May the Force be with you

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Muutama rivi

Kirjoitin pari pienenpientä pätkää Volvoon. Melko raakatekstiä, täytyy viilata toiste. Pääasia, että saan tuon yhden osion etenemään, vaikkakin hitaasti. Välillä mieleen tulee viikko sitten viikonloppuna kirjoitettu uusi kohtaus - yllätyin kun muistin sen äsken, että ainiin, tällainenkin. Siihen pitää varmaan kirjoittaa iskevämpi dialogi ja tiukempaa riitelyä, mutta sen ehtii, ei siihen tarvitse kuin sopivan aikaikkunan ja kirjoituskahvilan. Volvo etenee, vaikkakin juuri nyt hitaasti, mutta tämä hidas vauhti on nyt varmasti hyvä, ehdin miettiäkin vähän ja sitten taas istua kokonaisia päiviä koneen ääressä jossain välissä ja kirjoittaa ja kirjoittaa ja kirjoittaa senkin yli, kun joku sanoo päässä, että tämä varmaan riittää tältä päivältä.

En kirjoittanut tänään paljon, mutta väistämättä vähätkin rivit vievät käsikirjoitusta eteenpäin, vaikka ne rivit olisivat sellaisia, jotka pitää myöhemmin deletoida.

Ei kommentteja: