Eilen illalla sängyssä kaksi hypähtelevää ja säntäilevää sivua. Tänään niistä yksi ruma runo ja kaksi uutta sivua. Aion kirjoittaa vielä jotain lisääkin, tiskaan vähän välissä, ripustan pyykkiä, suorin kotia. Sanoja, vaikka vähänkin.
Katselen lukemattomia kirjoja ja keskeneräisiä. Miksi keskeneräiset eivät ole useinkaan yhtä houkuttavia kuin kokonaan uudet? Vaikka keskeneräisissä olisi hyviä kirjoja, eikä vain sellaisia, joita ei millään haluaisi lukea loppuun. Vihreämpi ruoho ja se kuuluisa aita?
Ikkunoista mataa viileää ilmaa sisään. Viileää ja viileää, lämpimän päivän jäljiltä, mutta viileämpää kuin sisäilma +28. Viime yönä nukuin yksi tuuletusikkuna auki, havahduin välillä kadulta kuuluviin ääniin. Ilma ei vaihtunut riittävästi, tarvitaan läpiveto, ensi yönä kaksi ikkunaa auki.
Väsymistä. Jospa tänään, vihdoin, menisin sänkyyn aikaisemmin kuin kahdeltatoista tai sen jälkeen. Voisi tehdä terää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti