Lomakausi on osittain alkanut ja ne, jotka vielä töissä ovat, painavat niska limassa, jotta saavat pöydän siistiksi ennen kuin karkaavat lomille. Näin myös kustantamoissa. Töistä tultuani huomasin heti ensi vilkaisulla, että Kustantamo C oli lähestynyt kirjeellä, sillä firman nimi seisoo kirjekuoressa kissankokoisin kirjaimin. Totesin myös, että koska a) lähettivät kirjeen, se on hylsykirje ja b) kirje oli ohuttakin ohuempi, mukana ei ollut lausuntoa. En siis rynnännyt avaamaan kirjettä, vaan kuoriuduin ensin työvaatteista ja latasin ostokset jääkaappiin.
En ole pettynyt. Oikeasti en ole :). Kustantamo C ei ole koskaan maailmassa lähettänyt minulle yhdestäkään kässäristä mitään muuta kuin normaalin "Olemme tutustuneet lähettämäänne käsikirjoitukseen blablabla todettava, että emme voi tarjoutua julkaisemaan bla bla bla ei mahdollisuutta antaa lausuntoa tai palautetta bla bla kiitämme bla".
Kolmesta kustantamosta on tullut vastaus, viisi jäljellä. Tai oikeastaan kuusi, jos otetaan lukuun Kustantamo I, jonne en häpeäkseni ole saanut vielä edes lähetettyä Kreikkalaisia. Laiskuuden huippu? Kuulostaa suorastaan siltä, etten halua tehdä kaikkeani? Ei, ei se ole sitä. Kustantamo I:lle vain pitää toimittaa kässäri paperilla ja tulostimellani on ollut pieni musteaiheinen kriisi viime aikoina. Plus että lasken Kustantamo I:n tismalleen samaan kastiin Kustantamo C:n kanssa; en jaksa uskoa, että sieltä tulee mitään muuta kuin perushylsy. No, laitan Kreikkalaiset joku päivä jälkilähetyksenä postiin ja ehkäpä Kustantamo I lähestyy minua kirjeellä hyvinkin pian.
Aloin suunnitella, että ottaisin perjantain vapaaksi töistä. Ihan tuosta noin vain, loman aperitiiviksi. Lukisin kirjoja, shoppailisin, saunoisin, kävisin lenkillä. Kirjoittaisin aamu- ja/tai iltasivuja. Kuulostaa toteuttamisen arvoiselta. Ja kun kerran viikonlopusta pitäisi tulla lämminkin. Sitäpaitsi voisin hankkiutua lähikontaktiin siskon kirjahyllyn kanssa - ihan kuin minulla ei olisi tarpeeksi lukemista omasta takaa... Mutta jos vain yhden kirjan? Ja alennusmyynneistä sitten pari lisää ;)?
Tänä iltana aion ihan oikeasti mennä ajoissa nukkumaan. Ihan varmasti. Toivottavasti.
3 kommenttia:
Sama kirje vastaanotti minutkin kotiovella eilen, jos yhtään lohduttaa. No, ei se varmaan lohduta, mutta jatketaan silti yrittämistä. Huomasitko muuten, että verbi 'tarjota' esiintyi kirjeessä johdannaisineen huomiota herättävän paljon? Minuun iski heti malttamaton halu ryhtyä korjailemaan lauseita paremmiksi. Tällaisena siinä oli mielestäni vähän liikaa toistoa, tarjoamaanne, tarjoutua, tarjouksestanne...
Blogger piruilee minulle, sillä salasanavahvistuksena on hypsy. Sehän on vain yhtä kirjainta vaille hylsy. ;)
Paljon aurinkoisia päiviä sinulle! Nautitaan heinäkuusta kustantamo C:n "kirjepommista" huolimatta.
Minusta tekstistäsi paistaa paitsi pettymys, myös sen sietäminen. Olet aiemminkin lähettänyt käsiksiä ja saanut hylsyjä, joten se kai jotenkin kovettaa?
Hylsyn juuri saaneella on varmaan muutakin tekemistä kuin kuunella ensimmäistä hylsyään pelkäävää (joka ei ole edes saanut vielä käsistään valmiiksi) mutta uskaltaudun silti kysyä seuraavaa: tuntuuko hylsy siltä, miltä kuvittelen eli pieneltä kuolemalta?
Kuulostinpa synkältä. Toivottavasti sun mieli on - kuten Satakieli osuvasti sanoi - valoisampi kirjepommista huolimatta.
Kiitos kommenteista, Satakieli ja Dr. Feelgood - ja anteeksi vastauksen venyminen, olin netin ulottumattomissa muutaman päivän.
Satakieli: Harmi, että olivat muistaneet sinuakin kirjeellä, mutta älä lannistu! Alku on usein vähän takkuista, mutta lopussa kiitos seisoo! Toivottavasti löydät pian otollisen kustantamon!
Dr. Feelgood: En tunnusta edelleenkään olleeni erityisen pettynyt tähän hylsyyn, mutta ehkä se on sitten sitä pettymyksen sietämistä, jota olit rivien välistä myös lukenut :). Tuo on hyvä kysymys, että miltä ensimmäinen hylsy tuntui. Olin silloin viidentoista ja naiivi ja itkin silmät päästäni. Tuntui kuin koko maailma olisi romahtanut, kuin minusta ei ikinä voisi tulla kirjailijaa ja kuin kaikki toiveet ja unelmat olisi räiskitty rikki.
Aikuisiän ensimmäistä hylsyä en muista, mutta luulenpa, että tunnelmat olivat aika pitkälti samoja. Ensin itkemistä ja sitten itsesääliä... Kesti aika kauan, ennen kuin opin ottamaan lausunnolliset hylsyt positiivisina asioina. Jotkut hylsyt kolauttavat enemmän kuin toiset, mutta kyllä se ensimmäinen hylsy (joko kaikkein eka tai sitten eka kyseisestä kässäristä) potkaisee eniten. Tsemppiä kirjoittamiseen, Dr. Feelgood - hylsyihin ei oikein voi valmistautua, mutta jos niitä tulee, niin kyllä niihin kovettuukin ainakin jonkun verran.
Lähetä kommentti