En saanut vielä tirskautettua verta nenästä, vaikka eilen illalla kovasti yritin. Tulos kovasta yrittämisestä tullee myöhemmin. Kuitenkin tuo eilisiltainen yritys tuotti jo tulosta. Ihan vain yhteenvetämisen ilosta kerron kuitenkin koko kuvion eli tähän mennessä tapahtunutta: Aloitin novellikokoelman (työnimi Kreikkalaiset) kirjoittamisen syksyllä 2007. Toukokuussa 2010 lähetin sen ensimmäiselle kustantamokierrokselleen. Heti kuukauden sisällä sain kaksi lausuntoa sisältävän vastauksen kustantamo A:sta. Syksyn mittaan kustantamot B ja C kertoivat, että kiitos ei kiitos. Eilen meni hermo, kun oli muutenkin huono päivä ja lähetin kustantamoihin D, E ja F meiliä ja kysyin, että mitä kässärille kuuluu ja voisitteko sanoa sille rakkaita terveisiä kotoa ja että muistaa pukea pitkät kalsarit jalkaan ja syödä kiltisti vihannekset lautaselta.
Ja sitten asiaan. Olin positiivisesti yllättynyt, kun kustantamot D ja E reagoivat meiliini jo heti tänään. E ilmoitti, että ikävä kyllä eivät ole ehtineet vielä edes lukea kässäriäni, mutta palaavat asiaan viimeistään helmikuun aikana. Kustantamo D pahoitteli kovasti, että olen saanut odottaa näin pitkään ja kertoi syyksi sen, että on paljon hyviä kässäreitä, joista vain pieni osa on mahdollista mahduttaa julkaisuohjelmaan. Kustantamo D lupasi palata asiaan vielä tammikuun aikana. Eli nyt sitten odotellaan taas. Katsotaan, pystyykö kustantamo D palaamaan asiaan tammikuun aikana ja E helmikuun aikana. En pidätä henkeä odottaessani, lienee parasta niin.
En ole mitenkään innostunut kustantamo D:n ystävällisestä vastauksesta, mutta toiveita nostaa kyllä tuo aikataulu - siis toiveita siitä, että saisin jotain tietoa jostain suunnasta, enkä joutuisi odottamaan heidän kohdallaan siihen, että lähettämisestä tulee vuosi täyteen.
Toiveet pikaisesta vastauksesta nostattavat tietenkin ajatuksiin kaikenlaisia muitakin toiveita - täysin absurdeja ja katteettomia sellaisia. Olen yrittänyt pitää itseäni maan pinnalla toteamalla useampaankin otteeseen, että äläpä nyt Rooibos. Että D ja E vastaavat kyllä ja molemmista tulee vastaus, että ikävä kyllä en mahdu heidän kustannusohjelmaansa. No ei sillä, E onkin aika utopistinen ajatus, mutta D... No niin, ja takaisin maan pinnalle!
Onneksi minulla on omat pikku ankkurini, jotka tosiaan pitävät minut maan pinnalla ja usein vielä syvemmällä. Nimittäin Kreikkalaiset. Kaivoin eilen illalla verta nenästäni vielä vähän lisää ja luin sängyssä Alfan ja Betan. Huh. Tuntui pahalta. Olin muistanut ne paremmiksi. Eivät ne nyt umpihuonoja olleet, mutta jotenkin kevyitä. No, ainakin nyt tuntuu, että tiedän mitä niille pitää tehdä. Niillekin. On tämä hullun hommaa, tämä kirjoittaminen. Ja tämä odottelu.
1 kommentti:
Pitelen peukkuja ja jännään sun kanssa! :)
Lähetä kommentti