May the Force be with you

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Aikataulu

Kommentoin juuri Elinan blogiin, sillä Elinakin kirjoitti deadlineista. Ja kun kommentin kirjoittamisen jälkeen vain istuin ja katselin ulos (kirjoituspöydän ääressä, ja ihmettelin, miksi en tosiaankaan kirjoita siinä, kun siinä on niin mukava istua, mutta en nyt vain kirjoita), niin tajusin ajan kulun ja deadlinet aika konkreettisesti. Ja sen, että minun täytyy tehdä vähän tarkempi aikataulu itselleni, koska liberaali "kesäkuun loppuun" ei vain ole tarpeeksi. Laskin sitten yhteen yksi plus yksi plus yhtä sun toista ja vaikka aika ei ole uusiutuva luonnonvara, aion yrittää sitä, että minulla olisi koelukukelpoinen versio Volvosta valmiina toukokuun alussa. Sitten olisi vielä vähän aikaa viilatakin kommenttien jälkeen. Eli kaksi kuukautta. Ja homma on vielä aika alkutekijöissään. Pääni sanoo: "kyllähän minä, mutta kun aika" ja tiedän kyllä, että kaksi kuukautta on yllättävän vähän. Se voi myös olla yllättävän paljon, riippuu vähän asioista. Toivon, että kaksi kuukautta on tänä keväänä yllättävän paljon.

Puolikas

Tämän päivän saldo on puoli sivua Volvoon. Hitaasti mutta varmasti? Minä tosiaan toivon niin. Sehän on ihan fakta, että kaikki, mitä nyt kirjoitan uuteen kertojanääneen, ei todellakaan päädy lopulliseen kässäriin, vaan osa jää delete-nappulan alle. En kuitenkaan ajattele sitä, vaan olen tyytyväinen siitä, että tuokin puoli sivua tuli kirjoitettua. Sitäpaitsi se oli tärkeät puoli sivua - tiedän nyt paljon enemmän kyseisestä henkilöhahmosta. Hänestä on alkanut kuoriutua erilaisia asioita - ihan erilaisia, mitä aikaisemmin odotin. Litteästä tulee pullea, sitä se on. Toivottavasti saan hänelle lihaa luiden päälle myös kässäriin, ettei hän jää lukijoille paperinukeksi.

Lukemisvuorossa on Marja-Liisa Vartion Hänen olivat linnut. Luen sitä iltaisin sängyssä. Hieno kirja - melkein (vaiko ihan kokonaan? en mene nyt vannomaan) pelkkää dialogia. Hidastempoista, tavallaan. Tulee hinku lukea lisää Vartiota, mutta kunhan nyt luen ensin tuon, niin katsotaan sitten seuraavaa. Kirjoituspöydällä olisi kyllä kasa muitakin lukemattomia, että lukemisen puutteesta ei tarvitse lähteä metsästämään Vartiota kirjastosta.

Kirjoituspöydällä, tosiaan. En istu sen ääressä, kun kirjoitan Volvoa. Istun lattialla, selkä vasten sohvaa, takapuoli puutuneena ja läppäri sylissä tällaisen läppärialustan päällä. En tiedä, miksen voi mennä kirjoituspöydän ääreen Volvon kanssa, ja laittaa konetta pöydälle ja käyttää irtonäppistä, mutta en vain voi.

Olisi hyvä, jos saisin useamman kirjoituspäivän putkeen, sillä tuo uusi kertojanääni melkein tarvitsisi sitä. En kuitenkaan saa, joten sen mitä kirjoitan, yritän kirjoittaa keskittyneesti. Enkä tee lisäyksiä kässärin aiempaan kertojanääneen, vaikka kuinka tekisi mieli, ettei se sotke tätä uutta, juuri ja juuri löytynyttä ääntä. Yksi asia kerrallaan.

Yritän pitää mielessä myös aikataulun. Minulla on lukija valmiina, sitten kun tämä versio Volvosta on kunnossa, ja aika pian minun pitää ruveta miettimään aikataulua ihan tosissaan. Toivon, että olen valmis kesäkuun loppuun mennessä, mutta siihen sisältyy jo sitten kaksi kirjoituskierrosta. Ensin tämä, sitten Volvo Tuntemattomalle Lukijalle ja sitten toinen kierros hänen palautteensa perusteella. Tiedän, että saisin Volvon tämän version kasaan kuukaudessa, ihan kepeästikin (hyvähän se on nyt sanoa), jos voisin vain kirjoittaa. Mutta kun pitää käydä päivätöissä, niin en ole valmis 18. maaliskuuta. Se on vain hyväksyttävä. Ja keskityttävä asiaan silloin kun voi.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Vuoristorata

Tämä poskiontelotulehdus on varsin mielenkiintoinen tuttavuus. Välillä olo on ihan ok ja olen riemumiellä ja toiveikas ja tyytyväinen siihen, että paraneminen on selvästikin alkanut edetä hyvin. Kuluu puoli tuntia ja naamaa alkaa särkeä, nousee lämpöä, olo on kurja ja olen murheen alhossa. Kunnes taas kuluu puoli tuntia tai tunti, ja olo on ok ja niin edespäin. Lopputulos: olen sahannut toiveikkaan ja murjottavan välillä koko päivän, olen sahannut lämpötilan kanssa eessuntaas, pienellä skaalalla, mutta sillä tavalla, että sen huomaa. Äsken tokenin niin paljon, että varasin lääkäriajan huomiseksi. Jos nyt otetaan järki käteen, niin selvästikään antibioottikuuri ei ole purrut, vaikka olisikin ollut hidasvaikutteista sorttia. Ei tässä vaiheessa pitäisi enää särkeä naamaa ja tulla lämpöä ja tuntea itseään ihan sairaaksi, jos paraneminen olisi hyvässä vauhdissa. Huokaus. En millään haluaisi toista antibioottikuuria tähän päälle ja vielä vähemmän mitään punkteerausta (jollaisessa en ole koskaan ollut mutta joka oli lapsuuden pahin kauhukuva mitä pystyi kuvittelemaan ja jonka olen nyt murjottaessani kaivanut jostain taas esille), mutta vaikuttaa pahasti siltä, että minulta ei kysytä.

Olen lukenut tänään vähän Kissani Jugoslaviaa, silloin kun en ole murjottanut. Olen pessyt pyykkiä. Jos joudun olemaan huomennakin kotona, minulla ei enää ole pyykkiä pestäväksi. How boring is that?

tiistai 10. helmikuuta 2015

Sängynpohjakosketus

Juuri nyt on yksi näistä tyypillisistä päivistä: vanun poskionteloitteni kourissa kotona koko päivän ja tuntuu, etten voi ikinä yltää mihinkään sohvan pohjalta vilttien alta. En mihinkään. Tyypillistä kipeänä olemisen itsesääliä, kun olo on kurja ja mitään ei jaksa. Tuntuu etten koskaan saa Volvoa kunnolliseksi ja vaikka saisinkin, niin en ainakaan saa sille sopimusta. Etten koskaan kirjoita mitään julkaistavaksi kelpaavaa ja petän itseni ja - - seis. Ei tuo märehtiminen mitään auta. Juuri nyt en voi tehdä asialle mitään, joten keskityn vain parantelemaan poskiani. Sitten kun olen terve, jaksan taas kirjoittaa ja kaikki tuntuu vähän mahdollisemmalta. Eikö niin?

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Pitkästä aikaa

Minulla oli perjantaina vapaapäivä kirjoittamista varten. Kirjoitin aamupäivällä pari tuntia kahvilassa, mutta loppupäivä meni ihan hyväntekeväisyyteen ärtyisän poskiontelontulehduksen takia. Eilen kirjoitin ehkä tunnin verran, taas kahvilassa raakatekstiä ja loppupäivä meni hyväntekeväisyyteen jomottavan naaman takia. Tänään olen saanut aikaiseksi pari tuntia puhtaaksikirjoitusta ja olen raapinut raakatekstipätkistä kasaan pari sivua uutta tekstiä koneelle. Uuden kertojaäänen edistyminen on hidasta ja epäilen, että iso osa siitä, mitä olen saanut kasaan, joutuu lopulta romukoppaan, mutta ei se mitään. Pääasia, että edistyn edes jotenkin. Ja mikään, mitä olen kirjoittanut, ei mene hukkaan, vaikka se päätyisi delete-nappulan alle lopulta.

Poskiontelotkin alkavat ehkä hellittää pikkuhiljaa. Ainakaan naamaan ei koske niin paljon koko ajan. Väsynyt kyllä olen, mutta se voi johtua siitäkin, että olen ollut niin paljon sisällä. Haluaisin liikkumaan ja ulos, mutta ulkona pitää peittää naama, ettei viima käy poskiin, ja ehkä on kuitenkin parempi parannella rauhassa kuin lähteä rehkimään, vaikka kuinka tekisi mieli ottaa salikassi ja mennä liikuttamaan osasia.

Minun pitää jossain vaiheessa käydä nykyinen Volvo läpi ja miettiä, mitkä olemassaolevista kohtauksista toimivat paremmin uuden kertojaäänen kautta kuin nykyisen äänen kautta. Olen varma, että kässäristä löytyy kohtia, joista saan parempia kun vaihdan näkökulmaa. Tähän asti olen kirjoittanut lähinnä vain uutta tekstiä uudella kertojaäänellä, taustoja ja muuta. Tuntuu että tutustun henkilöhahmoon paremmin ja hänestä tulee monisyisempi. Toivottavasti uusi ääni toimii myös kokonaisuudessa.

Olen ollut laiska bloggaaja. Ne ajat, jotka minulla on ollut aikaa kirjoittamiselle, olen kirjoittanut, mutta muu, niin kuin bloggaaminen on saanut jäädä vähemmälle. On ollut kaikenlaista, mutta kyllä minä täällä vielä olen, vaikka minusta ei ole kuulunutkaan tavalliseen tahtiin. Nyt on tällainen aika ja se vapaa-aika, jota minulla on, sen yritän käyttää Volvoon.