May the Force be with you

perjantai 27. helmikuuta 2009

Väsynyttä meininkiä

Pikkuisen portviiniä. Pientä väsymystä.

Vessan loisteputki vetelee viimeisiään ja vilkkuu taukoamatta. En piittaa pikku välkkeestä, mutta tuo räpsyminen saisi aikaan epilepsiakohtauksen kenelle hyvänsä. Tiedossa siis suihku kynttilänvalossa.

Iltapäivällä kävin ikiomalla luottohierojallani. Vannoin hänelle, etten tee enää syrjähyppyjä mihinkään typerille työterveyden fysioterapeuteille. Oli ihanaa päästä kunnon hierojalle kaiken maailman kissantaputtelijoiden sijaan - niska ja hartiat tuntuvat nyt paremmilta kuin moneen viikkoon. Varasin kaksi uutta aikaa, ensimmäiset, mitä vain oli vapaana - onkin jo aika saada hartiaosasto kuntoon.

Annoin Omegan luettavaksi eräälle ystävälle. Heti luvattuani sen luettavaksi se tuntui heti valtavan keskeneräiseltä. Kun printteri sylki sen sisuksistaan, näin sieluni silmin, millainen siitä pitäisi tulla. Onnistuin kuitenkin antamaan sen luettavaksi sen suuremmitta selittelyittä.

Aion mennä tänään ajoissa sänkyyn, pehmeiden peittojen alle ja kerätä voimia koko yön.

tiistai 24. helmikuuta 2009

Kuinka saada Rooibos kyynelehtimään

Siis hei, ihan oikeasti. Tämä on jo vähän liian ennalta-arvattavaa. Antakaa minulle milloin hyvänsä ihminen, joka itkee onnesta, niin minäkin itken.

Takuuvarma liikuttaja on Oscar-gaala. Ette varmaan arvaa, mitä katselen telkkarista juuri nyt.

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Luettua ja suunniteltua

Luin Riitta Jalosen Veteen pudonneet. Jalonen kirjoittaa niin kauniita kuvia, etten edes halua jäädä ihailemaan niitä, vaan luen nopeasti. Illalla sängyssä, kun kirja on loppu, ihailen niitä hiukan jälkikäteen ja olen todella kateellinen, etten ole kirjoittanut niitä itse, ensin.

Viikonlopun vietin kotikonnuilla: lunta, jäätä, saunaa, pikkukaupunkimeininkiä, sukulaisia. Junassa matkalla kotiin aloitin Katri Lipsonin Kosmonautin. Olen lukenut vasta vajaa puolet, mutta en ihmettele enää yhtään, että kirja voitti Hesarin esikoispalkinnon.

Lauantai-iltana saunoin ahkerasti ja sitten saunan jälkeen seisoin suihkussa huuhtelemassa shampoota hiuksistani. Siinä, veden valuessa pään yli, pää takakenossa, katse kiinnittyneenä pesuhuoneessa olevaan pyykkinaruun, ajattelin äkkiä Deltaa. Sen kieltä. Kuinka olen kasvanut ulos siitä, enimmäkseen, ja nimenomaan sen tyylistä. Helpottavaa huomata, että olen liikkunut johonkin suuntaan, ettei mennyt enää tyydytä. Se tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että alan olla yhä vakuuttuneempi siitä, että Delta on kirjoitettava uudestaan. Olen miettinyt sitä osana kreikkalaisia, eikä se istu siihen, ei tuollaisena. Tarkoittaa paljon pohtimista ja jonkun verran työtä. Tai paljon työtä, luulen. Minulla on jäljellä vielä kaksi lomapäivää, joita ei ole buukattu ja jotka pitää käyttää huhtikuun loppuun mennessä. Taidan tietää, miten käytän nuo lomapäiväni.

tiistai 17. helmikuuta 2009

Liukkaalla jäällä

Korjausluettu Epsilon, Kappa ja Omega. Väsyttää. Yritän (taas kerran) päästä ajoissa nukkumaan. Aamuisin uni tuntuu siltä kuin joku rakastaisi minua ja herääminen on vaikeaa. Harmi vain, että nukkumaanmeno ei tunnu samalta kuin uni, joten välillä on vähän vaikea päästä ajoissa sänkyyn, vaikka tietääkin, että siitä seuraa vain hyvää.

Kävelin poikkeuksellisesti töistä kotiin. Yritin ajatella vaaleansinistä, kirkasta taivasta ja olla positiivinen, vaikka oli kauhea nälkä ja verensokeri ihan liian alhaalla. Osan matkaa oikaisin jään yli. Se tuntui hyvältä. Väsymys unohtui, samoin nälkä. Piti kävellä varovasti. Tuuli puhalsi kasvot kylmiksi. Jää oli hieno.

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Suunnittelusunnuntai

Raskas arki vaatii raskaat huvit. Harmi vaan, että siinä vaiheessa, kun rentoutuminen on suoritettu ja ihmispolo alkaa taas muistaa, mikä elämässä olikaan tärkeää, sunnuntai on kääntynyt iltaan ja yhtäkään kaunokirjallista tekelettä ei ole autettu kohti valmistumistaan. Juuri nyt en kyllä jaksa morkkistella siitä, että en ole kirjoittanut. Viikonloppu on ollut varsin kiva ja vaikka tänään on ollut krapulapäivä, olin silti melkein pari tuntia ulkona ja nautiskelin auringosta ja jäästä. On muuten hassua, että kun pääsen Töölönlahden tai Eläintarhanlahden jäälle, olen joka kerta yhtä lapsellisen innostunut ja onnellinen. Olen toki kävellyt jäällä ennenkin; isommalla ja hienommalla jäällä kaukana kaupungin kohinasta, mutta silti aina ilahduttaa, kun pääsen katsomaan Helsinkiäni epätavallisesta kohdasta käsin.

Huomenna aion reipastua ja suorittaa töiden jälkeen korjauslukemista. Viime viikolla printatuista kreikkalaisista on edelleen luettu vasta kolme tekstiä. Deltan lukeminen aiheutti paljon ajatuksia, sitähän en ollut kopaissutkaan yli vuoteen. Novelli oli laadullisesti hajanaisempi kuin muistin ja viivasin printistä tosi paljon tekstiä yli. Poistettavaksi joutuu osia dialogista, liian laveita kuvauksia ja kokonaisia kohtauksia. Hommaa siis on, aika paljon. Totesin senkin, että en tiedä, toimiiko Delta noiden korjausten ja uudistustenkaan jälkeen. Jos ei, niin sitten on pakko kirjoittaa teksti ihan kokonaan uusiksi, ja jos näin käy, vaihdan luultavasti päähenkilöiden sukupuolet päittäin, mikä aiheuttaa vielä enemmän uudelleenkirjoitustarvetta. No, katsotaan, ehkä saan Deltan toimimaan tuolla asetelmalla. Siinä on kuitenkin puolensa.

Deltan lukeminen oli aika negatiivinen yllätys. En usko, että muut kreikkalaiset aiheuttavat samaa, niitä olen työstänyt ihan eri tavalla kuin Deltaa, mutta mistäs sitä koskaan tietää. Kunhan olen saanut kreikkalaiset korjausluettua, pitää vielä siirtää korjaukset, epämääräiset merkinnät ja muut suherrukset tekstitiedostoihin. Se on hommaa, josta en pidä, mutta tehtävähän sekin on.

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Korjauslukemista

Kirjoittamisen kanssa on ollut vähän saamatonta viime aikoina. Eilisen saldo jäi siihen, että printtasin kreikkalaiset. Muuta en asialle tehnyt. Tänään yritän olla reippaampi ja korjauslukea kreikkalaisia printeistä. Pii ja Myy on nyt luettu, kaksitoista muuta odottaa vuoroaan. Seuraavaksi tarttunen Deltaan - jännittävää, koska en ole tehnyt sille mitään varmaan vuoteen. Edes lukenut sitä. Delta on toinen näistä minun "romaanikässäristä novelliksi" -teurastuksistani, joten tekstiä on hiottu ennen muinoin ihan kotitarpeiksi asti, eli tuskin sieltä mitään yllättäviä asioita löytyy. Jännitys syntyy lähinnä siitä, että a)mitä olenkaan deletoinut ja mitä jättänyt jäljelle sekä b)miten se toimii novellina.

Koska tykkään selkeästi mitattavista asioista, laskin ennen korjauslukemisen aloittamista, että montako sivua kreikkalaisia on yhteensä. Sain tulokseksi 124 sivua. Se tuntuu mukavalta, vaikka melkein ihmettelenkin, että miten niistä nyt noin paljon tulee. No, tulee kyllä, sen verran tiedän kykeneväni yhteenlaskuun.

Tänään tulee huono tv-ohjelma, jonka haluan ehkä katsoa. Ja Delta tosiaan odottaa tuossa pöydällä. Lisäksi muistan jonkun puhuneen vakuuttavalla äänellä jotain aikaisesta tai edes suhteellisen ajoissa tapahtuvasta nukkumaanmenosta - se taisin olla minä. Hmm. Tarkoittaa sitä, että pitää ruveta hommiin tästä.

maanantai 9. helmikuuta 2009

P.S.

Minä en tykkää Wordpressin blogeista. Tai siis ne eivät tykkää minusta. En pysty nykyään kommentoimaan ketään kanssabloggaajaa, joka käyttää Wordpressiä, mikä on surullista, sillä joskus minusta olisi kiva sanoa toisillekin jotain.

Ämpäreitä ja salaisuuksia

Minun oli kyllä tarkoitus kirjoittaa tänään. Tai ainakin korjauslukea kreikkalaisia. En ole ihan varma, tuleeko siitä mitään. Kun olin päässyt hierojalta ja ruokakaupasta kotiin, kello oli jo. Sitten pilkoin ja keitin vimmatusti ja luin samalla Hesarin. Kun lihakeitto oli valmista, söin. Nyt kello on yli kahdeksan ja minusta tuntuu kuin pääni olisi ämpärissä. Meinasin kirjoittaa, että tuntuu kuin päässäni olisi ämpäri, mikä kertoo sen, että ämpärillä ja päällä on nyt kyllä jokin henkinen yhteys, muuten en luulisi, että pääni sisällä on ämpäri. Yleensä pääni sisälle ei mahdu ämpäreitä, ainakaan normaalikokoisia. En tosin tiedä, minkä kokoinen pääni on tällä hetkellä. Se tuntuu melko pieneltä, mutta sehän voi johtua pelkästään siitä, että ämpäri vie suurimman osan tilasta. Paitsi että jos ämpäri on tyhjä, sen sisällä on tyhjää, jolloin osa pääni sisuksesta mahtuisi sinne, siis päässäni olevan ämpärin sisälle, joten en ole ihan varma, voisiko siinä tapauksessa tuntua siltä, että pää olisi ahdas.

Edellisen luettuanne ymmärrätte, miksen suhtaudu kaunokirjallisten tuotosten kirjoittamiseen kovinkaan optimistisesti juuri nyt.

Sen sijaan suhtaudun erittäin optimistisesti lihakeittooni. Söisin sitä lisää, jos mahaani mahtuisi. Koska ei mahdu, jaan korvaukseksi teille megahyvän lihakeittoni salaisuudet. Salaisuus nro 1: varsiselleriä. Salaisuus nro 2: yhden limen raastettu kuori ja puristettu mehu. Salaisuus nro 3: Pitkä keittoaika ja makuvihannekset. Makuvihannekset tarkoittavat paria poikkaistua sellerinvartta ja palsternakkakimpaletta, joiden annetaan kiehua lihan kanssa. Kun makuvihannekset ovat kypsiä, ne noukitaan liemestä ja syödään/heitetään hiiteen/säästetään annettavaksi pikkupossulle, joka päätyy lopulta itsekin pataan. Tämän jälkeen keittoon laitetaan ne normaalit rehut ja varsiselleriä paloiteltuna ja käyttäydytään niin kuin oltaisiin tekemässä normaalia lihakeittoa. Nam! Ai mitä? Kuulen teidän puistelevan päätänne - eikun siis näen teidän puistelevan päätänne limelle. Se on oikeasti hyvää lihakeitossa! Ihan loistavaa, ja se juuri tekee keitosta niin herkullisen. Lisää puolet kuoriraasteesta ja puolet mehusta keittämisen alkuvaiheessa ja puolet loppuvaiheessa. Jos pröystäilet, koristele koko setti vielä runsaalla persiljasilpulla.

Tänään olen siis keittänyt kutakuinkin ämpärillisen lihakeittoa ja nautiskellut siitä suuressa määrin. Sekä keittämisestä että syömisestä. Eikä paljon puutu, etten nukahda tähän istualleni. Hyvää yötä vaan teillekin sinne koneittenne ääreen. Rooibos kirjoittaa - huomenna.

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Satunnaisia asioita minusta

Ulkona on harmaata. Juon taas troppiteetä, sillä kurkku tuntuu äkeältä, enkä edelleenkään suostu influenssaan - en halua olla aina sairaana. Troppiteessä on niin paljon tuoretta inkivääriä, että nielua polttelee. Kyytiä pöpöille. Taidan tehdä tänään valkosipulikermaviilikastiketta; jospa se niittaisi ne kaverit, jotka selviävät inkivääripoltteesta hengissä.

Tsekkasin tänään meilit ensimmäistä kertaa sitten torstai-illan. Inboxi näytti juuri siltä, miltä ajattelinkin sen näyttävän: ei yhtään oikeaa meiliä. Kasa vuokravahtien ilmoituksia Etuovelta ja Oikotieltä, toinen kasa ilmoituksia Facebookista. Kaikki (?) ystäväni ja tuttuni ovat näemmä haastaneet minut kertomaan 20-25 satunnaista asiaa itsestäni Facebookissa. Harmi vaan, että minä en aio vastata haasteeseen. En muutenkaan suhtaudu Facebookiin hirveän positiivisesti ja se nyt on varma, etten aio listata 25 asiaa itsestäni sinne kaiken kansan nähtäville. Juu, tiedetään, profiilin voi rajata niin, ettei kaikki kansa sitä näe. Ikävä kyllä Facebook-"ystäviini" kuuluu iso kasa sellaisia ihmisiä, jotka ovat ihan kivoja, mutta joille en edelleenkään aio kertoa 25 uutta asiaa itsestäni. Jotain yksityisyyttä, kiitos!

Yksityisyydenhingussani en siis jaa itseäni Facebookissa, mutta blogissa kyllä? Juuri niin - vain harvat teistä tietävät, mikä naama, nimi, ikä, kengännumero ja sosiaaliturvatunnus juttelee teille nimimerkin Rooibos takana. Voisin olla kuka tahansa ja juuri siksi voinkin avautua blogissani. Te ette tiedä. Enkä minä tiedä, ketä te olette. Tai jos tiedän, niin meidän elämämme eivät liippaa mitenkään toisiaan. Tai jos liippaavat, niin me emme tiedä, että toinen on se, tiedättehän, netistä tuttu.

Vielä siitä meilin inboxista. Saan enimmäkseen meiliä vuokravahdeilta, Facebookilta ja yhdeltä kaukana asuvalta ystävältä. Onneksi edes siltä yhdeltä oikealta ihmiseltä. Mitä inboxini kertoo minusta? Että tapaan ystäviäni livenä niin paljon, ettei heidän kanssaan tarvitse meilata, vai että en pidä yhteyttä ystäviini? Sitä sopii miettiä. Menen tekemään lisää troppiteetä ja ripustamaan pyykit kuivumaan. Hienopyykit. Milloin viimeksi olet pessyt pesukoneessa hienopyykkiä?

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Vapaapäivä

Vapaapäivä alkaa olla pulkassa. Katson telkkaria ja juon rooibosta. Päivä on ollut aika jees. Ei yltiöpäisen ihana; en ole tuntenut suurta onnea pystyessäni kirjoittamaan päivän verran, mutta silti päivä on ollut aika jees. Kirjoitin viime viikolla luonnostelemani Omegan koneelle ja lisäsin siihen sivun verran tekstiä, mikä oli hyvä juttu. Raakatekstiä olen kirjoitellut kymmenkunta sivua.

Tällä hetkellä käyttökelpoisen tuntuisia kreikkalaisia on neljätoista kappaletta. Niillä mennään.

tiistai 3. helmikuuta 2009

Yhdestä viiteen

1. Vihaan paperisia puhelinluetteloita, joita pakkosyötetään ihmisille. Minä en halua tunnolleni niiden puiden elämää, jotka kaadettiin, jotta nuo hyödyttömät kapistukset voitaisiin sulloa postiluukustani sisään, ilman että voin tehdä asialle mitään. Puhumattakaan kaikesta siitä energiasta, joka on syntynyt luetteloiden valmistukseen. Tänään tuli kaksi luetteloa, kilpaileva firma varmaan herää ensi viikolla. Luettelot menivät suoraan keräyspaperikoriin. Mitä tuhlausta ja pakkosyöttöä!

2. Olin tänään hierojalla. Matkustin sen neljänkymmenenviiden minuutin aikana niin kauas, etten ole hetkeen matkustanutkaan. Melkoinen trippi, pää sekaisin vielä puoli tuntua jälkikäteen. Tai tunnin. Tai vieläkin.

3. Olen samanlainen kuin muut. Haluan hyväksyntää samoilta ihmisiltä kuin muut. Harmittaa, kun huomaan käyttäväni samoja keinoja sen hyväksynnän saavuttamiseksi kuin muut. Halpaa. Elämä on. Olisi jotenkin paljon hienompaa saavuttaa hyväksyntä erilaisin keinoin kuin mitä muut käyttävät.

4. Petroolinväriset sukat ja toppatakki, siinä välissä ruskea hame, hih :)!

5. Huomenna on vapaapäivä, huomenna on vapaapäivä, huomenna on vapaapäivä, huomenna on vapaapäivä...

maanantai 2. helmikuuta 2009

Pesäilta

Hivenen epämääräinen olo, sellainen, että influenssavirus istuu jossain leikattujen kitarisojen jäänteissä ja odottaa sopivaa hetkeä iskeä.... ja ZAP!

Koska en halua tulla kipeäksi, eikä se todellakaan kuulu suunnitelmiini, olen käynyt vastaiskuun. Siihen kuuluvat seuraavat elementit:
1. Keiko-puku. Olen maininnut Keiko-puvusta aiemminkin. Se on mustavalkea plyyshioloasu, jossa näytän, no, Keiko-valaalta. Vähän laihemmalta kuin oikea Keiko, mutta Keikolta joka tapauksessa.
2. Aukilevitetty vuodesohva. Olen ollut lattiamajoituksessa viime viikon keskiviikosta, mikä on epätoivoinen yritys tehdä jotain sille, ettei hartia olisi tuhannen jumissa 24/7. En ole vielä aivan vakuuttunut, vaikuttaako se mitään. Sohva on kuitenkin levällään ja paitsi että nukun siinä (ihan kuin olisi kylässä omassa kodissaan!), olen tänään rakentanut sohvannurkkaan pesän (tyynyjä! peittoja! lisää tyynyjä!) jossa kökötän juuri nyt, lämpimässä ja turvassa.
3. Troppeja. Vitamiineja purkista ja hedelmistä. Mehua. Kuumaa rooibos-inkivääri-sitruuna-hunajajuomaa. Vähän salmiakkia.
4. Lukemista. Ray Bradburyn Zen sanataiteessa (kiitos Minni vihjeestä!) ja päivän Hesari.

Ehkä tärkein troppi on kuitenkin se, että jos tauti pysyy poissa, pidän keskiviikon vapaata ja kirjoitan Omegaa. Taas tänään töissä huomasin, mikä on se, joka minun maailmaani pyörittää. Menin sanomaan pomolle, että jollei hänellä ole mitään sitä vastaan, pidän keskiviikon vapaata. Ja hymyilin. Leveästi.

ps. Minni, en saa jostain syystä kommentteja läpi blogiisi.