May the Force be with you

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

3/3, olen vuoristorata

Amatööri tai ei, mutta edellisen bloggauksen jälkeen pakkasin kimpsuni ja kampsuni ja tallustelin kahvilaan kirjoittamaan. Ensin pakenin raakatekstiin (mikä ihana tapa vältellä kirjoittamista, kirjoittaa ;) - tarkoittaen sitä, että diipadaapa on aina helpompaa kuin työnteko), mutta sitten otin Alfan printin esille ja aloin hommiin. Ja kiitos kaikille kirjoittamisen tai alitajunnan jumalille, mitä ovatkaan, sillä kynä kirjoitteli mielellään ja sain paljon (?) mielestäni hyvää matskua Alfaan. Myös sitä, mitä tarvitsin ;). Tämän illan tavoite on sitten siirtää raakatekstistä ne hyvät pätkät ja ideat Alfan tiedostoon. Kun lähdin kahvilasta, oli autuas olo. Aikaansaanut olo. Sitäpaitsi maassa oli paljon keltaisia lehtiä ja potkiskelin niitä. Hyräilin ääneen. Potkiskelin vähän lisää lehtiä. Hymyilin.

Minun kolmen päivän kirjoitusputkeni on nyt loppumassa. Tämän jälkeen käytettävissä on vain ilta-aikoja, ei kokonaisia päiviä. Onneksi sain jotain aikaankin, vaikka eilen olin skeptinen sen suhteen. Mutta sain kuitenkin - tuntuu, että nyt Kreikkalaisten uudelleenkirjoitus on päässyt jo jotenkin vauhtiin. Tätä hyvää mieltä, joka nyt on, häiritsee tietenkin se pieni ääni takaraivossa, joka sanoo, että niin niin, mutta oletko tehnyt riittävästi muutoksia novelleihin. Että ei se paljon auta, jos hinkkaat niitä vain vielä enemmän sellaisiksi kuin ne ovat jo nyt, pitäisi muuttaa, pitäisi olla paljon rohkeampi. Hiljaa takarivissä. Juuri nyt on ihan oikeutettua olla vähän tyytyväinen Alfan eteen tehtyyn työhön. Piste.

Amatööri

Joinain päivinä kiroan sitä, että olen niin amatööri. Sitä, että välillä tuntuu kuin määräävin piirteeni kirjoittajana olisi se, etten tiedä, mitä olen tekemässä. Kirjoitan toki, vien tekstiä johonkin suuntaan joskus ihan suunnitelman kera ja joskus intuition kanssa, mutta silti. Välillä epäilen, että onko minulla näkemystä, mihin suuntaan olen tuuppimassa Kreikkalaisia. Johtuuko se siitä, että minulla ei oikeastikaan ole näkemystä vai siitä, että luulen, että sen näkemyksen pitäisi olla jotain hienoa ja älykästä, enkä tunnista omaa näkemystäni koska etsin jotain liian suureellista?

Sitäpaitsi minun on hirveän vaikea löytää joskus omista teksteistä niiden teemoja. Johtuuko se siitä, että ne ovat niin lähellä, vai onko se harjoituksen puutetta (kun kukaan ei pakota etsimään teemaa tekstistäni, en vapaaehtoisesti tee sitä) ja enkö vain kykene?

Miksi amatööriyteni haittaa minua? Siksi, että epäilen, että jos en olisi näin amatööri, niin minun olisi helpompi hioa Kreikkalaiset niin hyviksi, että ne julkaistaisiin. Ei sillä, eihän kaiken pidä aina olla helppoa, mutta...

Olen tosi tyytyväinen, että sain viime viikonloppuna palautetta Kreikkalaisista ja vieläpä monelta kirjoittajalta. Rakentavaa palautetta. Eikä minua häiritse se, että joidenkin novellien kohdalla eri ihmiset olivat aivan eri mieltä. Niin kuin vaikka Taun kohdalla - ei se haittaa yhtään, koska Taun kohdalla tiedän, että se on hyvä, eikä se tarvitse perustavanlaatuisia muutoksia. Mutta sitten on joitain tekstejä, joita minun mielestäni pitäisi muokata, ja joiden lukijat jakautuivat kahteen leiriin: "tylsä, monotoninen, lisää potkua, liian vähän tapahtumia" vs. "kaunis ja muuten tasapainoinen, mutta tapahtumia liikaa". Ei siinä mitään, mutta kun välillä en yhtään tiedä, että mitä mieltä minä olen. Onko niitä tapahtumia liikaa vai liian vähän? Mistä minä tiedän? Tuntuu, että kumpikin vaihtoehto on periaatteessa ihan ok, ehkä. Ei ole selkeää kuvaa siitä, mihin pitäisi mennä. En tiedä. Ehkä se on vain tunne, ja kun tarttuu työhön, se häviää ja muodostan kirjoittaessa sen oman näkemykseni tekstistä. En tiedä. Sen tiedän, että ei minulla ole rutiinia tähän hommaan, siis novellikokoelman kolmannen version hiomiseen, joten paikoin mennään hakuammunnalla. Tai intuitiolla. Eihän siinä mitään, jos intuitio sanoisikin jotain, mutta jos se on hiljaa, niin homma menee hankalaksi.

Aamulla aamusivuja, sitten kävin lenkillä, nyt pyykit koneessa ja pitäisi tehdä töitä sen sijaan, että valittaisin amatöörimäisesti amatöörimäisyyttäni blogissa. Selailin välipalaa syödessäni Cameronin Tyhjän paperin nautintoa taas kerran ja ensimmäinen lause, jonka kirjasta luin (avasin sen summamutikassa ja aloin lukea) oli "Kirjoittamisen ei tarvitse olla siistiä." (sivu 122 minun laitoksessani). En voi sanoa muuta kuin että niinpä, että mikä se onkaan minun helmasyntini - sisäsiisteys, kyllä. Yrittikö maailmankaikkeus vihjata minulle jotain? Toivottavasti se korottaa ääntään, sillä epäilen, ettei kuiskaus mene jakeluun, kun ei ole tähänkään asti mennyt. Ja jos nyt sitten alkaisi hommiin.

lauantai 29. lokakuuta 2011

2/3, saldo

Phihin taas yksi uusi kappale, nyt siinä on yhteensä sivun verran uutta. Siirsin sen syrjään odottamaan. Gammaan hiukan lisää, deletoin loppulauseen, lisäsin tekstiä myös loppupuolelle. Taun siirsin kolmosversion tiedostokansioon melkein sellaisenaan, muutin vain loppulauseen.

Ei mikään tuottoisa päivä tunneissa mitattuna, mutta jotain olen sentään tehnyt. Muokattuja novelleja tällä hetkellä 7/16. Huomenna ehkä Alfa.

2/3, ei etene

Tämä päivä ei ole ollut ollenkaan niin tehokas kuin eilinen. Ainakaan vielä. Kunhan ruoka on valmis ja olen saanut syötyä, aion ihan oikeasti kirjoittaa sitä Phitä lisää ja orientoitua jonkun toisenkin novellin korjailuihin. Tähän asti tänään olen saanut aikaan Phihin epämääräistä raakatekstiä ja sitten muutenvaan vielä epämääräisempää raakatekstiä. Ei siis kovin hyvältä näytä.

Deadline lähestyy uhkaavaa tahtia. Jotenkin koko ajan ajattelen, että onhan sitä aikaa ja hyvinhän tässä ehtii, mutta tilanne ei ole ihan niin onnellinen - tulevat viikonloput on buukattu aika pitkälti, joten tämän viikonlopun jälkeen kirjoittamiseen on käytettävissä vain arki-iltoja. Ensi viikoksi olen buukannut kalenteriinin jo kolme "omaa iltaa" ihan vain siksi, etten epähuomiossa (?) buukkaisi joka illalle jotain aktiviteettia ja kavereiden tapaamista. Nyt on pakko priorisoida rankalla kädellä: liikunta ja kirjoittaminen ok, muita menoja karsitaan. Ja jos vaikka käytettäisiin tämä viikonloppu hyväksi, eikä vain keksittäisi kaikkea muuta kivaa tekemistä. Kiitos.

perjantai 28. lokakuuta 2011

1/3, jälkimmäinen puolikas

...tai ainakin osa siitä. Kirjoitan varmasti vielä tänään, mutta enin energia on jo kulutettu. Se lienee merkki siitä, että pitäisi vain jatkaa kirjoittamista, työntää itseään rajan yli, syvemmälle. Katsotaan, miten jaksetaan.

Kävin lähikuppilassa kirjoittamassa. Reilu pari tuntia. Pohdiskelin Omegan vastavänkäelementtiä puolelta jos toiselta ja kirjoittelin siihen liittyen raakatekstiä ja erilaisia pätkiä, kunnes sitten luovutin hetkeksi ja kirjoitin hetken ihan muuta raakatekstiä. Ja tietenkin siinä kävi niin, että siinä ihan muussa raakatekstissä saattaa olla siemen, jonka ehkä istutan Omegaan. Saa nähdä, pitää maistella vielä vähän ja kuunnella mitä intuitio sanoo tästä asiasta.

Sorkittuani ajatuksiani Omegan suhteen siirryin Phin seuraan. Siihen sain käyttökelpoista tavaraa aikaiseksi ja kirjoitin ne äsken Phihin mukaan - reilut puoli sivua lisää, hyvä homma. Vieläkin on parannettavaa ja lihotettavaa, mutta kyllä se siitä. Phissä on selkeä, tunnistettava, omanlaisensa tyyli, johon minun on helppo solahtaa sekaan ja ehkä juuri siksi en ole ollenkaan huolissani siitä. Mitä useampi ihminen sen on lukenut, sitä useammanlaisia tulkintoja olen saanut siitä, eikä sekään häiritse yhtään. Jokainen tuntuu tulkitsevan sen eri tavalla ja paljon syvemmältä kuin minä itse. Kun minulta kysytään Phin yksityiskohtia, että "mitä sä ajattelit että tää asia tässä edustaa", niin minä vain hymyilen ja totean, että ei se mitään edusta, mutta tosi kiva, jos se merkitsee sinulle jotain. Phi on minulle hassu - se alkoi kepeästä, vähän sisällöttömästä leikistä, enkä uskonut, että siitä voisi tulla mitään sen kummempaa.

Oli tosi kiva olla lähikuppilassa kirjoittamassa pitkästä aikaa. Itse asiassa lähti vähän lapasesta ja kirjoitin ties mitä ihan tiloissa ;). Olipa jotenkin puhdistavaa. Kun lähdin sieltä, oli lempeä olo koko maailmaa kohtaan. Kirjoittaminen tekee minut joskus naiiviksi, helpoksi ja lempeäksi, eikä se ole minusta ollenkaan huono asia näinä kyynisyyden ja sarkasmin aikoina.

Nyt kupissani on appelsiini-omena-inkivääri-rooibosta ja kuppini on puolitäysi. Vesilasi sen vieressä on kokonaan täysi. Ulkona vaahterat riisuvat vaatteitaan ja lehmukset erottaa siitä, että ne hidastelevat. Olo on jotenkin ravittu ja jaksan uskoa taas hetken ajan kässäriini.

1/3, ensimmäinen puolikas

Lomapäivä kirjoittamista varten. Otsikon 1/3 viittaa siihen, että samaan tarkoitukseen on käytettävissä/käytettävä vielä huominen ja ylihuominen.

Tähän mennessä tapahtunutta: Herääminen. Loikoilua sängyssä. Pari aamusivua. Suihku, aamiainen, Hesari, kone auki, pyykkikone päälle. Tositoimiin: Omega. Vaihdettu Omegasta omenat kirsikoiksi. Pieni mietintätauko. Vaihdettu kirsikat luumuiksi Wordin etsi ja korvaa -toiminnolla. Pieni mietintätauko. Vaihdettu luumut takaisin kirsikoiksi ja vaihdettu syksy loppukesäksi. Pieni mietintätauko. Kirjoitettu pari sivua raakatekstiä Omegaan liittyen: yritän etsiä jotain juttua Omegaan, joka vetäisi eri suuntaan kuin muu teksti. Toisin sanoen etsitty vastavänkää. Ei löydetty sitä. Raapustettu muistiin, että kokoelmassa on nyt liikaa luumuja, joko Sigmasta tai Myystä pitää poistaa luumuviittaus tai korvata se muulla. Samoin muistutettu mieleen, että koska Omegassa on tummansininen takki, Sigmassa esiintyvä takki pitää muuttaa toisen väriseksi, etteivät ole molemmat tummansinisiä. Ripustettu pyykit. Syöty lounasta Hesarin Nyt-liitteen kera.

Seuraavaksi lähden lähikuppilaan. Etsin sieltä sitä vastavänkää Omegaan ja luulen, että kirjoitan myös raakatekstiä yhteen novelliin. Kyseisellä novellilla ei ole kreikkalaista kirjainta koska se tuli kokoelmaan puun takaa viime keväänä, mutta kutsutaan sitä vaikka Phiksi. Phi hyötyisi lisämassasta ja sitä ajattelin hakea raakatekstin avulla. Toivottavasti tärppää. Ja toivottavasti löydän Omegaan jotain vastavänkää. Tai jos en yhtä selkeää vastavänkää, niin sitten monta pientä yksityiskohtaa, jotka eivät osoita samaan suuntaan kuin Omegan muu kuvasto - sain Omegasta palautetta, että se on liiankin hiottu, liian suunnitelmallinen, langat on solmittu liian siististi yhteen, eikä tekstissä ole mitään löysää tai kiemurtelevaa, mikä tekee siitä ilmeisen kliinisen. Yritän siis levittää Omegaa vähän.

Nyt hommiin.

torstai 27. lokakuuta 2011

Ruusuja ja suunnitelmia

Kirjamessuilta on kantautunut tänään hyviä uutisia. Onnea paljon Morrelle, Jessicalle, Hannalle, Sallalle ja Penjamille! Tosi hieno homma!

Olen itse ajatellut jättää kirjamessut tänä vuonna väliin. Ei mistään erityisestä syystä, muttei myöskään ole mitään erityistä syytä mennä sinne. En tiedä, voihan se olla, että teen jonkun herätetempauksen ja lähden käymään messuilla kuitenkin. Minulla on vain se ongelma, että siellä tungoksessa ja kaikkien tuupittavana kärsivällisyyteni herpaantuu helposti, enkä jaksa keskittyä kirjailijahaastatteluihin kovinkaan hyvin ja istumaan ei koskaan mahdu ja sitten pitää seisoa jossain käytävän reunalla ohikulkevien kyynärpäät kylkiluissa... En tiedä. Onhan kirjamessuilla kivaa, ei sillä, mutta luulen vahvasti, että keskityn tänä viikonloppuna kirjamessuilun sijasta siihen, että kirjoitan omaa kässäriäni.

Kässäristä tuli mieleen se, että huomenna on vapaapäivä. Se kangastelee mielessä pienenä ihmeenä - kirjoitusaikaa itselle, eikä edes valtavaa tiskivuorta tai imuroinnin tarvetta. Pyykkiä pitää pestä, mutta se on kotitöistä se helpoin kun kone tekee homman. Tarkoitus on ruveta heti aamusta hommiin. En tiedä vielä, että mitä novellia alan ensimmäiseksi rukata - ehkä Sigmaa, ehkä Omegaa tai Piitä. Katsotaan. Joka tapauksessa aion herätä ajoissa (mutta en liian ajoissa) ja yrittää olla kynän varressa viimeistään yhdeksältä. Katsotaan miten käy. En ruoski itseäni, jos aloitus lipeää aikataulusta vähän. Minulla on kolme päivää aikaa: perjantai, lauantai, sunnuntai. Siinä ehtii jo vaikka ja mitä. (Sanon nyt, toivorikkaana.)

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Hylsy nro 7

Tänään oli aamusta asti tahmea, ärsyttävä, matalamielinen päivä. Eipä olekaan ollut sellaista vähään aikaan. Tänään tuli myös hylsy Kustantamo B:stä. Olivat kuulemma tutustuneet kässäriin "perusteellisesti" mutta "ei sovi kustannusohjelmaamme". Sen perään lisäsivät vielä, että jos minulla on jatkossa kirjaideoita, niin ottavat mieluusti kässäreitäni vastaan, koska "hyviä kirjoittajia ei ole koskaan liikaa". Mitähän tuostakin pitäisi ajatella? En ajatellut varmuuden vuoksi oikeastaan mitään.

Nyt on enää kaksi kustantamoa reagoimatta, nimittäin kustantamot G ja I. Aika hyvin, kun ottaa huomioon, että Kreikkalaiset lähti kahdeksaan kustantamoon viime pääsiäisenä ja yhteen jälkilähetyksenä heinäkuussa. Sillä "aika hyvin" tarkoitan siis sitä, että yllättävän nopeasti noita vastauksia on tippunut verrattuna aikaisempiin vuosiin.

Tänään en ole kirjoittanut. Huomenna yritän ehtiä. Perjantaina käytän siihen koko päivän.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Saldo

- Käynti hierojalla.
- Tapaaminen Kirjoittajakaverin kanssa.
- Kaksi sivua puutaheinää raakatekstiä.
- Betan tyylin hiomista 20 minuuttia.

Onneksi perjantai on vapaapäivä.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Leipää, ei sirkushuveja

Juuri nyt en voi väittää pyöriväni missään mahtavassa luovuuden rapakossa. Korjasin Thetan ja Betan. Thetan osalta homma oli helppoa, parilla lauseella saa ihmeitä aikaan (toivottavasti ainakin!). Betan kanssa jouduin palaamaan viimeistä edelliseen versioon, mutta onneksi se löytyi helposti sähköpostin uumenista.

Tiivistin Betaa ja kirjoittelin sinne tänne muutaman lauseen lisää. En tiedä lähtikö pituutta lopultakaan paljon, siis puoli sivua vai kuusi riviä, mutta toivottavasti tokeni edes vähän. Luulen niin. Beta on kyllä yksi murheenkryyni, on aina ollut. Sen kanssa lähestytään varmasti jo kymmentä uudelleenkirjoituskertaa. Olen vaihtanut kertojaa kai kahdesti, aikamuotoa imperfektistä preesensiin ja takaisin, deletoinut yhden kuoleman ja paljon samaa toistavia juttuja. Joidenkin tekstien kanssa flow vaan on aika kaukana. Enkä siis tosiaan ole satavarma kertojasta vieläkään. Tai siis siitä olen varma, että tuollaisen kertojan haluan, mutta se toteutus... Eilisessä palautesessiossa Beta sai vähän ryöpytystä kerrontaratkaisun teknisen toteutuksen osalta, enkä ole ihan varma, että mitä ajattelen asiasta itse. Annan sen olla nyt noin, mutta on tietysti mahdollista, että jossain vaiheessa minä-kertoja muuttuu vielä kerran ulkopuoliseksi kertojaksi. Ehkä. En tiedä.

Tällä hetkellä uudelleenkirjoitus on siinä vaiheessa, että neljä novellia on kasassa. Koska Lambda ja Khii joutuvat roskakoriin, tilanne on 4/17. Jos hankkiudun eroon myös Kapasta, tilanne on 4/16 eli neljäsosa hommasta tehty. Ei sen puoleen, sitten kun olen käynyt kaikki novellit kertaalleen läpi, pitää varmasti miettiä vielä kokonaisuutta ja muutamaa tekstiä vielä uudelleen, että eipä nyt olla niin optimistisia, että neljännes urakasta olisi takanapäin. Vaikka se on kyllä totta, että jotkut novellit hoituvat kyllä aika pienillä muutoksilla. No, tämä kaksi novellia per ilta -vauhti ei kyllä tule jatkumaan, se on selvä. Etenkin kun minulla on taipumus aloittaa siitä helposta päästä ja jättää ne vaikeammat viimeisiksi.

En tiedä, kuusitoista novellia kuulostaa vieläkin aika paljolta. No, ehkä noiden kolmen karsiminen auttaa jo sen verran, että kokoelma saa vähän ilmaa. Onkohan se tarpeeksi? En tiedä. Jatkan töitä.

Väistelyä

Nyt, juuri nyt on se hetki kun puhe loppuu ja alkaa toiminta. Kirjoittaminen.

Ei huvita. Tekisin mitä tahansa muuta mieluummin. Siksi laitoin tiskitkin likoamaan. Jotenkin arveluttaa, pelottaa. Mitä jos seuraavasta versiosta ei tule tarpeeksi hyvä? Mitä jos en onnistu vieläkään? Tällä hetkellä kaikki on vielä mahdollista, kokoelman kolmannen version kirjoittaminen voi viedä ne mahdollisuudet pois tai kauemmas. Ei huvita, tässä välitilassa on turvallisempaa.

Nyt. Suu suppuun ja hommiin.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Palautesessio

Kiireinen viikonloppu, joka huipentui siihen, että sain tänään palautetta Kreikkalaisista kymmeneltä kanssakirjoittajalta. Palautesessio oli pitkä ja intensiivinen ja sen jälkeen olen ollut sekä helpottunut että väsynyt. Tulin kotiin, tein ruokaa ja söin ja nyt on pieni kooma päällä.

Palaute teki hyvää ja sitä oli paljon. Sain palautetta sekä yksittäisiin novelleihin että kokonaisuuteen ja ehkä tyytyväisin olin siitä, että porukka oli yhtä mieltä siitä, että Kreikkalaisten yleissävy on toiveikas. Pitkäänhän koko setin lukeneet ihmiset sanoivat, että Kreikkalaiset olivat pahemmanlaatuista "ranteet auki" -kamaa, mutta ilmeisesti olen onnistunut valaisemaan tekstejä hiukan. Mitään super-siirappi-happy-end-kamaa ne eivät vieläkään ole, mutta hyvä kuulla, että lopputulema on ennemmin toiveikas kuin synkkä. Sain myös kiitosta siitä, että uskallan kirjoittaa synkkiä lopetuksia, mikä oli minusta hauska kommentti siinä mielessä, että minusta onnelliset loput vaativat paljon enemmän uskallusta ja pokkaa kuin surkeat loput.

Aion lueskella palautemuistiinpanoni tänään vielä läpi ja antaa niiden hautua yön yli. Huomenna ruvetaan hommiin. Jonkun verran olen saanut selvyyttä tulevaan jo tässä vaiheessa: Kyllä se kuitenkin on Lambda, joka saa väistyä kokoelmasta. Pystyisin kirjoittamaan sen uudestaan paremmaksi, mutta toisaalta sen teema on myös ongelma, sillä kokoelmassa on jo pari parempaa tekstiä, joita Lambdan ympäristö ja teema muistuttaa liikaa. Joten kun jätän Lambdan pois, pääsen siitäkin ongelmasta, että sen asetelma on ollut liian samanlainen parin muun tekstin kanssa. Lambdassa itse asiassa kiteytyy moni ongelma, joten sen deletointi helpottaa kyllä.

Toinen delete-uhkan alle joutunut teksti on yllättäen Khii. Tykkään siitä itse hirveästi ja Khii taitaa olla minulle se darling, jonka tehtävä on nyt jäädä kill your darlings -giljotiinin alle. Harmi, mutta Khii saattaa saada uuden elämän jossain muualla. Siinä on yksi yksityiskohta, jonka takia se on ollut kokoelman niminovelli, ja tuo yksityiskohta pitääkin nyt siirtää johonkin toiseen novelliin. Se ei kuitenkaan ole ongelma, kyse ei ole yksityiskohdasta, joka liittyisi elimellisesti nimenomaan Khiihin.

Kappaa ehdoteltiin myös poistettavaksi ja kyllä, se vasta darling onkin, mutta en tiedä... siinä on minusta puolensa, hyvinkin vahvasti. Pitää miettiä.

Yllättäen palautetta antanut ryhmä tykkäsi Myystä tosi paljon, samoin pintansa pitivät Epsilon ja Ypsilon, mutta siitä olin vähän hämmentynyt, että Pii ei saanut ollenkaan varauksetonta hyväksyntää. Sain siihen kommentteja, jotka pitää miettiä perusteellisesti. Jos hyvin käy, niin Pii pulskistuu vähän, mutta mietintää se tosiaan vaatii.

Kivaa oli se, että sain mietittyä ja perusteltua palautetta Kreikkalaisista. Ja buustausta kehujen muodossa. Jaksan taas uskoa hiukan itseeni kun sain hetken aikaa katsella Kreikkalaisia lukijoiden silmien läpi - omat silmät kun sokeutuvat tässä viilausvaiheessa niin helposti. Tuskin maltan odottaa, että pääsen hyvin nukutun yön jälkeen Kreikkalaisten kimppuun.

torstai 20. lokakuuta 2011

Oma NaNoWriMo

Joku tarkkaavainen lukija on ehkä ihmetellyt, että miksei Rooibos kerro mitään kässärinsä tilanteesta, etenkin kun kesällä tuli niin lupaavia uutisia. Pienoiseen hiljaisuuteen on syynsäkin - ei nimittäin ole mitään kerrottavaa. Kustantamo E on kiireen kourissa ja se tarkoittaa, että minä odotan. Kärsivällisyysharjoitusta. Asian tekee hiukan hupaiseksi se, että päällä on tuplatilanne. On nimittäin olemassa myös Kustantamo F, joka esitti joku aika sitten kiinnostuksensa kässäriini ja lupasi kommentoida. Tårta på tårta, huomaattehan. Kustantamo F:n yhteydenotosta ei ole kulunut tosiaan vielä kauaa, mutta juuri tällä hetkellä odotan heitäkin, kieli pitkällä. Ja ensi viikolla, kunhan olen saanut sunnuntaina palautetta Kreikkalaisista kymmeneltä kanssakirjoittajalta, aloitan vakavamielisen työnteon. Siihen on aikaa vain rajatusti, sillä olen päättänyt irrottaa otteen Kreikkalaisten kolmannesta uudelleenkirjoitetusta versiosta ennen marraskuun loppua. Aloitan ennen lokakuun loppua ja lopetan ennen marraskuun loppua. Ikioma NaNoWriMoni omilla säännöilläni: kuukauden verran aikaa, mutta vähän väärässä kohdassa ja kyseessä on novellikokoelman uudelleenkirjoitus, eikä romaanin kirjoittaminen.

Äsken imuroin, seuraavaksi pyyhin pölyt. Pesukone on pysähtynyt. Imuroidessani ajattelin syntyjä syviä. Tuli puhdasta.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Tapas ja aperitiivi - ruokahalu kasvaa syödessä

Otin tänään varaslähdön ensisunnuntaiseen palautesessioon: yksi kanssakirjoittaja antoi palautteensa muutamasta Kreikkalaisesta. Olin pyytänyt häneltä palautetta niihin huonoimpiin ja sain keskittynyttä ja hyvää kommenttia ihan tuutin täydeltä. Mikä parasta, nyt ei ole enää ihan niin epätoivoinen olo: pystyn keskittymään siihen ajatukseen, että minulla on ajatuksia Kreikkalaisten parantamiseksi sen sijaan että keskittyisin siihen, kuinka huonoja ne ovat. Parissa novellissa sain buustausta, että kyllä se siitä, ja tänään olen vaihteeksi sitä mieltä, että ehkä siitä Lambdastakin vielä kalu tulee, kunhan työstän sitä hiukan. Lambdaahan olen ollut heittämässä roskiin viime päivät ihan suorilta, mutta ehkä yritän vielä kerran...

Sen lisäksi, että palautteen saaminen on palautteen kannalta hyvä juttu, se pistää myös oman pään töihin. Kun lukija kysyi, että mikä tässä novellissa oli se ydinjuttu, tai kumpi näistä asioista on se, jonka haluat tuoda parhaiten esille, jouduin itsekin miettimään ja mikä tärkeintä, sanallistamaan sen, että niin, mikä se pointti olikaan. Mitä haluan sanoa Lambdalla ja mitä Gammalla. Joitain kommentteja kuuntelin helpottuneena: jos pointti on löydettävissä Betasta, niin sillä on toivoa, vaikka se onkin muuten vähän sekainen suttu. Ehkä pientä kuorintaa ja rajausta ja yhden sivuhenkilön muuttaminen toiseksi ja vähän tiivistystä, niin sitten aletaan jo puhua novellista.

Sunnuntaina saan lisää palautetta, usean ihmisen voimalla, ja sen jälkeen alan vasta kirjoittaa. Nyt vielä mietiskelen ja pohdin, katselen eri vaihtoehtoja ja maistelen eri suuntia. Ensi viikolle olen ottanut pitkästä aikaa lomapäivänkin ihan vain kirjoittamista varten. Yhden, kyllä, aika säälittävää, mutta sekin on parempi kuin ei yhtään. Ja aika monet noista tänään läpikäydyistä novelleista korjaantuvat helpostikin - siis määrällisesti helposti, ei välttämättä laadullisesti. Muutama lause, ehkä vain kaksi, ja se on siinä. Enää pitäisi keksiä, että mitkä ne kaksi lausetta ovat ;). Odotan jo innolla, että mitä kaikkia ideoita pääni alkaa versoa kun saan ensi sunnuntaina vielä lisää palautetta.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Suo

Tänään minusta on tuntunut niin kuin en kuuluisi omaan elämääni. Yöllä näin unta ensi sunnuntaista. Silloin kymmenkunta kirjoittajaa kertoo minulle mielipiteensä Kreikkalaisista. Unessa he valittivat, että erään novellin päähenkilön syömässä salaatissa ei ollut tarpeeksi raaka-aineita, että salaatti, kurkku ja tomaatti eivät riitä, olisin laittanut mukaan vaikka vesimelonia. Johon minä hämmentyneenä, että olihan siellä sitä vesimelonia, katsokaa nyt, tuossakin monta palaa. Muut sanoivat siihen, että jaa, no niinpä näkyy, mutta eivät tajunneet, että olivat lukeneet novellit ihan huonosti kun eivät olleet huomanneet edes vesimelonia. Kaikki muukin palaute, mitä heiltä sain, meni hutiin, koska he eivät olleet lukeneet novelleja kunnolla. Taidan vähän jännittää palautteenantoa kun se tulee uniinkin?

Koska kirjoittaminen oli kaivertanut unessa mieltä, tartuin aamulla ensimmäiseksi Kreikkalaisten printtiin ja luin sen läpi. Huomasin muutaman asian: Lambdasta pitää päästä eroon. Sitäpaitsi kahdessa peräkkäisessä novellissa on tummansininen takki. Rakastan loskaa ja suojasäätä, koska sitä on tosi monessa tekstissä, ja ne ovat kaikki vielä peräkkäin kokoelmassa - joko säätä tai vuodenaikaa pitää muuttaa, ja tosi monesta tekstistä.

Lukiessani ymmärsin myös, miksi Epsilonia ja Ypsilonia on kehuttu. Ne toimivat. En ole nähnyt sitä aikaisemmin, mutta ne toimivat, eikä niissä ole minusta paljon hämmennettävää enää. Vahvoilta tuntuivat edelleen muutkin niistä teksteistä, jotka ovat olleet minusta vahvoja ennemminkin - ne kyllä vaativat pientä viilausta, Thetassa ja Rhossa pitää vain tasoittaa joitain siirtymiä, ettei tule liian isoja hyppäyksiä. Mutta vaikka luin kaikki Kreikkalaiset yhteen pötköön pitkästä aikaa, en oikein tiedä, mitä ajatella niistä. Ovatko ne tosiaan tarpeeksi hyviä? Beta on ainakin iso ongelma. Mutta ovatko ne tarpeeksi? Itseluottamus on jossain hyvin kaukana tänään, vaikka tuntuukin siltä, että osa teksteistä toimii. Ja vaikka osa teksteistä toimii, niin kaikki jää tällä hetkellä vähän pinnalliseksi, en pääse syvälle; Kreikkalaiset, pyykinpesu, syöty aamiainen, koti - kaikki on vain pintaa eikä maistu miltään.

Juuri nyt kaipaisin jotain ulkopuolelta tulevaa buustausta, jotain iloista rohkaisua, mutta ikävä kyllä elämä menee useimmiten niin, että silloin kun rohkaisua eniten tarvitsee, sitä ei saa, vaan ne suot ja pohjat ja aavikot pitää tarpoa ihan itse ja yksin, vaikka tuntuu että jalat eivät kanna. Sitten kun tarve ei ole niin suuri, saattaa tulla yllättävistäkin suunnista rohkaisua, joka on toki kivaa, mutta jota ei tosiaan olisi sillä hetkellä niin tarvinnut.

Olin ajatellut, että Kreikkalaisten lukeminen loksauttaisi ajatukseni ja oloni taas kohdilleen, mutta ei. Ei tämä kaikki tunnu minun arjeltani, ei tunnu minun viikonlopultani enkä osaa uskoa itseeni. Ärsyttävintä on, ettei mistään laskeudu deus ex machinaa ja laita mielialaa kohdilleen. Pitää vain toivoa, ettei henkisiin kahluusaappaisiin ilmesty reikiä, kun nyt kerran pitää kahlata täällä suossa polviaan myöten, koska muuten hukun.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Neulansilmä vasempaan ja sataa oikeaan

En osaa, en kykene, en pysty -tunnelmissa edelleen. Juu, olen ehkä keskimääräistä ihmistä parempi kirjoittaja, mutta riittääkö se? Riittävätkö Kreikkalaiset? Riitänkö minä? Augh.

Sitäpaitsi olin kirjoittanut J.S. Meresmaan bloggaukseen pitkällisen kommentin, mutta se otti ja katosi. Joten pohdin sitten tässä vielä iltani ratoksi sitä, että elämässä tosiaan on asioita, joiden voi sanoa muuttaneen omaa kirjoittamista tai suhtautumista siihen. J.S. Meresmaalle se oli Oriveden Kohti mestaruutta -kurssi ja siitä tuli mieleen omat käännekohtani. Joskus olen niitä miettinytkin, ihan vain siksi, että minusta on ihan hyvä tunnistaa omaan kirjoittamiseen liittyvät käänteet ja sen, mitä silloin tapahtui.

Koska olen itsekeskeinen ihminen ja tämä blogi kertoo minusta ja kirjoittamisestani, joudutte seuraavaksi lukemaan listan siitä, mitkä tai ketkä ovat vaikuttaneet kirjoittamiseeni isoina käännekohtina.

1. Yläasteen äidinkielenopettaja. Ihan vain siksi, että hän kannusti, kannusti ja kannusti. Osoitti psykologista silmää rohkaisemalla, välillä varmaan ns. kritiikittömästikin tai ainakin hyvin hyvin varovaisella kädellä. Joskus on tehokkaampaa keskittyä siihen, mikä on hyvää, eikä siihen, mikä on huonoa.
2. Oriveden opiston vuosi. Tajuntaaräjäyttävä monellakin tavalla, mutta erityisesti kirjoittamisen suhteen. Kirjoittaminen muuttui aikuisemmaksi ja opin paljon siihen liittyvistä lieveilmiöistä. Kirjoittaminen myös muuttui haaveesta konkreettiseksi tekemiseksi.
3. Eräs kirjallisuusalan ammattilainen, joka silkkaa ystävällisyyttään suostui lukemaan Gamman (silloin siis romaanikässäri) ihan omalla ajallaan ja osoitti minulle kärsivällisesti maneerini sekä sen, kuinka tärkeitä tiukat leikkaukset ovat. Kannusti ja potkaisi minut vauhtiin. Vähän sitä ennen olin herännyt transsista, jossa sanoin kirjoittavani, vaikken kirjoittanut, ja tuon palautteen avulla sain vielä isomman vaihteen silmään. Se avasi minulle myös uudet silmät, joilla tarkastella omaa tekstiä.
4. Ensimmäinen virkavapaani. Aloin kirjoittaa raakatekstiä sellaisessa muodossa kuin nyt. Opin kirjoittamaan kaikkialla. Kreikkalaiset saivat alkunsa ja minä palasin novelleihin ähellettyäni vuosikaudet romaanikässäreiden kanssa. Vaikea muistaa, että olen joskus kirjoittanut eri tavalla kuin nyt. Ensimmäinen virkavapaa oli iso käänne.
5. Jyrki Vainosen novellikurssi, jolla tajusin, että tekstini eivät ehkä olekaan ihan sutta.
6. Kriittinen korkeakoulu. Sen aikana opin paljon omien tekstien muokkaamisesta ja kasvatin itsevarmuutta.
7. - en tiedä, saas nähdä. Jotain varmasti tulee vielä, mutta en tiedä mitä. Hiukan mietin, että kuuluuko elokuinen kirjoituskurssi tähän listaan, sillä se oli todella erikoinen kokemus, mutta en tiedä, se on vielä liian lähellä. Jotain siellä opin itsestäni, mutta kuinka hyvin osaan hyödyntää sitä kirjoittaessani ja mitä se muuttaa, se on vielä kysymysmerkki.

Seuraavaksi menen sänkyyn ja kirjoitan pari sivua raakatekstiä kuten joka ilta tällä viikolla. Ehkä onnistun myös ajattelemaan kirjoittamista vähän aikaa ennen kuin uni tulee. Ruokapöydällä odottaa Kreikkalaisten printti ja se on seuraava ohjelmanumero. Ei tänään, mutta heti kun saan itselleni sellaisen kolon aikaa, että voin lukea koko kässärin läpi rauhassa ja kuulostella, että mitä novelleille ja koko kokoelmakässärille pitää tehdä. Muutaman tekstin olen kirjoittanut jo uusiksi, mutta turhan monta on vielä ihan koskemattomina.

Hyvää yötä.

maanantai 10. lokakuuta 2011

Oli synkkä ja myrskyinen yö

Tyypillisen synkeää sisällä ja ulkona. Ikkunan takana tuuli tyrkkii puita ja vesi napsuu ikkunapeltiin. Sisällä odottaa imuri, hellalla keitto kiehuu, hiljaisuus lyö korvalle ja kuuntelen Chisua. Sisällä tietokoneen vieressä ruutupaperille raapustettuna on Kreikkalaisten sisällysluettelo. Mulkoilen sitä happamana silmäkulmasta, en katso kunnolla päin. Tuollaisia. Noin kapeita, että mahtuvat silmäkulmaan ja ruutupaperille. Ylähuuleni nousisi murinaan jos olisin koira. Kaikki mitä olen kirjoittanut tuntuu pikkusievältä eikä koskaan tarpeeksi hyvältä. Tuollaisia, vaatimattomia, onnettomia, ankeita. Niin paljon vaivaa, niin paljon työtä ja aikaa ja tuollaisia niistä sitten on tullut.

Aion lappaa kupin täyteen keittoa ja syödä sen. Toivoa, että tapahtuisi ihme, niin kuin joskus kun syö. Että vettä räiskisi vain ikkunan takana, että tekisi mieli sytyttää kynttilät siivoamisen jälkeen. Että ei tuntuisi enää niin epätoivoiselta ja umpikaukaiselta ajatus siitä, että sanani kelpaisivat muille.

Jokaisella kirjoittamallani sanalla on varjonsa. Tänään, kun päivä on pimeä ja synkkä, varjojen ei tarvitse olla kummoisia löytääkseen sielunkumppaneita. Joskus mietin, miksi ihmeessä tämä on kirjoittaisen kanssa näin, vaikka yleensä minusta on maailman luonnollisinta, että kun tasapainoilee mustan ja valkoisen välissä, keikahtaa usein sinne mustan puolelle.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Viikonloppu

Eilen opin, että järvivesi on tähän aikaan vuodesta ihan järjettömän kylmää. Koska oli myrskynnyt loppuviikosta, vesi oli vielä sitäkin kylmempää. Kun seisoin ennen uimaanmenoa laiturilla ja katsoin ylös pimeyteen, näin tähdenlennon. Toivoin. Sitten kahlasin jääkylmään järveen.

Saunan jälkeen laitoin kengät jalkaan ja takin päälle ja menin takaisin rantaan. Meitä oli siellä neljä, kaikki samaa sukua, tuijottamassa taivaalle. Fiksuin makasi laiturilla selällään, me muut tuijotimme niskat nurin taivaalle ja laskimme tähdenlentoja. Kaikilta kuudelta näkemältäni minä toivoin samaa asiaa.

Päivisin paistoi aurinko. Koivut hehkuivat, raikas ilma punasi posket. Kun kuljimme metsäpolkuja pitkin, tuoksui märkä sammal, mäntykangas ja monta erilaista mätänevien lehtien tuoksua. Taivas oli haaleanvaalea ja jokaiselle polulle olisi voinut poiketa.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Tänään

Tänään kello 19.15 näin taivaalla nousua tekevän lentokoneen. Se oli tismalleen samaa siniharmaata sävyä kuin taustanaan olevat pilvet ja kun se nousi pilvitaustaltaan pimenevälle taivaalle, näytti kuin pala pilveä olisi ottanut tähdet siipiensä kärkiin ja paennut niiden kanssa jonnekin kauas viettääkseen paheellista elämää.

Tänään kello 16.50 istuin bussissa ja vasten tapojani kuuntelin musiikkia kuulokkeilla. Aurinko vilkkui pilvien lomasta, ensimmäistä kertaa koko tummanharmaan päivän aikana. Olo alkoi tuntua kumman toiveikkaailta.

Tänään kello 07.00 tyrkkäsin torkkunappulaa kolmannen kerran ja muistelin eilisen Hesarin juttua siitä, että torkuttelu ei ole hyvästä, mutta voi olla hyväksi loikoilla hetki hereillä sängyssä herätyskellon soimisen jälkeen. Siispä torkkunappula sai vielä pari kertaa kyytiä, vaikka olinkin jo oikeastaan melkein hereillä ja myöhemmin ihan kokonaan hereillä. En tuntenut itseäni erityisen virkeäksi kun nousin ylös sängystä.

Tänään kello 22.00 aion kirjoittaa sängyssä sivullisen tai kaksi raakatekstiä, sillä en tehnyt sitä eilen.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Vanhoja ja uusia sanoja

Jostain kumman syystä blogiini on taas pitkästä aikaa tullut oikein ryöppy vierailijoita, jotka ovat löytäneet tänne googlaamalla kaksipäistä kissaa. Ymmärrän siis sen, miksi blogiini päätyy tuolla hakusanalla, mutta en sitä, miksi tuo päätyminen on niin satunnaista. Ensin ei yhtään kaksipäistä kissaa kuukausiin ja sitten muutaman päivän sisään kymmenen kaksipäistä kissaa. Onko niistä kissoista annettu joku kouluaine, vai mitä ihmettä? Niin ja ps. pikku vinkki, kaksipäinen on yhdyssana, sitä ei kirjoiteta kaksi päinen.

Viime aikoina on etsitty muutaman kerran myös hyvää kakkua ja saniaisen lehtiä. Kirjatukea on myös etsitty - toivottavasti etsijä arvosti osumaansa, sillä minun kirjatukenihan ovat ihanat.

Ei tämän kummempaa tällä kertaa. Huomenna on taas uusi päivä ja koska ostin tänään uusia kyniä, voisinkin korkata ne sängyssä kirjoitettavilla iltasivuilla ihan pian. Aika hyvänmakuinen ajatus.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Viikonloppu oli ja meni

Viikonloppu kallistuu iltaansa. En ole suonut aikaa kirjallisille pyrinnöille muuten kuin yhden (1) raakatekstisivun verran koko viikonlopun aikana. Kirjoittamisen sijaan olen viettänyt sosiaalista elämää ja ottanut rennosti. Tällaisia viikonloppuja pitää aina välillä olla. Huomenna sitten arki ja normimeininki taas. Pitäisi poiketa Akateemisessa ostamassa kyniä, jotta voi kirjoitella ilman huolta siitä, että muste loppuu. Hiukan olen lueskellut, Adigan Valkoinen tiikeri on työn alla, mutta mieli kallistuu jo uusiin kirjoihin. Nyt olisi loistava sauma löytää jotain viihdyttävää, mukaansatempaavaa lukemista, joka ei vaadi valtavaa aivotyöskentelyä. Saa nähdä keksinkö jotain sellaista vai mennäänkö asiallisemmalla linjalla.

Perjantai oli kummallisen lämmin päivä ja loppuviikonloppu on ollut tavanomaisen puoliviileä. Kaipaan jo kunnon syksyä; kirpeitä aamuja ja sitä, että tarvitsee hansikkaita. Sitä, että pakkanen nipistää puista lehdet pois; tätä menoa koivut ovat lehdessä vielä joulunakin. Ehkä alkava viikko tuo muutosta.