May the Force be with you

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

"Ikävä kyllä on todettava"

Lomakausi on osittain alkanut ja ne, jotka vielä töissä ovat, painavat niska limassa, jotta saavat pöydän siistiksi ennen kuin karkaavat lomille. Näin myös kustantamoissa. Töistä tultuani huomasin heti ensi vilkaisulla, että Kustantamo C oli lähestynyt kirjeellä, sillä firman nimi seisoo kirjekuoressa kissankokoisin kirjaimin. Totesin myös, että koska a) lähettivät kirjeen, se on hylsykirje ja b) kirje oli ohuttakin ohuempi, mukana ei ollut lausuntoa. En siis rynnännyt avaamaan kirjettä, vaan kuoriuduin ensin työvaatteista ja latasin ostokset jääkaappiin.

En ole pettynyt. Oikeasti en ole :). Kustantamo C ei ole koskaan maailmassa lähettänyt minulle yhdestäkään kässäristä mitään muuta kuin normaalin "Olemme tutustuneet lähettämäänne käsikirjoitukseen blablabla todettava, että emme voi tarjoutua julkaisemaan bla bla bla ei mahdollisuutta antaa lausuntoa tai palautetta bla bla kiitämme bla".

Kolmesta kustantamosta on tullut vastaus, viisi jäljellä. Tai oikeastaan kuusi, jos otetaan lukuun Kustantamo I, jonne en häpeäkseni ole saanut vielä edes lähetettyä Kreikkalaisia. Laiskuuden huippu? Kuulostaa suorastaan siltä, etten halua tehdä kaikkeani? Ei, ei se ole sitä. Kustantamo I:lle vain pitää toimittaa kässäri paperilla ja tulostimellani on ollut pieni musteaiheinen kriisi viime aikoina. Plus että lasken Kustantamo I:n tismalleen samaan kastiin Kustantamo C:n kanssa; en jaksa uskoa, että sieltä tulee mitään muuta kuin perushylsy. No, laitan Kreikkalaiset joku päivä jälkilähetyksenä postiin ja ehkäpä Kustantamo I lähestyy minua kirjeellä hyvinkin pian.

Aloin suunnitella, että ottaisin perjantain vapaaksi töistä. Ihan tuosta noin vain, loman aperitiiviksi. Lukisin kirjoja, shoppailisin, saunoisin, kävisin lenkillä. Kirjoittaisin aamu- ja/tai iltasivuja. Kuulostaa toteuttamisen arvoiselta. Ja kun kerran viikonlopusta pitäisi tulla lämminkin. Sitäpaitsi voisin hankkiutua lähikontaktiin siskon kirjahyllyn kanssa - ihan kuin minulla ei olisi tarpeeksi lukemista omasta takaa... Mutta jos vain yhden kirjan? Ja alennusmyynneistä sitten pari lisää ;)?

Tänä iltana aion ihan oikeasti mennä ajoissa nukkumaan. Ihan varmasti. Toivottavasti.

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Valoisa ja lämmin ilta

Eilen piknikkiä, tänään piknikkiä. Iltasivuja, muuhun ei ole aikaa. Olen ajatellut kirjoittamista, hiukan, ja puhunut kirjoittamisesta, hiukan. Pohtinut sitä, miksi se on olevinaan niin vaikeaa, siis kirjoittaminen, aloittaminen, vaikka tiedän sen tekevän hyvää minulle ja olevan hauskaa.

Nukuttaa. Menen nukkumaan, mutta sitä ennen sivu tai kaksi kirjoittamista ja hetken matkustus johonkin toisaalle sanojen kanssa. Matka. Unennäkö valveilla. Jotain muuta.

Ilta on kirkas ja kevyt ja lämmin. Huomenna luen, huomenna olen aikaisemmin kotona ja ehdin kaikenlaista. Ehdin lukea, Ishiguroa ja ehkä sitä toistakin, sitä joka pitäisi lukea ja kirjoittaa sitten arvostelu.

Iho tuoksuu aurinkovoiteelta. Suihku, sanat ja uni, siinä järjestyksessä. Lepatan, häilyn, ei ole tarpeeksi pimeää eikä tarpeeksi valoisaa. Kesää vain, erikoistilannetta. Huomenna luen ja kirjoitan, itselleni ääriviivat.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Juhannusterveiset







Perinteinen juhannus ja maailman paras kokko. Sukulaisia, syömistä, kukkia, saunaa, syömistä, valvomista, illan hämyä, yön valoa, koivuja, auringonlaskuja, hiekkateitä, pyöräilyä, juoksemista, autoilua, auttamista, nukkumista, loikoilua, iltasivuja, tulen ruokkimista, juttelua, herkuttelua, valokuvaamista, isovanhempia, pikkuserkkuja, ulkohuussia, pyöränkumin paikkausta, uusia perunoita, aurinkoa, sadetta, pilviä, tyyntä, tuulta.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Pikapäivitys

Pika-, koska pitää pakata ja laukku on vielä ihan alkutekijöissään. Laukku, jota katsoessaan ajattelee kaikkia niitä matkoja ja salaisuuksia. Punainen pienisuuri laukku.

Oli työpäivä, oli hetki kotona ja Cameronin Tyhjän paperin nautintoa ruoan kanssa, oli kaksi sivua raakatekstiä, oli pyöräily, oli jooga, oli pyöräily kotiin. Nyt on pieni hymy ja levollinen olo. Ainakin juuri tämän hetken.

Karkaan huomenna juhannuksen viettoon, mutta en vielä lomalle. Ensi viikolla taas koneen ääressä ja arjen ääressä ja toivottavasti myös kirjoittamisen ja lukemisen ääressä. Sain "velvollisuusluettavaa", lupasin kirjoittaa arvion yhdestä kirjasta, joten se on lukulistalla kärjessä kunhan palaan juhannuksesta. Siihen asti takerrun Ishiguron Yösoittoihin.

Kivaa juhannusta kaikille teille kolmellekymmenellekolmelle vakilukijalle sekä kaikille teille, jotka ette ole rekisteröityneitä lukijoita, mutta pysytte mukana silti. Tehkää taikoja, ne toteutuvat!

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Päivän olennaiset

1. Aloitin Ishiguron Yösoittoja. Saatan saada sen luettua ennen kuin se pitää palauttaa kirjastoon. Koska kirjasto on vähän riskaabeli paikka (tulee sakkoja jos ei palauta), harkitsen lomalukemiston kokoamista siskon kirjahyllystä. Löysin jo kuusi ehdokasta (olen myötävaikuttanut kaikkien kuuden päätymiseen siskon kirjahyllyyn).

2. Tiskasin.

3. Parempi vähän kuin ei ollenkaan -teema jatkuu. Olen kirjoittanut joka ilta. Kyllä, suureellisen paljon eli vähintään sivun verran unisivuja. Useimmiten vain sen yhden sivun. Parempi sekin kuin ei mitään. Se on mottoni tässä asiassa.

4. Tänään on kesäpäivänseisaus.

5.
Yhtäkkiä näen ikkunassa peilikuvani:
jalat pöydällä, kädessä kirja,
mukavannäköinen asento.
Ja se hymyilee.

Minä vilpittömästi kadehdin sitä.



Eeva Kilpi

6. Minulla on ikuisuusprojekti. Sen nimi on "ajoissa nukkumaan".

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Vähän kaikkea -sunnuntai

Tänään on saatu montaa. Aamulla kävin juoksemassa (miksi "juoksemassa" kuulostaa niin paljon paremmalta kuin "hölkkäämässä"?) - paistoi aurinko, tuuli hiukan. Juoksin yhtä pitkään kuin torstaina, mutta ilmeisesti vauhti oli vähän reippaampi kuin silloin, koska pääsin vähän pidemmälle. Lopun kävelin. Teki hyvää. Lenkkeilyn lisäksi pesin pyykkiä, keitin spelttiä, imuroin, pyyhin pölyt. Sitten extempore kaverin kanssa museoon.

Kävimme katsomassa Tennarin valokuvanäyttelyt Dark Zone (Hannes Heikura) ja Kultainen metsä (Kovalainen & Seppo) ja tunteet kulkivat laidasta laitaan. Varsinkin Heikuran näyttely oli hieno. Miten käsittämättömän hienoja ja koskettavia kuvia. Miten kaunista. Miten kaunista musta voikaan olla. Harmi, ettei suosikkikuvistani ollut myytävänä postikortteja. Niin käy muuten aina; ihastut taideteokseen ja haluaisit ostaa sen postikorttina, mutta museokaupan hyllyssä on postikortteina vain niitä muita teoksia, joista et innostunut läheskään niin paljon. Mutta joka tapauksessa: hienon hieno näyttely, menkää katsomaan. Näytillä 4.9. asti.

Taiteen jälkeen tarvitsimme hiukan vahvistusta. Pieni pyöräily sateessa ja sitten kahvilaan. Juttelua. Avauduin Mister Pip -kirjasta, josta kirjoitin eilen, enkä tietenkään onnistunut ollenkaan kertomaan, miksi kirja oli niin hyvä. Kahvilan jälkeen pyöräilimme sateessa koteihimme. Se oli kivaa.

Hyvän tästä sunnuntaista teki myös se, että oli hyvää ruokaa. Sunnuntairuokaa. Uusia perunoita ja voita, pieni pihvi, hyvää salaattia. Tein niistä aiemmin päivällä keittämistäni speltinjyvistä salaattiin ruokaisan lisukkeen. Spelttiä, hiukan pilkottuja oliiveja, hiukan aurinkokuivattua tomaattia ja kaksi paprikaa paahdettuna ja kuorittuna. Suolaa, pippuria, valkoista balsamicoa ja oliiviöljyä. Toimii. Arvatkaa mitä syön huomenna lounaaksi?

Tennispalatsin valokuvanäyttelyjen lisäksi suosittelen kaikille myös spelttiä. Vaatiihan se tietysti aikaa, kun keittelee jyvät kypsiksi (1½ tuntia melkein), mutta ne ovat hyviä salaateissa, niissä on paljon proteiinia ja ne ovat täysjyvää. Erinomainen korvike riisille tai pastalle. Itse unelmoin vieläkin siitä, että esikeitteäisin speltit ja laittaisin ne pataan yhdessä kanankoipien (tai kokonaisen kanan), runsaan sitruunamehun, sipulin ja luomuruokakerman kanssa. Jostain syystä tuo idea kanan kanssa hautuneista speltinjyvistä saa minut kuolaamaan holtittomasti, en tiedä miksi.

Ulkona sataa ja seuraavaksi taitaa olla vuorossa loikoilua. Sitten voisin silittää itselleni työvaatteita ensi viikoksi ja jospa kirjoittaisinkin tänään, enemmän kuin yhden unisivun. Haluaisin myös aloittaa Kazuo Ishiguron Yösoittoja, mutta saas nähdä, ihan kaikkea mahdollista ei kai voi ehtiä.

Jotenkin suloinen sunnuntai. Tällaisia päiviä on hyvä olla olemassa.

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Lukuilta

Sain juuri luettua loppuun Lloyd Jonesin romaanin Mister Pip. Ihan mahtava kirja. Vaikuttava. Todellakin tarina sanan mahdista, kirjallisuuden vaikutusvallasta, lojaaliudesta, rakkaudesta, elämän sattumanvaraisuudesta, valinnoista. Harmi, ettei Lloyd Jonesia ole ilmeisesti suomennettu lainkaan - kertokaa, jos olen väärässä. Lloyd Jones on uusiseelantilainen kirjailija ja ostin Mister Pipin Queenstownista kun olin keväällä Uudessa-Seelannissa. Halusin lukea jotain paikallista ja nappasin aika umpimähkään Mister Pipin hyllystä. Hyvä että nappasin. Jos törmäätte kirjaan jossain, niin lukekaa ihmeessä.

Ulkona on valoisaa ja kesäpäiväntasaus odottaa vain muutaman päivän päässä. Jotkut hekottelevat heti juhannuksen jälkeen, että "nyt se syksy alkoi" mutta minulle kesä oikeastaan alkaa vasta juhannuksesta. Ihan jo säidenkin puolesta. Vaikka tuossa oli se hellejakso, niin usein kunnon kesäsäät alkavat vasta juhannukselta. Ja vaikka kesäpäiväntasaus on ja menee, niin valoa riittää silti öisinkin. Ihmeellistä valoa. Kesäyön valoisuus pitäisi kokea aina ulkosalla eikä lasin läpi.

Yöt ovat nukkumista varten ja minua väsyttää. Menen hammaspesulle ja sitten sänkyyn. Tavoitteena on nukkua kymmenen tuntia. Ja huomenna - huomiselle on tavoitteita niin paljon, etten aio soimata itseäni, jos joku niistä jää tavoittamatta. Tiski, pyykki, imurointi, liikunta, kirjoittaminen, polkupyöräily, kävely, kahvittelu, ruuanlaitto, rauhoittuminen... Katsotaan nyt, mitä huomenna tapahtuu. Tähän päivään olen joka tapauksessa tyytyväinen. Tyytyväinen siihen, että sain Mister Pipin luettavien kasasta kirjahyllyyn, jonne se kuuluu. Tyytyväinen siihen, että päivä on ollut rento. Palataan huomenna.

Kehräystä

Ihana, ihana tuulinen päivä! Ai miksikö? Siksi, että tuuli tuuppii tuota viileää ulkoilmaa sisään avoimista ikkunoista niin ettei vielä kertaakaan tänä kesänä. Viileä ilma puolestaan tuupppii lämpömittarin elohopeaa alemmas. Ensimmäistä kertaa moneen moneen viikkoon kotona on alle +25 astetta. Aika luksusta!

Luksukselta tuntuu muutenkin. En tiedä miten, mutta tuntuu. Eilen kävin kavereiden kanssa parilla ja menin myöhään nukkumaan. Tänään nukuin ihan luokattoman pitkään ja koko päivä on ollut löysä, veltto, pyöreä ja pehmeä. Kävin kahvilassa, luin kirjaa ja kirjoitin pari sivua. Kävin ruokakaupassa, kävelin hiljakseen kotiin. Olen toiveikas ja mielenrauhaisa ilman mitään sen kummempaa syytä. Mukavaa. Kertakaikkisen.

Seuraavaksi aion jatkaa lukemista. Yritän saada nyt viikonloppuna aikaa tuon Mister Pip -romaanin lukemiselle. Olen lukenut sitä lähinnä vain iltaisin sängyssä ja siksi kirja etenee tosi hitaasti. Se on kuitenkin hyvä. Sydämeenkäyvä tarina lojaalisuudesta, kirjallisuuden voimasta ja sanojen mahdista. Sanoo hän, joka on vasta puolessavälissä. Lukemisen jälkeen voin ehkä kirjoittaa taas hetken. Ja huomenna minulla on koko päivä itselleni. Ensi viikolla jatkuu joogakurssi. Aina sieltä tullessani olen rauhoittunut ja hyväntuulinen. Toivottavasti se jatkuu.

Mielenrauhaa lauantaihinne toivottaa Rooibos

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Päiväuneen

Eilinen "ajoissa nukkumaan"-suunnitelma ei ihan onnistunut, sillä sängyssä otin käteeni Kirsti Ellilän fantasiaromaanin (vai pitäisikö sanoa saturomaanin) Eksyneet näkevät unia. Luettuahan se sitten tuli, kokonaan, joten aamulla taas vähän väsytti. No, jospa saisin nukuttua nyt viikonloppuna.

Ellilän Eksyneet on kiva kirja. Kansi on ihana (Kirsi Haapamäen käsialaa) ja itse kirjaa ajatellessani minulle tulee mieleen sanapari "aito satu". Kirjassa on lempeyttä ja kaihoa, joka tuo mieleen Astrid Lindgrenin. Harmittaa, ettei tuttavapiirissä ole sopivan ikäisiä lapsia, luettaisin tämän heillä. Itse asiassa kirja on sellainen, että luetuttaisin sen mielelläni omalla lapsellani. Tai lukisin ääneen. Ainoa miinus kirjassa oli se, että olisin lukenut mielelläni lisääkin :). Ehkäpä kakkososa on tiedossa? Jää nähtäväksi. Eksyneet on täynnä intertekstuaalisia viittauksia (esim. juuri Lindgreniin ja Pottereihin), mutta ei raskaasti. Se on erittäin klassinen, niin kuin takakansikin lupaa, mutta nimenomaan satuisella tavalla. Klassinen rakenne, ihania eläimiä (hirvi ja Jacob-koira johon tykästyin kovasti) ja sadunomainen, hämyinen tunnelma. Juuri sopiva kirja aikuiselle keskellä yötä :).

Koska en tosiaan päässyt eilen ajoissa nukkumaan, aion ottaa seuraavaksi päiväunet. Tai iltaunet, kellohan on jo. Tai miksi niitä nyt kutsuisikaan. Totesin, että jos haluan olla myöhemmin illalla reipas, kannattaa ottaa nyt pieni välikuolema ja tormentautua sitten kunnolla sen sijaan, että nuokkuisin koko illan.

torstai 16. kesäkuuta 2011

Elättelen unennäköä

Tänään tuli postissa ihan täydellinen torstaipiristys: Kirsti Ellilän vastailmestynyt nuorten fantasiaromaani Eksyneet näkevät unia. En ole vielä aloittanut sitä, mutta Eksyneet on juuri se, mitä tähän iltaan kaipaan. Olen väsyttänyt itseni juoksulenkillä ja seuraavaksi hieron kangertelevaan oikean käden kyynärvarteeni (ei nyt, hiirikäsisyndrooma, ei nyt eikä enää koskaan, kiitos!) arnikaa tai kylmägeeliä ja sitten menen sänkyyn Eksyneitten kanssa. Kuulostaa loistokkaalta suunnitelmalta, ainakin minun mielestäni.

Eilen kirjoitin raakatekstiä nukkumaan mennessä. Kyllä vain kirjoitin. Yhden sivun. Toistan itseäni ja sanon, että on se parempi kuin ei mitään. Elättelen toiveita, että ryhdistäydyn viikonloppuna sen verran, että saan kirjoitettua tiistaisen raakatekstin puhtaaksi. Olen pyöritellyt sitä mielessäni aina välillä ja pohtinut, olisiko se ok tuollaisena naiivina tarinana vai ottaisinko siitä juonen ja idean talteen ja kirjoittaisin novelliksi ihan eri tyylillä. Veikkaan jälkimmäistä.

Olen jo miettinyt hiukan, että millainen novelli tuosta naiivista tulisi (mikä loistava työnimi! siitä tulee siis Naiivi), siis tunnelmaa lähinnä, ja luulen, että huumorin tasolla tuosta uudesta voisi tulla Kreikkalaisten Taun sielunveli. Eihän Tau toki hauska ole, minun mielestäni, eikä tuosta Naiivistakaan hauskaa tule, mutta tiedostan kyllä, että tietynlaiset asiat voi lukea hyvinkin hauskoina, jollei ole rajoittunut yksilö kuten minä. Minähän en siis naura lukemalleni proosalle, ihan sama kuinka hauskaa se on. Tai no, olen minä muutaman kerran elämäni aikana hymähtänyt lukiessani huvittuneena ja luulen, että vuosi sitten pääsiäisenä nauroin kahdesti lukiessani erästä kirjaa, mutta se olikin sitten se poikkeus joka vahvistaa säännön.

Mutta nyt. Sinne sänkyyn, lukemaan kuinka Eksyneet näkevät unia (on muuten loistava kirjan nimi!). Saas nähdä millaisia unia näen tuonnimisen kirjan jälkeen. Saattaa olla, että joudumme salaamaan ne unet herra Freudilta (kuten myös ne unet, joita näin viime syksynä ja joissa heiluin keittiöveitsen kanssa, brr, mutta se on sitten ihan eri tarina se).

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Ei kysytä Freudilta

Uhosin eilen kirjoittavani ennen nukkumaanmenoa. Niin tein. Kaikkien osapuolten yllätykseksi suolsin yhdeksän sivua tekstiä ja puolen välin jälkeen olin kiusallisen tietoinen siitä, että piti mennä nukkumaan eikä kirjoittaa koko yötä. Kirjoitin pienen, naiivin tarinan, jossa pidin tiukasti huolta siitä (eli vaihdoin ajatuksia lennossa, niistä helpoimmista ja itsestäänselvimmistä seuraaviin) että tarina sai onnellisen lopun, ettei se ollut kyyninen ja että siinä tapahtui niitä minulle itselleni astetta yllättävämpiä käänteitä - ei niitä ensimmäisiä, jotka tulivat mieleen. Kirjoittaminen teki hyvää. Etenkin kun se lähti vähän lapasesta. En tiedä, mikä tuo pikku tarina on. Ehkä vain harjoitelma, hyvää tekevä sellainen, ehkä jotain, jota voi työstää eteenpäin - aika näyttää.

Kirjoitettuani tarinan loppuun kävin nukkumaan. Aamuyöllä näin unta, että Kustantamo A:sta soitettiin ja tarjottiin kustannussopimusta ja että itkin ilosta. Uni ei välittänyt siitä, että Kustantamo A on tarjoillut jo hiukan hämmentävän hylsyn, vaan kertoi ihan omia tarinoitaan. Samassa syssyssä taisin myös muuttaa - näen muuttounia aika usein ja useimmiten uusi asuntoni on jotenkin omituinen, viallinen, pieni, pelottava tai hankala. Tällä kertaa se taisi olla ihan mukava ja ok:ssa talossa. Herra Freudilla voisi olla sananen sanottavanaan näistä uusi koti -unistani, mutta onneksi emme kysy hänen mielipidettään.

Tänään illalla oli mukava tapaaminen Hillokuningattaren luona. Hillokuningatar ja minä sävelsimme risoton, siskoni pilkkoi yhtä sun toista ja Hillokuningattaren mies loihti jälkiruokaa. Ruoka oli hyvää ja seura oli hyvää. Olo oli niin mukava, että yksi joukosta sanoi, että "tuntuu ihan niin kuin huomenna alkaisi kesäloma".

Nyt menen pesemään hampaat ja sitten nukkumaan. Tai siis ennen nukkumaanmenoa kirjoitan vähän. Ihan vähän vaan tällä kerralla, oikeasti, sillä en usko, että nyt lähtee lapasesta.

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Tuuletuksen viemää

Tuuletan kotia viileämmäksi, villasukat jalassa, sillä ulkona on vain 11 astetta ja vaikka sisällä 27, ulkoa valuva ilma palelluttaa varpaita. Kummallista, miten nopeasti sää voi muuttua. Eilinen auringonpaiste ja lämpö ja talviturkin heitto tuntuvat unelta. Ihan kuin siitä olisi jo kauan, kokonainen vuodenaika. Lämmin on tietysti luksusta, mutta ei tämäkään oikeastaan haittaa. Päivät menevät kuitenkin töissä ja sitäpaitsi nurmikot kaipasivat jo sadetta.

Eilen illalla kirjoitin yhden sivun ennen nukkumaanmenoa. Yhden. Se on enemmän kuin ei yhtään. Sitäpaitsi juuri nyt yritän keskittyä siihen, että kirjoittaminen tekee minulle hyvää. Yritän olla kiltti itselleni ja kirjoittaa joka päivä. Mielenrauhaa ja zeniä. Samaa saa liikkumalla. Ehkä minusta tulee tätä menoa tuplazen ;)?

Eilen luin pitkään kesken ollutta Lloyd Jonesin Mister Pip -romaania. Ei se ole vieläkään loppu, mutta on se edennyt. Mukava kirja. En muista, miksi se jäi minulta kesken niin moneksi viikoksi niin alkuvaiheessa. Kirjassa kulkee mukana Charles Dickensin Great Expectations, jota en ole lukenut. Jos olisin, pystyisinkö aavistelemaan Mister Pipin tapahtumia? Ehkä, ehkä en. David Copperfieldini olen kyllä lukenut, ja aina kun katson Tuulen viemää ja Melanie lukee David Copperfieldia käsitöitä tekeville, huolestuneille, miehiään kostoretkeltä odottaville naisille, saan hirveän hingun a) lukea uudestaan David Copperfield ja b) tehdä käsitöitä niin että joku lukee ääneen. Olen siis aika helppo. Elokuvissa tai kirjoissa esiintyvät kirjat ovat yleensä jotenkin mukavia. Hämärtävät raja-aitaa minun ja fiktiivisten henkilöiden välillä - miten niin fiktiivisten, hänhän on lukenut David Copperfieldinkin!

Yritän mennä tänään aikaisemmin nukkumaan kuin eilen. Ei ole kovin vaativa tehtävä, sillä eilinen ilta venähti ihan liian pitkäksi. Juuri nyt tuntuu maailman parhaalta ajatukselta mennä ajoissa sänkyyn; kirjoittaa ensin ja lukea sitten. Herätä huomenna ja olla valoisa vaikka sää ei olisi.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Ajatusten voima

Ihana, kuuma viikonloppu! Vaikka ulkona alkaa jo hiukan haaltua, koti on vielä kuuma; kaikki ikkunat auki, mahdollisimman vähäiset vaatteet päällä. Tiskaaminen tässä mikroilmastossa on melkoisen lämmittävää puuhaa...

Olen ennenkin todennut, että kesät ovat minulle hankalia kirjoittamisen kannalta. En saa oikein mitään aikaiseksi ja on lomailua ja kaikkea ihanaa. Sitten taas toisaalta tulee huono omatunto ja ahdistus ja hankala olo, kun en kirjoita. Viime kesänä kirjoitin lomalla aamusivuja, kolme joka aamu, ja sillä pidin huonon omantunnon poissa. Lisäksi se oli kivaa - muistan vieläkin sen tunnelman, kun istuin mökillä kirjoittamassa aamusivuja, aitan ovi auki suoraan ulos, ja aamuhetki ihan vain itseä varten. Aion tehdä saman tänä kesänä.

Kesäisin kirjoitusrutiinit rikkoutuvat ja se on joskus ihan hyvä, mutta kun kirjoitamattomuutta kestää pitkään, en ole oikein tyytyväinen nahoissani. Tänä kesänä on vielä se, että Kreikkalaisten lähettämisestä kustantamoihin on jo aikaa ja jotenkin kai alkaa tuntua siltä, että pakollisen levähtämistauon jälkeen voisi ja pitäisi alkaa hommiin.

Muistan kuinka viime kesänä makasin puistossa ja luin Cameronin Tyhjän paperin nautintoa. Olen palannut taas Cameronin pariin ja totesin juuri, että se taitaa olla vakiovieras kesän lukulistallani. Omasta kirjoittamattomuudesta aiheutuva ahdistus ja hermostuneisuus hälvenee hiukan kun luen Cameronia. Muistan ja ymmärrän taas asioita omasta käytöksestäni. Enemmän kuin kirjoittamisopas, Cameronin kirja on mielestäni self-help-opas kirjoittajalle.

Söin illallisen Cameronin seurassa ja sitten tiskailin hiukan. Ja aloin miettiä kirjoittamista. Sitä, mikä seuraavaksi on mahdollisesti edessä. Niin kuin esimerkiksi se teksti, jota olen suunnitellut etukäteen ja johon olen kirjoittanut hiukkasen raakatekstiä, mutta en muuta. Olen siitä puhunutkin jo toukokuussa. Tiskaamisen ohella eksyin taas pohdiskelemaan tuota uutta tekstiä ja koska tämä etukäteissuunnittelu on minulle vierasta aluetta, teksti kulkekoon tästä lähin suunnitelmaan viittaavalla työnimellä Plan B.

Lyhyestä virsi kaunis, pitkästä vielä parempi. Eli mietiskelin äsken Plan B:n henkilöhahmoja ja heidän motiivejaan ja sitä, mitä tekstissä ehkä voisi tapahtua. Päätin kirjoittaa tämän ehdokkaan ja ne kaikki muutkin vaihtoehtoiset kuviot johonkin talteen, ja poimia sitten eri ehdotuksista parhaat palat ja yhdistää tarinaksi. Seuraavaksi jäin tietysti miettimään, että mihin raapustan suunnitelmani muistiin. Tällä kertaa en halua niitä kirjoitusvihkoon, vaan kaikki samaan syssyyn samaan paikkaan ja nyt harmittelen kovasti sitä ettei vanhassa tietokoneraukassani ole MS One Notea; se vaikuttaisi aika passelilta tähän tarkoitukseen. Täytynee turvautua vanhaan konstiin eli normaaliin tekstitiedostoon.

Kirjoittamisen ja Plan B:n ajattelu (sekä ruoka) nostivat minut pinnalle pienestä murjotuksen alhosta, johon olin nälissäni vaipunut. Samalla päätin, että tänä kesänä voisin harjoitella positiivisuuden jaloa taitoa. Siitä, että vingun itsekseni että en kuitenkaan koskaan osaa kirjoittaa mitään tarpeeksi hyvää vaan heitän aikaani hukkaan koko elämäni ajan, ei todennäköisesti ole minkään valtakunnan hyötyä minulle. Joten negatiiviset ajatukset voidaan ihan yhtä hyvin kääntää positiivisksi: Kirjoittaminen on mukavaa, nautin siitä ja jonain päivänä saan ihan varmasti sen kustannussopimuksenkin. Joka tapauksessa kirjoitan ja nautin siitä ja se tekee minulle hyvää. Kuulostaa paljon paremmalta, eikö?

torstai 9. kesäkuuta 2011

Laidunnan iltaa

Eilen illalla sängyssä kaksi hypähtelevää ja säntäilevää sivua. Tänään niistä yksi ruma runo ja kaksi uutta sivua. Aion kirjoittaa vielä jotain lisääkin, tiskaan vähän välissä, ripustan pyykkiä, suorin kotia. Sanoja, vaikka vähänkin.

Katselen lukemattomia kirjoja ja keskeneräisiä. Miksi keskeneräiset eivät ole useinkaan yhtä houkuttavia kuin kokonaan uudet? Vaikka keskeneräisissä olisi hyviä kirjoja, eikä vain sellaisia, joita ei millään haluaisi lukea loppuun. Vihreämpi ruoho ja se kuuluisa aita?

Ikkunoista mataa viileää ilmaa sisään. Viileää ja viileää, lämpimän päivän jäljiltä, mutta viileämpää kuin sisäilma +28. Viime yönä nukuin yksi tuuletusikkuna auki, havahduin välillä kadulta kuuluviin ääniin. Ilma ei vaihtunut riittävästi, tarvitaan läpiveto, ensi yönä kaksi ikkunaa auki.

Väsymistä. Jospa tänään, vihdoin, menisin sänkyyn aikaisemmin kuin kahdeltatoista tai sen jälkeen. Voisi tehdä terää.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Pitkän päivän ilta

Lähdin tänään kotoa viittä vaille kahdeksan aamulla. Luulin ehtiväni reissuiltani takaisin jo kymmeneksi (siis illalla...) mutta aikataulu venyi ja avasin kotioven viittä vaille yksitoista. Elis siis mitä, viisitoista tuntia myöhemmin? Eikä olo kuitenkaan ole tämän ryytyneempi. Väsyttää kyllä, tietenkin, ja vasta äsken sain iltaruokaa (kaksi leipää), mutta yllättävän hyvä kuosi. Sellaista se on, kun aktiviteetit ovat mieluisia, sisältävät vähän liikuntaa ja kun näkee jossain välissä myös kavereita. Nyt pitäisi tietenkin singota suoraan sänkyyn ja niin teenkin seuraavaksi. En kuitenkaan sammuta heti valoja ja ala nukkua, vaan kirjoitan ensin viisi minuuttia raakatekstiä (kiitos TdW, kun muistutit kommenteissa että vähänkin on hyvästä. Täytyy myöntää, että joinain iltoina suorastaan unohdan, että se viisi tai kymmenenkin minuuttia on mahdollista ja tekee hyvää. Joten ennen kuin käyn nukkumaan kirjoitan itselleni vielä unen.

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Mustelmia ja mielenrauhaa

Ei kirjoittamista tänäänkään, mutta vähän, hiukan, pikkuisen mielenrauhaa. Raivasin tämän illan menot kokonaan pois kalenterista, koska ahdisti tämä kiireinen viikko. Kävin lenkillä ja juoksinkin vähän. Pesin pyykkiä (kone pesi), kävin siskon luona, aloitettiin loman varaaminen. Nyt sitä voi jo odottaa jotenkin konkreettisemmin, kun tietää mihin on menossa. Tämä tyhjä ja tavallinen ilta teki hyvää, nyt jaksan taas huomisen ja ylihuomisen riennot.

Kesäisää. Jalassa rakko viikonlopulta. Niin aina tähän aikaan kesästä. Lisäksi olen kunnostautunut mustelmissa. Eilen laskin jaloista yhteensä 20, pieniä enimmäkseen, mutta myös muutama vähän paremman kokoinen. Ranteessanikin on yksi, sellainen mojova. En koskaan tiedä, mistä mustelmani tulevat silloin kun ne ovat näitä tavallisia harmaita eivätkä sellaisia räjähtäneen luumun näköisiä ja kämmenen kokoisia, niistä kyllä tietää, että mistä ne tulevat, muista en. Mustelmista huolimatta laitan hameen päälle; ei minulla ole koskaan mustelmatonta aikaa ja haluan olla kesällä hameessa.

Kello on mennyt nukkumaanmenon ohi. Orastava närästys vaivaa. Haluaisin lukea sängyssä, mutta järki sanoo, että nukkuminen olisi fiksumpaa. Se on taas öitä täältä, palataan.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Yösoittoja, noudettuja ja tulevia

Kiirettä on pitänyt, olen huidellut ympäriinsä, enkä ole ehtinyt blogata saati kirjoittaa. Nukkumaan pitäisi mennä, mutta se on taas niin vaikeaa, kun aurinko paistaa. Miten silloin nukutaan? Tänään, juostessani paikasta A paikkaan B ja niin edelleen, poikkesin kuitenkin kirjastossa hakemassa varaamani kirjan. Harmi etten ehtinyt katsella ympärilleni sen enempää, palautettujen hyllyn kirjat näyttivät lupaavilta. Nyt mukaan tarttui vain tuo varattu Kazuo Ishiguron novellikokoelma Yösoittoja. Varasin sen ihan vain siksi, että tykkäsin kovasti Ishiguron Ole luonani aina -romaanista ja koska Yösoittoja kehuttiin niin monessa blogissa: ainakin täällä, täällä, täällä ja täälläkin.

Sitten vain toivotaan, että joskus olisi taas aikaa lukeakin jotain. Huomisilta buukattu täyteen klo 16-21.30, keskiviikkoilta klo 16-22 ja torstai todennäköisesti klo 17-21. Ehkä ensi viikonloppuna sitten taas? Perjantai-iltana? Ja kun noita keskeneräisiäkin olisi... Ja haluaisin kovasti lukea taas kerran Cameronin Tyhjän paperin nautintoa, sillä kun ei ehdi kirjoittaa, kirjoittamisesta lukeminen auttaa edes vähän.

Vaikka kiirettä on pitänyt, on kuitenkin ollut myös kivaa. Tosi mukavia päiviä, joiden aikana olen nähnyt ja kokenut paljon sieluaravitsevaa. Ehkä jopa sellaista, josta ammennan vielä joskus teksteihin. Paljon tunteita, paljon kaunista. Nyt tosin väsyttää, ja aurinko paistaa, enkä halua nukkumaan, vaikka nukuttaakin kamalasti... Täytyy kuitenkin ryhdistäytyä sänkyyn, jotta ehdin lukea vähän ennen kuin käyn nukkumaan. Palataan taas!