May the Force be with you

perjantai 31. tammikuuta 2014

Ensiajelu

Ei ole pelkkää huolta, huolen lisäksi on lämpimiä ja hyviä ja niitä, jotka saavat hymyilemään ilman sen erityisempää syytä.

Sitäpaitsi on myös Volvon printin läpikäymistä. Tiedoston nimessä lukee Volvo v1.1. Se tarkoittaa käytännössä kolmatta kirjoituskierrosta. Ensimmäiset seitsemän sivua on taklattu, vaikka en ole lukenut kässäriä vielä läpi. Piti kuitenkin siivota ne seitsemän ensimmäistä sivua, koska menin lupaamaan kanssakirjoittajille, että saisivat lukunäytteen. Lähetin sen jo. Nyt jännittää. Kirjoitin perinteisen saatteen kanssakirjoittajille lähteneeseen meiliin. "Tässä tämä nyt on. Ihan on huono. Tiedän, että on hiottavaa. Tyyli varsinkin. Ja sisältö. Kaikki. Ihan keskeneräistä, tietenkin." ja sitten muistin taas, että kaikille se on sama, se kun ensimmäisen kerran lähettää edes pätkän jostain itselleen tärkeästä muiden silmiin. Olen kuitenkin tyytyväinen, että lähetin. Ja olen tyytyväinen, että printin läpikäynti on edennyt. Huomenna lisää. Saa nähdä mitä yllätyksiä Volvosta vielä löytyy, sillä kässärissä on kohtia, joita en ole lukenut kirjoittamisen jälkeen, ehkä jopa vuoteen.

Ja nyt nukkumaan, jotta huomenna jaksaa taas, niitä huoliakin, mutta myös niitä hyviä ja kirkkaita asioita, ja Volvoa

maanantai 27. tammikuuta 2014

Kotona

Olin näin viikon alkajaisiksi niin kuolemanväsy, että sydän löi nyrkillä rintalastaan ja sai tikkuja kämmeniin ja ryytymä hengitti niskavilloihin. Päätin, etten vie rintalastan alla lepattavaa lepakkoa jumppaan, vaan otin kirjoitusvihkoni ja kävin. Miten autuasta istua teekupin äärellä ja kirjoittaa. Ihan puutaheinää, tunteita ja kuvia kerroksittain ja limittäin ja päällekkäin. Menin hakemaan omaa itseäni ja tulin kotiin taas. En kirjoittanut Volvoa, vaan ihan muuta, ja se teki niin autuaan hyvää, että vesi tirisi silmäkulmiin ja väsymys vetäytyi pienelle kerälle. Ei tullut energiabuustia, mutta tuli hyvä ja valoisa mieli ja tyyni ja sees. Ja totesin, että vaikka liikunta olisi ollut to-del-la hyvä asia, niin juuri tänään juuri äsken kirjoittaminen oli parasta mitä saatoin itselleni antaa.

lauantai 25. tammikuuta 2014

Kiva kun olette!

Ihana Paula antoi minulle Kiva kun olet täällä -tunnustuksen ja haluan ehdottomasti jakaa sen eteenpäin.





Jaan tunnustuksen eteenpäin viidelle blogille, joita on kiva lukea aina.

Karenina Unskalle, joka uneksii arkana - Karenina Unska on lämmin ja aito ja minulla on aina Karenina Unskaa lukiessani sellainen olo, että siellä näppiksen ääressä on todellakin istunut aito Ihminen, joka ei yritä olla muuta kuin on. Kiitos siitä, Karenina Unska!

Veralle, joka näytti, että se on mahdollista ja jonka uraa on hienoa seurata ja jota uskaltaa moikata kirjamessuilla :).

Ja Än tietenkin! Än, jonka kanssa ähellämme kässäriemme kimpussa rinnakkain ja toisiamme tsempaten. Ja jos työaamuna kännykkä sanoo "tok tok" siinä vaiheessa, kun kello on vaille kahdeksan ja minulla on vielä aamutoimet vähän kesken, voin luottaa siihen, että se kännykän aamuinen "tok tok" tarkoittaa sitä, että Än on kommentoinut blogikirjoitustani :).

Sitten Päivi ja Päiviä. Aina mielenkiintoisia blogikirjoituksia, joiden lukemisesta nautin. Jotain iloa ja tarmoa valuu Päivin kirjoituksista minuunkin asti.

Viimeisenä sanon Siinan, jonka kirjaa en ole vielä lukenut, mutta aion lukea. Siinan, jonka ihana huumori kirkastaa harmaimmankin päivän.

Muita ihania ja kauniita ja kivoja blogeja löytyy tuolta vasemmasta sivupalkistani!

perjantai 24. tammikuuta 2014

Minä rakastan rakastan ja Siperia

Heräsin lainasängystä vähän vaille kahdeksan. Ikkunan takana lapsuudenmaisema ja pakkasen Siperia. Ilmasta näki, kuinka kylmä ulkona on ja tiesin ilman mittoja ja asteita, että minulle kylmempi kuin kertaakaan tänä talvena. Sänky oli lämmin. Katulamput paloivat. Uni ei palannut takaisin pikku Sheba, vaikka kuinka kutsuin. Katulamput sammuivat ja pakkanen näkyi ilmassa yhä. Sänky oli leveä ja tasainen kuin Volvon konepelti.

Nousin ja otin läppärin ja ylimääräisen tyynyn selän taakse. Tässä minä nyt. Istun sängyssä kone sylissä ja olen kirjoittanut Volvon lopusta uuden lisäämällä aiempaan loppuun puoli sivua uutta, joka tuli, kun katselin ikkunantakaista Siperiaa. Näin kun saisi aloittaa jokaisen aamunsa; kirjoittamalla. Näin kun saisi aloittaa jokaisen aamunsa; kirjoittamisen tuoman kiitollisuuden puristaessa kurkkua niin kuin pakkasen panta.

torstai 23. tammikuuta 2014

Ajovaloissa

Istun sohvalla peiton alla. Teekuppi on vieressä, läppäri sylissä. Volvon (meinasin kirjoittaa että Kreikkalaisten! freudilainen lipsaus edelliseen kässäriin) printti on käden ulottuvilla myös. Ajattelin kurkistaa sitä. Ajattelin, että jos vähän lukisi. En ole koskenutkaan printtiin nyt kahteen viikkoon. Aloitin lukemisen ja editointimerkintöjen tekemisen kaksi viikkoa sitten, mutta sitten iski kooma, väsymys ja uupumus ja kiire. Nyt Volvo on levännyt pari viikkoa. Enkä suostu tänään ottamaan siitä mitään stressiä. Elämässä on sitä juuri nyt ihan tarpeeksi muutenkin. Joten sanon, että luen printtiä, jos jaksan ja jos huvittaa. Jos en jaksa, minun ei tänään tarvitse.

Istuin tänään junassa muutaman tunnin. Luin Salla Simukan Punainen kuin veri. En ollut myyty, mutta kummasti kirja on palannut lukemisen jälkeen mieleen. Jokin siinä oli, mikä siis jäi kaivamaan. Luulen, että pitää lukea seuraavakin osa Lumikki Anderssonin elämästä.

Sydän sotkee omiaan ja läppäri lämmittää reisiä. Tee kupissa. Peitto. Arki on nyt erilaista kuin tätä ennen. Kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle, mutta tiedän, ettei enää kauaksi aikaa. Ajattelen ensi viikkoa ja kirjoituskahvilaa. Ajattelen parin viikon päässä olevaa tiistaita, kun minulla on vapaapäivä, jonka aion käyttää kokonaan kirjoittamiseen. Arki on erilaista kuin viime syksynä tai vuosi sitten. On paljon surua ja huolta ja ahdistusta ja eri rytmikin elämässä, ja on myös tähtiä ja aurinkoja ja muita loistavia taivaankappaleita sen pimeän keskellä. Volvo on niistä yksi - kirkas. Sen ajovalot valaisevat arkea silloinkin, kun tulee pieniä taukoja, joiden aikana en jaksa tarttua siihen.

torstai 16. tammikuuta 2014

Editointi ei edisty

Kirjoittamattomuus jatkuu, väsymys samoin. Lisäksi on ollut muuta. Sekä ihanaa että raskaanraskasta ja surullista ja ahdistavaa. Olen yrittänyt keskittyä niihin ihaniin. Olen ottanut esille Volvon printin sillä ajatuksella, että ehkä jonain lähipäivänä, että edes vähän. Tai jonkun verran. Edes sivun. En tiedä onnistuuko vielä. Väsymys on ruskea, karkea kangassäkki, joka sulkee silmät ja työntää käytetyn hengityksen takaisin omalle naamalleni. Voi olla, että pitää vähän väsyä ja olla erillään ennen kuin pääsen taas Volvon vauhtiin mukaan. Tai sitten minussa puhuu ilta ja unenpuute nyt, eikä muu. Senhän näkee sitten huomenillalla. Voi kyllä olla, että viimeiset seitsemän viikkoa, jotka ovat olleet henkisesti elämäni rankimmat, alkavat painaa hartioita ja tuntua energiavajauksena, etenkin kun olen nyt palannut työelämäänkin.

Tänään aloitin Siri Hustvedtin Kesä ilman miehiä. Olen aloittanut kaikkea muutakin. Sänkylukemisena minulla on kesken Saila Susiluodon Dogma. Susiluodon sanat ovat niin kauniita, että melkein liikutuin eilen illalla sängyssä. Kirja ei ole nyt käsillä, joten saatte odottaa johonkin toiseen bloggaukseen esimerkkejä Susiluodon kauniista kuvista.

Taidan mennä väsymään sänkyyn peiton alle.

maanantai 13. tammikuuta 2014

Äyh

Minulla on taustamateriaalia Volvoon. Minulla on printti, jota käydä läpi. Minulla on pätkä raakatekstiä, jonka voisin kirjoittaa kässäriin puhtaaksi. Minulla on kohtia, joihin pitäisi kirjoittaa vielä raakatekstiä. Minulla on kertakaikkiaan kässäri, jota pitäisi kirjoittaa ja editoida.

Enkä millään jaksa tänään.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Editointi alkoi

Printtasin eilen illalla Volvon. Onnistuin saamaan printterini solmuun kertaalleen, mutta lopulta käsissä oli kasa paperia. Tänään menin töiden jälkeen kirjoituskahvilaan. Kirjoitin hetken puutaheinää raakatekstiä ja sitten otin printin esiin. Lukeminen oli tosi hidasta, koska joka sivulle tuli niin paljon merkintöjä. Sana lisää tuohon, tuosta tuo lause pois, tämä kohta ei toimi, pilkut paikoilleen tähän, tuohon kappaleenvaihto, tähän pätkä lisää, tätä pitää tiivistää... On vaikea katsoa isoa kokonaisuutta, kun tekstin pinta on niin röpelöinen. No, yritän käydä tuon printin nyt kertaalleen läpi ja korjata merkinnät sitten kässäritiedostoon. Kirjoitusvihoissa on vielä muutama raakatekstipätkä, jotka pitää myös kirjoittaa puhtaaksi ja joukon jatkoksi kässärin sisään.

Printin läpikäyminen tuntuu hervottomalta urakalta, sillä korjattavaa on niin paljon, ja tiedän, että ei tuossa vielä kaikki, vaan isompiakin muutoksia tarvitaan. Luultavasti jotain rakenteellista fiksausta ja pitää myös miettiä tarkasti se, mihin kohtaan sijoitan toisen kertojaäänen osiot suhteessa isoon tarinaan. Huoh. Tuleeko tuosta paperikasasta joskus valmista?

Koska negatiivisuus on helppoa ja halpaa, yritän keskittyä positiivisiin asioihin. Niin kuin siihen, että mitä siitä, vaikka käsikirjoitusta pitääkin täydentää vielä paljon. Minulla on kuitenkin alku ja loppu ja siihen väliin sijoittuvat asiat paikallaan. Minulla on Volvon alku ja loppu ja tiedän, mitä siinä tapahtuu. Se on hienoa. Vaikka alku saattaakin mennä vielä uusiksi. Mutta joka tapauksessa. Minulla on jotain, mitä pystyn kutsumaan käsikirjoitukseksi ja se on hienoa. Sitäpaitsi tämä editointi on Volvon kolmas kirjoituskierros. Yksi on tehty jo käsin ja toisen kirjoituskerran tulos on tuo printtikasa, jota voin pidellä käsissäni ja selata ja ihmetellä. Sekin on hieno asia - minulla on ehkä ensimmäinen "oikea" versio käsissäni, mutta käytännössä se on jo toinen versio. Sitäpaitsi Volvo vie minut pitkälle - tänään kun istuin kirjoituskahvilassa ja kävin printtiä läpi, en ajatellut murheita. Ajattelin vain Volvoa. Sekin on hieno asia.

Yritän ajatella hyviä asioita ja lempeitä asioita Volvosta. Se on kohdellut minua hyvin ja nyt on minun vuoroni kohdella sitä hyvin.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Tänään x 5, huomenna x 1

Tänään palasin arkirutiiniin eli töihin. Liikunnan aloittaminen puuttuu vielä tehtyjen asioiden listalta. Jos senkin saisin takaisin jossain vaiheessa, niin jaksaisin varmaan paremmin.

Tänään sain metsästettyä kirjakaupan alennusmyynnistä lisää tyhjiä kirjoitusvihkoja. Kesällä ostin niitä kymmenen, tänään viisi. Voi olla, että käyn hakemassa vielä toiset viisi. Pakko hankkia varastoon, koska en yhtään tiedä, milloin hyvä onneni loppuu ja sitten joudun hankkimaan jotain toisia kirjoitusvihkoja, koska voihan olla, että noiden valmistus lopetetaan. Mikä olisi kriisi, koska olen kirjoittanut noihin samanlaisiin kierreselkävihkoihin nyt yli kuusi vuotta ja olen addiktoitunut paperin kokoon sekä laatuun.

Tänään ei ole tullut huolestuttavia uutisia sairaalarintamalta, joten nautin nyt tästä. Tilanteet muuttuvat kuin vuorovesi ja kaikesta hyvästä pitää nauttia.

Tänään ostin myös kirjoja. Ihan kuin niitä ei olisi ollut jo ennestään. Ihan kuin en olisi ensin voinut lukea näitä, mitkä omistan jo. Ja en vieläkään löytänyt täydellistä kirjaa tähän hetkeen. Enkä muuten suosittele tuota Anne B. Ragden Satunnaista seuraa. Harvinaisen huono kirja!

Tänään tulee Downton Abbeyn kaksituntinen erikoisjakso telkkarista. Tekisi mieli jotain hyvää syötävää sen kanssa, mutta ulkona sataa, enkä todellakaan jaksa raahautua yhtään mihinkään, koska olen kastunut tänään sateessa jo kaksi kertaa.

Huomenna menen kirjoituskahvilaan kirjoittamaan. Menen. Oi.

lauantai 4. tammikuuta 2014

Volvo

Tämän harmaan, suttuisen ja itkuisen päivän päätteeksi, tämän raskaan, kitkaisen, surullisen, tasapaksun päivän päätteeksi ja kaiken väsymisen jälkeen minä otin ja avasin Volvon tiedoston ja kirjoitin raakatekstiä puhtaaksi osaksi käsikirjoitusta.

Etsiessäni raakatekstikatkelmille oikeita paikkoja Volvosta, tulin pakostakin lukeneeksi kässäriä sieltä täältä. Tuntui hyvältä. Minun Volvoni, jossa on nyt jo ääniä ja säveltä ja sellaista tekstiä, että hetken vain katsoin, että näinkö tämä meni ja näinkö valmiita kohtia siellä on joukossa. Näin valmista kieltäkin.

Kunhan luen Volvon kokonaan läpi (joskus semi-lähitulevaisuudessa) olen varma, että löydän sieltä yllätyksiä, joista osa on epämiellyttäviä, mutta osa miellyttäviä.

Päivällä ajattelin Volvoa ja minun mielessäni se oli avara, valoisa maisema.

Eräs tuttu kirjoitti minulle sähköpostiviestissään, että on hyvä, että tässä elämäntilanteessa minulla on kässärinä Volvo, "joka tuntuu olevan jo yhtä vankka ja luotettava kuin kaimansa". Miten hyvin sanottu ja miten totta.

Kaiken synkeän ja surullisen keskellä, kaiken sen keskellä, mikä on lähtökohtaisesti ihan järjettömän väärin (ja mitä en voi korjata, mitä tahansa teenkin), tuntuu hyvältä, että minulla on Volvo. Että minulla kuitenkin on Volvo. Vaikka kirjoittaminen ei liity tähän elämän kriisiin mitenkään, tuntuu niin hyvältä, että minulla on Volvo.

perjantai 3. tammikuuta 2014

Dilemma ja selviö

Eilen valitin lukemisen puutetta ja mietin, että Kristiina Vuoren Siipirikko voisi olla sopivaa luettavaa, sopivan viihdyttävää. Käteen tarttui kuitenkin J.M.Coetzeen Michael K:n elämä. Joo, näen teidän jo kohottelevan kulmianne ja olen ihan samaa mieltä. Eilen halusin luettavaa, joka olisi "viihdyttävää ja totaalisen erilaista nykytilanteeseen verrattuna". Ja kun nykytilanne on sanoisinko synkeä, niin olisi voinut luulla, että tartun johonkin muuhun kuin Michael K:n elämään. Ei tosiaankaan mikään erityisen valoisa kirja. No, tulipahan tuokin luettua, monta kertaa on ollut mielessä, että kuuluisi varmaan hyviin tapohin lukea ja onhan se voittanut Booker Prizenkin vuonna 1983. Jos en ehdi kirjakauppaan, niin seuraava lukemiseen liittyvä haaste on se, että kuinka onnistuisin kehittämään itselleni jotain edes vähän mieltäylentävämpää luettavaa kuin tuo Michael K, joka, vaikka onkin hieno kirja, niin sori nyt vaan, ei ole lähelläkään viihdyttävää, valoisaa, kevyttä, tai muuta vastaavaa luettavaa, jollaista tarvitsisin juuri nyt. Dilemmaa kerrakseen.

Siinä ei kyllä ole yhtään mitään dilemmaa, että minulle on nykyään aika selvää se, mikä elämässä on tärkeää. Rakkaat ihmiset, heidän hyvinvointinsa, terveys ja kirjoittaminen.

torstai 2. tammikuuta 2014

Tänään tätä

Kaksi sivua raakatekstiä aamulla ennen sairaalaan lähtöä. Ei kirjaa, jota lukea. Paitsi Pirkko Arstilan Teen ystävän kirja, jonka sain ystäviltä joululahjaksi, ja jota luen sängyssä iltaisin. Jos ehtisin jossain välissä, voisin käydä ostamassa lukemista. Esimerkiksi Kristiina Vuoren Siipirikon - juuri äsken tuli välähdyksenä mieleen, että se voisi olla hyvä kirja tähän tilanteeseen: viihdyttävää ja jotain totaalisen erilaista nykytilanteeseen verrattuna.

En tee tänä(kään) uutenavuotena mitään lupauksia, enkä edes tavoitteita, kuten joskus. Haastan kuitenkin blogini lukijat yhteen uudenvuodenasiaan: jos ette ole koskaan käyneet, niin menkää luovuttamaan verta. Yhdellä luovutuksella voi parhaimmillaan auttaa kolmea ihmistä, sillä luovutetusta verestä voidaan erottaa kolme osaa: punasolut, verihiutaleet ja plasma, ja kaikki osat voidaan antaa eri ihmisille, kullekin juuri sitä, mistä itsellä on pula. Eli yhdellä luovutuskerralla kolme kärpästä yhdellä iskulla. Helppo tapa tehdä hyvää - vaatii vain hetken verran viitseliäisyyttä ja voi pelastaa jonkun hengen tai antaa elämään lisää laatua tai lisäaikaa.




keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Yhteenveto

Viime vuonna eli 2013:

Kirjoituspuolella
- maaliskuussa kävin kanssakirjoittajien kanssa Utössä kirjoitusleirillä
- heinäkuussa olin perinteisellä kirjoituskurssilla maaseudun rauhassa
- aloitin romaanikässärin kirjoittamisen nollasta 1.1. ja sain 31.12. täyteen 120 sivua, joissa riittää editoitavaa ja perattavaa ja joiden lisäksi täytyy kirjoittaa myös lisää tekstiä
- minulta julkaistiin novelli
- sain tiedon, että ilmeisesti toinenkin novellini julkaistaan
- luin kirjoja
- olin syyskuun elämäni kolmannella virkavapaalla ja kirjoitin
- istuin kirjoituskahvilassa kirjoittamassa niin paljon, että voisi luulla, että sain tarpeekseni, mutta en saanut
-  kirjoitin runoja ja pari novellia kässärin ohessa

Muussa elämässä vuosi oli ylläolevaa huomattavasti huonompi.