May the Force be with you

perjantai 22. helmikuuta 2008

Epäraportti ja väliaikatietotus

Ei mitään raportoitavaa. Asunto, jota kävin katsomassa, oli juuri niin hyvä kun täpinöitinkin etukäteen. Näytössä oli tosin 20 muutakin kuolaajaa ja nyt sitten odotellaan, että kuka voittaa arvonnassa. Huokaus.

Juuri tuota ylläolevaa kirjoittaessa kustantamo X lähetti sähköpostia. Eivät kuulemma ole hukanneet kässäriä, mutta on hieman ruuhkaa lukemisessa ja lähettävät sitten kirjettä kun ehtivät. Hieman ruuhkaa juu. Onkohan yhdelläkään kustantamolla epäruuhkaa käsikirjoitusten lukemisessa, ikinä? Retorinen kysymys. Pitäisiköhän perustaa vedonlyönti siitä, että kestääkö tästä meilistä vielä toiset 8 kuukautta, ennenkuin X tyrkkää sitä hylsyä postiin? Veikkaako kukaan vähemmän, entä enemmän?

Älkääkä ymmärtäkö väärin, kyllähän minä tajuan, että kustantamoihin pukkaa satoja käsikirjoituksia vuodessa ja että niitten lukemiseen menee aikaa, eikä siellä kukaan istu peukaloitaan pyörittämässä, perjantai-iltana kuudelta. Olisi se kuitenkin kiva saada edes vuoden sisällä kässärin lähettämisestä tietää, että tuleeko tekstistä normihylsy, vai olisiko teksti jopa yksityiskohtaisemman palautteen arvoinen.

Loma on alkanut. Pitäisi pakata Alppeja varten. Pitäisi myös syödä. Iltaruoka on vielä syömättä ja vähän on lattea olo. Lieneekö asioilla taas kerran yhteyttä...

Katsotaan, vieläkö irtoaa bloggausta ennen irtoamista tämän maan kamaralta. Jos ei, niin varuiksi sanon nyt, että hyvää ensi viikkoa kaikille ja tavataan viikon kuluttua taas.

tiistai 19. helmikuuta 2008

Proteiinia

Olen syönyt tänään järkevästi ja terveellishenkisesti. Lihaa ja rehuja. Ei hiilihydraatteja, joita tulee popsittua välillä liiankin kanssa. Ja siis iltaruuan päälle kiskaistut puoli pussia Brunbergin lakujahan lasketaan proteiineiksi, eikö? Miksei laskettaisi? Lakut on mustia ja pötkömäisiä ja eli niillä on selkeästi öö proteiinimolekyylien ulkonäkö. Tai jotain... No, eipä sillä enää väliä, koska nyt ne loppuivat.

Proteiini kasvattaa lihaksia. Tarkoittaa sitä, että kreikkalaiset kirjaimet tarvitsevat myös proteiinia. Haluan kreikkalaisille lisää lihasta ja vähemmän läskiä. Seuraavaksi seulaan joutuu Epsilon, joka tulee todennäköisesti kokemaan melkoisen ruokavaliomuutoksen. Pois lauseet, jotka toistavat edellisen lauseen sanoman toisin sanoin. Pois kivat pikku diiteilit, jotka ovat juu kivoja, mutta eivät liity asiaan mitenkään (novelleja tässä oltiin kirjoittamassa, eikä 900-sivuista sukueeposta!). Pois epävarmuus. Tilalle sitä proteiinia - toivottavasti onnistuu. Epsilonissa on mielestäni hyvä idea (omakehu haisee), mutta eri asia, saanko toteutettua sen niin kuin tahtoisin.

Sunnuntaina onnistuin katsomaan Thetan läpi. Ei ollut kriisin paikka, mutta muutoksiahan siihenkin tuli. Thetassa olen epävarma a) rakenteen suhteen ja b) sen suhteen, kuinka paljon voin jättää sanomatta ja kuinka paljon kannattaa jättää sanomatta. Rakenteelle en tee vielä mitään, jollen koe äkkiä suurta valaistumista. Olen sopinut alustavasti tekstivaihtokaupat maaliskuun loppuun erään rakenne-ekspertin kanssa, ja ajattelin kuunnella hänen mielipiteensä Epsilonin rakenteesta ja toimia sitten. Tuo toinen onkin sitten isompi ongelma, että mitä sanoa ja mitä ei. Jos sanoo, niin lopputulos on aivan erilainen kuin se, että ei sano. Kumpi on parempi, kumpi toimii, kummalla konstilla saan aikaan toivomani tunnereaktion lukijassa?

Jos olisin hevonen, söisin nyt heinää; korsirehun syöminen auttaa kuulemma hevosta pysymään lämpimänä talvella. Brr, varpaita palelee, jalkoja palelee ylipäätään, kämppä tuntuu kylmältä. Mikäköhän heinän proteiini-hiilari-suhde on?

maanantai 18. helmikuuta 2008

Wanted: kalsaripaita - elävänä tai kuolleena!

Laitoin eilen Karpalon muinoisen supportin innoittamana meiliä kustantamoihin X ja Y siitä, että josko he voisivat ystävällisesti lähettää hylkäyskirjeensä Gammasta, ettei turhaan tarvitse venailla. Katsotaan, kestääkö vastauksen saaminen meiliin yhtä pitkään kuin hylsyn lähetys, eli tuollaiset 8 kuukautta ;).

Töissä oli melko raskasta viime viikon sairastamisen jälkeen. Aina kun on pois töistä pitempään kuin viikonlopun, on vielä tuplasti vaikeampaa yrittää miettiä, että niiiin, mitä ja miksi muka? No, ei saa valittaa: neljä päivää jäljellä ja sitten irtoan Alppilomalle. Yritinkin tänään töiden jälkeen valmistautua matkaan ja kipitin pitkin kauppoja etsien a) tietynlaista kalsaripaitaa (siis aluskerrastopaitaa) ja b) kokovetoketjullista fleeceä. On sitten vaikeaa. Eihän helmikuun lopussa enää voi kuvitellakaan, että kumpaakaan tuotetta löytäisi oikeassa a) koossa, b) värissä, c) laadussa. Paitsi että yhden kalsaripaitaehdokkaan löysin ja kokoakin oli vielä jäljellä. Harmi vain, että paita maksoi 65e. Oli se sen näköinenkin, ei sen puoleen. Jos absoluuttisesti mitään muuta ei löydy, joudun ehkä sitten sortumaan siihen harmaanmustaan, ihan oikeasti aika seksikkääseen kalsaripaitaan - jollei joku ole siihen mennessä ostanut sitä minun kokoani pois kaupasta.

sunnuntai 17. helmikuuta 2008

Kreikkalainen salaatti

On hieno tunne hengittää nenän kautta. On ihanaa, kun voi reippain mielin ajatella sitä, että tänään tiskaan viikon takaiset tiskit ja illalla menen elokuviin katsomaan Junoa, eikä tarvitse lisätä kaikkeen loppukaneettia "jos jaksan" tai "jos ei tunnu liian pahalta".

Nukuin tänään pitkään. Näin unia, joissa tein kaikenlaisia tyhmyyksiä ja kun heräsin, minulla oli huono omatunto. Kesti aika pitkään, ennen kuin sain vakuutettua itseni siitä, että kaikki on ihan hyvin ja ei tarvitse potea omaatuntoa mistään asiasta.

Varpaita palelee. Olo on rauhallinen. Seuraavaksi aion kirjoittaa. En raakatekstiä, ainakaan ensisijaisesti, vaan otan Zeetan ja ehkä Thetan esille. Viime yönä ennen nukahtamista tajusin, että niissä on samanlaista tematiikkaa, mutta eri puolilta käsiteltynä. En ole lukenut muita kreikkalaisia tänä vuonna kuin Zeetan ja Thetan lukeminen on varmaan ihan yhtä traumaattista kuin Zeetan lukeminen oli ;). Välimatka (aika) tekee tehtävänsä ja tekstin näkee ulkopuolelta - tai ainakin kauempaa kuin aktiivisen kirjoittamisen hetkellä. Yleensä se, mitä kauempaa näkyy, ei ole mairittelevaa. Olisipa hienoa, jos teksteistäni voisi sanoa, että kaukaa viisas ja läheltä helvetin hyvän näköinen, mutta yleensä kaukaa katsoessa paljastuu lähinnä korjailun tarvetta. Pakkelia naamaan ja nenä eri kohtaan.

Thetan jälkeen on vuorossa Epsilon, joku päivä. Kiinnostaa, että mitä sille on tapahtunut sillä aikaa kun en ole lukenut sitä. Toimiikohan aikamuotojen vaihtelu vielä, kuinkakohan paljon tunteita pitää syventää, onkohan rakkaus yhä uskottavaa? Jos Epsilon ei toimi, toivottavasti saan sen toimimaan. Toivottavasti saan kaikki kreikkalaiset toimimaan. Betan suhteen olen kyllä luovuttanut jo aika pitkälti. Siinä on varmasti hyviä pätkiä käytettäväksi vastaisuudessa eri paikoissa, mutta ideaa siinä ei oikein ole. Pelkkä kuvaus kuvauksen vuoksi ei riitä, sen olen oppinut jo aikaa sitten. Pitää olla jotain, mitä kuvataan, jotain mihin tähdätään. Siitä puheen ollen - olisiko seuraava tähtäimeni se, että saisin kreikkalaiset (ainakin suurimman osan) luettavaksi jollekulle maaliskuun aikana? Pitänee ottaa yhteyttä erääseen ihmiseen.

perjantai 15. helmikuuta 2008

Seuraavaksi teetä

Tänään olen vihdoin lukenut loppuun Murakamin, joka olikin kesken kuukausikaupalla. Hyvä kirja, ei siinä mitään, mutta luin sitä lähinnä illalla sängyssä ennen nukkumaan käymistä, jos ei ollut jotain jännempää lukemista, joten aikaa kului. Onneksi tämä Murakami oli novellikokoelma; helppo lukea pätkissä. Luin loppuun myös Juuli Niemen Pitkästä ilosta. En harrasta nykyrunoutta missään muodossa juuri lainkaan, mutta Tule hyvä -novellikokoelman rohkaisemana hankin tuon Pitkästä ilosta. En saanut suuria tunteita, mutta tunteita kuitenkin, ja mielestäni kirjallisuuden pitääkin herättää tunteita. Ja ajatuksia tietysti, mutta lukiessa ennen kaikkea tunteita.

Seuraavaksi aion palata Elokuvan runousopin pariin. Olen päässyt henkilöhahmoista eroon ja seuraavana on luku juonesta ja rakenteesta ja minulla on tunne, että siihen kannattaa keskittyä ihan kunnolla. Omassa kirjoittamisessa rakenne on se, mikä tuottaa selkeästi vaikeuksia. Rukkasin nyt illalla Zeetaa, muutin rakennetta, pelasin palapeliä, deletoin turhuuksia, lisäsin pari sanaa sinne tänne. En tiedä, onko rakenne vieläkään kunnossa, mutta ainakin aloitus on nyt parempi. Zeeta sai alkunsa pelkästä tunnelmasta ja jos tekstillä ei ole oikein muuta alkusykäystä kuin tunnelma, sitä syöksyy pää edeltä siihen tunnelmaan ja yleensä pelkkä tunnelma ei riitä luomaan mielenkiintoista alkua. Eilen kun luin Zeetaa, alku oli jopa minunkin mielestäni suorastaan puuduttavan tylsä, joten se meni sitten uusiksi. Yritin katsella Zeetaa muutenkin kriittisin silmin, mutta joskus on vaikea päätellä, kummalle puolelle nuorallatanssija (eli kirjoittaja) on lipsahtanut - hienovireisyyden hietikoille vai tylsyyden suohon.

Kuten huomaatte, tauti on oletettavasti väistymässä, jos kerran pystyn keskittymään ylläolevan kaltaisiin aktiviteetteihin. En kuitenkaan pode omaatuntoa siitä, että olin tänäänkin kotona. Olo on ollut välillä tukala ja luulen, että vain poskionteloita varten otettua buranaa saa kiittää siitä, että olen voinut keskittyä muuhunkin kuin tunteeseen siitä, että pään limakalvot yrittävät kalloluiden läpi ulos naamastani.

Illan seuraava tavoite on a) keittää kuppi teetä ja b) istua sohvalla peiton alla, syödä voileipä ja juoda se teekupillinen.

torstai 14. helmikuuta 2008

Hetki

Räävin tuossa hiukan Zeetaa.

Minulla pitäisi olla enemmän aikaa, jotta saisin enemmän aikaan.

Zeeta oli - no joo. Ihan jees tai aika huono, riippuu ihan siitä, miten sen ottaa (arvatkaa huviksenne kummin minä sen otan). Karsittavaa on paljon. Terävöitettävää. Mietittävää. Lisättävää, pois otettavaa. Enkä olettanutkaan mitään muuta, kyllähän minä jo sen verran hyvin tiedän. Mietityttää vain aika. Jaksaminen (juu tällaisia ei kannattaisi räkäpäisenä pohtia, tiedän). Aika. Zeeta on kuitenkin vain yksi novelli. Yhdet 11 sivua tekstiä.

Oikeasti.

Eläintarha yksiössä

Trööö! Honk honk! Röh röh! - ja sitten se ääni, jonka villakoirat sanoisivat, jos ääntelisivät.

Naapuri remontoi perusteellisesti ja pitkälliseti jokin aika sitten, joten en tunne huonoa omaatuntoa siitä, että asunnostani kaikuvat äänet saanevat naapurit luulemaan, että olen ottanut muutaman adoptioelefantin ja -koiran lukaaliini asumaan. Flunssa on nääs edennyt juhlallisesti siihen vaiheeseen, jossa voi viihdyttää kanssaihmisiään erilaisilla äänimerkeillä. Ja villakoirat, nuo sängynaluksen uskolliset asukit, ne ovat hiljaa, eivätkä sano mitään. Nyt olisi mahdollisuus, kun korvani ovat aika lukossa - ei tarvitsisi ujostella ääntään.

Juu ei, en ole töissä. Juu kyllä, aamulla kävin suuren sisällissodan itseni kanssa kun mietin, onko minulla vain lorvikatarri vai onko tauti oikeasti sen tasoinen, että jään kotiin enkä mene basiliskostamaan työkavereita. Päätin jäädä kotiin. Huomiseksi myös. Haluan tervehtyä, töissä ei ihme kyllä ole mitään superkiireellistä ja olo, no, ei se kyllä ihan priima ole. Jos saisin vaihtopään, niin sitten olo voisi olla vähän parempi. Sitäpaitsi yskää on taatusti ensi viikolla sen verran jäljellä, että saan säälipisteitä tätityökavereilta vielä silloinkin - vaikka toisaalta, vähät säälipisteistä, kunhan a) olen kunnossa Alpeilla ja b) saan taudin pois, ilman että se tekee pesän keuhkoihin.

Aurinkokin, ulkona. Minulla on edelleen pinaattikeittoa pakkasessa ja edelleenkään ei tee mieli syödä sitä. Voisiko joku tuoda kaupasta kaikkea hyvää? Ai ei? No en minä tosissani kuvitellutkaan.

Kunhan tämä tästä, niin kyllä minä sitten. Kaikkea.

keskiviikko 13. helmikuuta 2008

Hanki henkselit, osta olkaimet!

Olen oppinut tänään asioita.

1. Ei voi pitää paikkaansa, että sinulla on kuumetta. Kuumemittarisi on rikki. Osta uusi.

2. Jos sinua ei satu käteen, niin se ei tarkoita mitään. Jos lääkäri sanoo, että sinua sattuu käteen, niin sinua sattuu käteen. Käsikipu (jota sinulla ei ole) lähtee pois lääkkeellä.

3. Kun koulutat ihmisiä, varmin tapa saada heidät oppimaan, on kertoa, kuinka surkeita he ovat.

Onneksi työpäivän jälkeen oli hetki lähikuppilassa muistivihon kanssa. Neljä sivua raakatekstiä. Ei mitään erikoista, mutta tekstiä, vapaasti virtaavaa, samalla tavalla liikkuvaa kuin pilvet, kun ne maalasivat akvarelleja taivaalle. Pitäisi ehtiä jonain iltana (huomenna) keskittyä kreikkalaisiin. Haluan viilata niitä, haluan katsoa mitä ne vielä tarvitsevat. Alan haluta niistä ulkopuolisen kommentteja ja ne pitäisi saada siihen kuntoon, että niitä kehtaa luetuttaa jollakulla.

Raakatekstihetken jälkeen ystävä tuli kantakuppilaan ja joimme siiderit ja jaoimme omituiset arkemme. Kotiintultua monta puhelinkeskustelua ja monen ystävän ääni luurista korvan kautta mieleen. Nyt siskon luokse katsomaan Greyn anatomiaa. Ja huomenna on jo torstai.

tiistai 12. helmikuuta 2008

Valkoinen päivä

Makaan sohvalla läppärin kanssa. Pyykkikone on tehnyt tehtävänsä ja minun pitäisi kerätä voimia pyykin ripustamiseen. Maha murisee - pyykkien ripustamisen jälkeen voisin kerätä voimia jonkunlaisen lounaan valmistamiseen ja syömiseen. Sen jälkeen saattaa olla fiksuinta ottaa päiväunet ja sitten jos jaksan, katselen ehkä vähän kreikkalaisia kirjaimia. Ajan mittaan sängyn vieressä olevalle aaneloselle on kertynyt pieniä korjausehdotuksia, lisättäviä lauseita, muistettavia asioita, joilla pitäisi päivittää kreikkalaisia. Lisää korjausehdotuksia, tunnelmia ja muistettavia asioita löytyy päästä, ja nekin pitäisi saada sieltä pois, unohtumasta.

Päivä on valkoinen, taivas tyhjä, pelkkää paperia. Pää on ihan samassa tilassa. Valkoista täynnä. Kirjoittaminen tuntuu läheiseltä, hyvältä, oikealta, mutta käsi on painava, kynä ei pysy otteessa, näppäimistölle yltääkseen pitää ponnistella. Tällaista se on aina, kun periaatteessa olisi aikaa kirjoittaa, mutta ei sitten oikein kykene, kun on huono olo. Siksi päiväunet voittavat kilpailun suosituimman ajanvietteen tittelistä. Tänään tuskin tulee kuuden tunnin päiväunia, mutta jos tunti-pari auttaisi, valmistaisi huomiseen työpäivään. Aamulla käyn kuunteluttamassa keuhkoni (ne jäävät jälkeen, kun liikun, mikä on tylsää) ja sitten menen töihin. Jollei mitään ratkaisevaa tapahdu huomiseen mennessä. Mitä epäilen. Tämä tauti on samanlainen kuin taivas: tasainen, mitäänsanomaton, päällä kuin valkoinen peitto.

Hiukoo. Pakkasessa on pinaattikeittoa, mutta taidan paistaa nakkeja ja munaa.

Halusin kirjoittaa jotain korkealentoista, mutta kai se on vain hyväksyttävä, että tänään on aika matala päivä.

maanantai 11. helmikuuta 2008

Epäkuntoa

Eilen valitin turhan krapulaista oloa lauantaina juotuun viinamäärään suhteutettuna. Tänään totesin, ettei eilinen olo mitään krapulaa ollut. Menin aamulla töihin, mutta luovutin jo puolen tunnin kuluttua. Värväsin erään työkaverin hoitamaan koulutuksen, joka minun piti pitää, ja rahjustin kaupan kautta kotiin. Ei mitään hajua, mistä taudista on kyse - siis jostain "oikeasta" vai taasko astman aiheuttamasta epäkunnosta. Nukuin kuuden tunnin päiväunet ja sänkyyn ryömiminen tuntuu silti tosi houkuttavalta vaihtoehdolta. Miten mielenkiintoisena arjen pitävätkään pienet fyysiset krempat!

Aion suosiolla pysyä kotona huomennakin, olo on sen verran ällö. Sitäpaitsi tästä taudista olisi paree parantua aika pikaisesti, sillä torstaina pitäisi päästä ratsastamaan, lauantaina laskemaan ja ennen kaikkea siksi, että kahden viikon kuluttua kulutan rinteitä Alpeilla ja siellä ei kiinnosta olla vajaakuntoinen.

Seuraava siirto tälle päivälle on käydä tekemässä lasi sekamehua, raahata painavat keuhkoni sohvalle peiton alle ja katsoa telkkarista Huippumalli haussa ja muita laatuohjelmia. Iloista viikonalkua teille muillekin.

sunnuntai 10. helmikuuta 2008

Luova krapula my ass

Turhan krapuloitunut olo tänään, ottaen huomioon sen, että en oikeasti juonut eilen paljon. Hiukan kuohuviiniä ja hiukan siideriä. Tänään paha maku suussa, nestehukka aivoissa ja maha antaa äärimmäisen hienovaraisesti ymmärtää, että asidofiluspiimä olisi voinut olla fiksumpi veto kuin kuohari. Keuhkot eivät ole ihan yhtä hienovaraiset huomautuksissaan. Hm. Lisäksi väsyttää. Viime viikon valvomiset tuntuvat kostautuvan. Päässä ei liiku muuta kuin tahmeaa möllöä. Olen lukenut Meyerin Eclipseä ja kirjoittanut yhden (1) sivun raakatekstiä. Tuskallista. Samaan aikaan kun haluan uppoutua raakatekstiin, en vain kykene. Aivot eivät liiku, kynä raapii paperia ikävästi ja puoleen sivuun tuntuu menevän ikuisuus.

Olen yrittänyt olla armollinen itselleni, mutta tämä päivä ei oikein rohkaise siinä. Tuntuu siltä, että taas yksi viikonloppu hukkaanheitettynä. En ole lainkaan valmis huomiseen, en ollenkaan. Huominen työpäivä tiettyine erikoisvaatimuksineen kammottaa minua. En ole valmis, en ole levännyt, minulla ei ole mitään annettavaa. Itkettäisi jos jaksaisin. Nukkuisin jos saisin unta. Söisin jos minulla olisi jotain syötävää. Ajattelisin jos olisi ajateltavaa. Eilinen päivä oli mukava, 24h sosiaalista toimintaa oli mukavaa - mutta missä on minä? Eikö sen pitänyt päästä esille ja lepuuttamaan ennen taas yhtä työviikkoa?

Krapulasta tämä kaikki varmaan johtuu, nämä surulliset ja masentuneet tunteet, mutta tieto siitä ei tällä kertaa auta siihen, että tuntuu pahalta.

perjantai 8. helmikuuta 2008

To read or not to read?

New Moon on luettu. Lopetin sen eilen ja nyt on sitten enää yksi ongelma: ostaako Eclipse heti huomenna? Hommahan menee niin, että jos ostan Eclipsen heti, alan myös lukea sitä heti ja suoraansanottuna tämä Stephenie Meyer -fiksaatio haittaa vähän normaalia elämää. Eilen jäi jumppa väliin New Moonin takia ja mietin jo, että hei kamoon, minulla ei ole muuta elämää kuin Meyerin kirjat - mikä ei pidä paikkansa, mutta tuntui hetken siltä neljän tunnin lukuputken jälkeen... Etenkin kun lukee kirjaa, jota lukiessa tuntuu, että minähän se ole rakastunut miespääosaan, eikä tuo nainen, josta kirja kertoo. - Eläytyyköhän joku nyt hiukan liikaa lukemaansa?

Jos seuralaiseni suostuvat kirjakauppaan, ostanen Eclipsen huomenna. Jos eivät, ostan sen maanantaina.

Väsyttää. Olin jumpassa ja saunassa töiden jälkeen. Saunan jälkeen oli jotenkin uudestisyntynyt olo, mutta se on paennut johonkin väsyn alle. Unta kiitos! Ja viikonloppua.

keskiviikko 6. helmikuuta 2008

Ilman laastaria

Töiden jälkeen kahvilaretki ystävän kanssa, sitten kotiin, kotoa kantakuppilaan kirjoittamaan (ensimmäistä kertaa illalla, töiden jälkeen). Kuppi teetä, puoli tuntia, viisi ja puoli sivua raakatekstiä henkilökohtaisista aiheista. Kotiin kävellessäni tuuli, minulla ei ollut hansikkaita kädessä ja mietin, että jos tuon raakatekstin joutuisi lukemaan ääneen, jollekin, kuulijoille, se olisi vaikeaa. Olisi ehkä kuin ihossani olisi pieni reikä, josta pystyy katsomaan minuun sisälle.

Kun kuljin kotiin, olo oli hiukan raavittu. Takkia ripustaessani ajattelin, että hullun hommaa, pitää itsensä tällä tavalla auki, mutta tiesin koko ajan ajatellessani, että tämä on nyt ainoa tapa. Olla auki, raavittuna, pieniä reikiä ihossa, reikiä, joista näkisi sisään, jos olisi joku joka katsoisi. Ihan vain siksi, että minä itsekin voin katsoa ulos ja sisään ja nähdä ja kirjoittaa kynällä paperille niin kuin se olisin minä, käsi jonkun iholla.

tiistai 5. helmikuuta 2008

Koukussa

Nyt en oikein ehdi bloggailla. Olen jäänyt pahasti koukkuun noihin Stephenie Meyerin kirjoihin. Viime yönä meni kolmeen kun lopetin Twilightin (kyllä, kehuin itseäni valvomisen johdosta kun herätyskello soi aamulla) ja töiden jälkeen kävin kipaisemassa kaupasta New Moonin, jonka takia myöhästyin vähän jumpasta... Eli parempi alkaa lukea taas, jotta ehdin lukea tarpeeksi malttaakseni käydä nukkumaan ennen aamuyötä.

Tiedän olevani vähän hassu, mutta olin koko päivän tosi hyvällä tuulella Twilightin takia, ja tietysti koska tiesin saavani New Moonin käsiini heti töiden jälkeen. Osittain pystypäiseen, odottavaiseen ja itsetietoiseen olooni vaikutti kyllä sekin, että siitä on nyt kaksi viikkoa kun lopetin hormonaalisen ehkäisyn ja nyt joka paikasta putkahtelee komeita ja seksikkäitä miehiä esille ja myös ne ei-komeat ja epäseksikkäätkin tekee mieli taklata pitkin pituuttaan maahan -. Arkh. Taidanpa ottaa päärynän ja uppoutua takaisin vampyyreiden rauhoittavaan seuraan. Palataan, kun olen lukenut New Moonin ;)

maanantai 4. helmikuuta 2008

Täytä kaikki toiveeni, James!

Minulla on kesken enemmän kirjoja kuin aikoihin. Twilightin aloitin eilen ja mikäli minusta riippuisi, lukisin sen tältä istumalta loppuun, mutta ei taida onnistua. Ilmeisesti pitää nukkua ennen töihin menoa. Eilen luin puoleen yhteen ja se kostautui tänä aamuna. Kun tunnin torkuttelun jälkeen sain itseni sängystä ylös, olin ensimmäiset puoli tuntia maailman suurin marttyyri ihan vain siksi, että piti herätä ;).

Viikonloppu oli kiireinen, vanhemmat olivat käymässä. Oli mukavaa, mutta omaa aikaa ei ollut, mikä tarkoittaa sitä, että tuntuu kuin olisin uuden viikonlopun tarpeessa. No, kyllä se tästä tasoittuu. Tänään pesen pyykkiä ja luen ja huomenna menen jumppaan. Ehkä jumpassa unohtaa työpäivän lisäksi sen, että tuntuu kuin olisi pala kurkussa. Tämä on ilmeisesti uusin hankkimani stressioire (johtunee mahasta) ja luulen, että stressimahalleni pitäisi alkaa tehdä jotain. Ei ole mukavaa, että jokainen kupillinen mustaa teetä alkaa oksettaa, vaikka mahassa olisi ruokaa pohjalla, eikä tämä pala kurkussa -tunnekaan kovin kiva ole 24/7. No, kunhan tästä.

Arvaatte varmaan, että en ole ehtinyt kirjoittaa viikonloppuna. Halua olisi. Viikonloppuna näin taas unta, että Gammasta tehtiin kustannussopimus. Olen nähnyt näitä unia Gammasta ennenkin - yksi unista oli niin elävä, että herättyäni olin ihan valtavan onnellinen, kunnes tajusin, että se oli vain unta. Silloin purskahdin itkuun. Tällä kertaa ei tarvinnut itkeä, koska tajusin heti herättyäni, että minkään pienkustantamon sivubisnes ei ole suutaripalvelut (kustannussopimuksen lisäksi minun piti saada punaiset nahkasaapikkaat).

Tässä kirjoitellessa tulee mieleen ajatus, että haluanko minä liikaa ja vaadinko minä liian hienoja juttuja. Haluan olla virkavapaalla; mennä monelle laskettelulomalle tänä talvena; kirjoittaa kirjoittaa kirjoittaa; nukkua; hyvän parisuhteen; kustannussopimuksen; runsaasti omaa aikaa; lukea paljon; fyysiset krempat pois; matkustella; uudet sukset; seksiä. Ei sillä, että olisin erityisen tyytymätön tämänhetkiseen elämääni, mutta haluan silti tuon kaiken. Tännehetinyt. Valkosipulilla maustettuna ja nätiltä lautaselta tarjottuna, jos olet niin ystävällinen, James.