo oli hiukan raavittu. Takkia ripustaessani ajattelin, että hullun hommaa, pitää itsensä tällä tavalla auki, mutta tiesin koko ajan ajatellessani, että tämä on nyt ainoa tapa. Olla auki, raavittuna, pieniä reikiä ihossa, reikiä, joista näkisi sisään, jos olisi joku joka katsoisi. Ihan vain siksi, että minä itsekin voin katsoa ulos ja sisään ja nähdä ja kirjoittaa kynällä paperille niin kuin se olisin minä, käsi jonkun iholla.

Ei kommentteja: