May the Force be with you

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Pysähdys

Nyt olen varmaan hiljaa hetken.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Yhdeksän

En jaksanut kirjoittaa eilen. Yritän huomenaamulla ennen kuin pitää ottaa taas vastaan elämän raadollisuutta. Ehkä aamuhetki on hyvä. Ehkä kirjoittaminen auttaa.

Sää on vääränlaista. Pelkään, että kun se normalisoituu, koska niin väistämättä käy, se tuo mukanaan jotain väistämätöntä.

Tein googlen kuvahaun sanalla "suru", koska halusin nähdä kuinka kuvat sen kuvaavat. Haun tulokset olivat jotain ihan muuta kuin olin kuvitellut. Paljasrintaista mangaa. Ei ihan sitä, mitä etsin.

Väsyttää, mutta ei nyt vielä nukkumaan. Huomenaamulla saan nukkua vähän pitempään kuin normaalisti arkena. Ja kuitenkin väsyttää, kun herää, joten ei vielä nukkumaan. Sitäpaitsi pyykkikone murisee vielä.

Tänään Hesarissa oli arvostelu Henni Kitin Elävän näköiset -romaanista. En lukenut siitä kuin ihan vähän alkua ja ihan vähän loppua, koska Elävän näköiset on tuossa kyynärpääni vieressä, enkä halua spoilata sitä. Vähästä lukemisestani ymmärsin sen verran, että arvostelu oli kiittävä.

Haluaisin olla kehdossa tai riippukeinussa tai rattaissa. Olisi tasainen liike ja saisi nukahtaa siihen. Joku toinen huolehtisi asioista. Huomenaamulla olen taas jaksavampi.

Sitäpaitsi menkää luovuttamaan verta. Veripalvelun etusivulta näkee, mikä veritilanne on. Jos kiinnostaa. Jos ei kiinnosta, niin menkää luovuttamaan silti. Sokkona. Ei mene hukkaan. Koskaan.

Yritän miettiä jotain hyvää luettavaa. Minulla on taas niin monta kirjaa kesken, että pahaa tekee. Kaikkia en ole edes maininnut tuolla sivupalkissa. Tänään vapautin kirjoja lähikirjaston kirjanvaihtopisteeseen. Kai viisi. Enempää ei mahtunut palautusten kanssa samaan kassiin. Odottavia on vielä kahdeksan.

En ole avannut kaihtimia tänään. Pitäisi sytyttää valoja, että näkee.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Vähän vaille kahdeksan

Olen ollut tänään töiden jälkeen niin aikaisessa liikkeellä, että minulle kello on nyt jo puoli kymmenen, ainakin, eikä vasta vaille kahdeksan. Olisi harvinaisen hyvää aikaa kirjoittaa. Ottaa vihko käteen ja istua alas ja kutsua luokseen se uusi kohtaus Volvoon, joka on tulollaan, mutta josta en tiedä enempää kuin raamit. Olisi hyvää aikaa katsoa, mitä raamien sisälle ilmestyy. En ole kuitenkaan ihan varma, jaksanko. Väsyttää. Kello on vasta vaille kahdeksan. En tiedä mitä tekisin niin pitkään, että tulee nukkumaanmenoaika, mutta en silti oikein jaksaisi tehdä mitään. Tekemistä kyllä olisi. Tiskaus, siivoaminen, pari päälimmäistä mainitakseni. Olisi käsitöitäkin kesken. Olisi suruja surtavana. Olisi kirjoja luettavana. Telkkarinkin voisi avata. Pyykkiä silittää. Järjestää. Kirjoittaa päiväkirjaa, jota en ole kirjoittanut vuosiin. Olisi runoja luettavana ja itkuja itkettävänä, olisi pölyjä pyyhittävänä ja puheluita soitettavana. Olisi unta nukuttavana, sillä tuntuu ettei mikään määrä unta riitä. Olisi Volvo kirjoitettavana. Volvo. Pitäisikö minun kuitenkin yrittää laskeutua sen kannettavaksi, vaikka olen niin väsynyt, etten jaksaisi. Katsotaan. Kello ei ole vieläkään kahdeksaa.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Hiljalleen

Kirjoitin viikonloppuna ehkä kolme sivua raakatekstiä. Olen ajatellut Volvoa, ehkä kolme minuuttia, mutta kuitenkin. Se alkaa nousta taas mieleen ja kai minulla on ollut sitä ikäväkin, koska ajatus siitä, että saa taas kirjoittaa Volvoa, tuntuu raukealta ja helpottavalta. Jospa ehtisin alkavalla viikolla. Toivon kovasti. Haluaisin kirjoituskahvilaan kirjoittamaan, mutta se on varmaan liikaa vaadittu kun miettii mitä kaikkea minun pitää ehtiä ensi viikolla töiden jälkeen. Mutta jos jossain välissä, kotona sitten, jos ei kahvilassa. Olisi ihanaa, jos saisi hetken levätä Volvossa.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Sanokaa hyviä asioita

Joskus huolestuttavien päivien iltoihin puhkeaa kriisejä ja vaara on ilmassa tiheänä ja tahmeana, ja vatsalihakset puristuvat pelosta kasaan. Silloin on hyvä, jos on ystävien seurassa kun odottaa uutisia ja toivoo niiden olevan olosuhteisiin nähden hyviä ja pelkää huonoja. Tällä kertaa väliaikatiedot olivat ookoon puolella, olosuhteisiin nähden. Toivon ja uskon, että tämä kriisi painuu vielä olosuhteisiin nähden hyväksi. Ja tänään oli hyvä, että uutisia odottaessa pystyi puhumaan tai olemaan hiljaa ystävien kanssa. Ystävien läsnäolo kevensi taakkaa ja piti rauhallisempana kuin ilman heitä. Kiitos Hillokuningatar, kiitos Hillokuningattaren mies. Kiitos siitä, että kuljette rinnalla ettekä vetäydy pois. Ja kaikille teille jotka luette tämän - sanokaa rakkaillenne, että rakastatte, että he ovat tärkeitä. Sanokaa ystävillenne, että he ovat tärkeitä ja että arvostatte heitä. Olkaa kiitollisia niistä rakkaista, jotka ovat luonanne. Ajatelkaa hyviä ajatuksia. Maailmassa on ihan tarpeeksi pahoja asioita ilman, että niitä ajattelee vielä itsekin.

Ja nukkukaa hyvin tänä yönä.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Suklaata

Tälle illalle olen buukannut itselleni lukuhommia. Hankin levyn Lontooraesuklaata lukuhommien tueksi. Minun ei yleensä tee mieli suklaata, keskimäärin kaksi kertaa vuodessa, joten sitten kun tekee mieli, niin annan halulle periksi ihan suosiolla. Sitäpaitsi sanovat, että suklaa nostaa serotoniinitasoa, ja sille on kyllä tarvetta. Viimetalvinen iso paha ei mene pois eikä ole menossa pois ja tänään on taas hiukan huolestuttava päivä. Ei ole läpeensä hyviä vaihtoehtoja olemassa, on vain olosuhteisiin nähden hyviä vaihtoehtoja, joissa on kaikissa kitkerä sivumaku. Sitten kun ne huonot vaihtoehdot muistuttavat olemassaolostaan, tulee aina halju olo.

Otan siis suklaalevyni ja käyn. Istun sohvaan kone sylissä ja luen loppuun erään käsikirjoituksen, joka on minulla palautteella. Syön suklaata. Lepuutan. Ajattelen Volvoa, niin kuin eilen illalla sängyssä. Tiedän yhden uuden kohtauksen, joka minun pitää kirjoittaa Volvoon. Tiedän miten minun pitää Volvoa korjata. Sitten kun on aikaa. Ehkä ensi viikolla tai sitä seuraavalla.

torstai 12. kesäkuuta 2014

Lehti

Kävin tänään Stockmannilla ja ostin lehden nimeltä Skriva. Lehti kirjoittamisesta, ikävä kyllä ruotsiksi ja minun ruotsini ei ole hirveän hyvässä huudossa tätä nykyä, mutta ostin joka tapauksessa. En ole ollenkaan varma, että innostun lehden sisällöstä sitten kun tankkaan sen läpi, mutta jotenkin tuo houkutti: kiiltävät kannet (pahoittelut huonosta kuvan laadusta tuossa alla, en jaksa ottaa parempaa kuvaa), kansikuva kuin missä tahansa aikakauslehdessä, sisäsivujenkin paperi naistenlehtilaatua, ylipäätään kuin mikä tahansa lehti, mutta kirjoittamisesta. Ostin. Luen jossain vaiheessa, katsotaan mitä olen mieltä. Jos ei muuta, niin tuleepahan hangattua ruostetta harvoin käyttämäni ruotsin kielen päältä.





Mitä muuta tänään? En oikein tiedä. Ei aikaa ajatella. Lukija 1 antaa minulle palautteen Volvosta juhannuksen jälkeen. Tarkoittaa, että siinä kohtaa tulee sitten se hetki, kun alan kirjoittaa uudelleen. Seuraavaa versiota. Olen pureskellut Tuntemattoman lukijan palautetta ja se muhii päässäni koko ajan ja tekeytyy siellä. Sitten kun alan taas, osa työstä on jo tehty, ajatustyöstä siis, ei mitään muuta tietenkään.

Alakulo ja väsymys sekoittuvat toisiinsa. Keittiössä on paljon pikkutomaatteja. Lattialla kirjoja, ja pöydällä myös. Koko päivä on ollut sateinen, mutta se ei haittaa, koska ei ole ollut kylmä. Sitäpaitsi sade on hyvä. Jotenkin kotoisa. Sopii mielialaan, sillä riitelisihän se minun pääni sisuksen kanssa, jos aurinko paistaisi pilvettömältä oikein ilolla.


keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Menisin

Tänään meillä asuu väsymys ja alakulo. Siirrän sitä sivuun ja ajattelen lihasten raukeutta ja tekstiä, jonka lukemista aion jatkaa. Illat ovat valoisia ja kun menen ajoissa nukkumaan, makaan valkeassa ja mietin miten kukaan voi nukkua kun on niin kirkasta. Se ei päde aamuihin, silloin voisin nukkua pitempään. Taivas on haalea ja niin olen minäkin. Haalea ja vähän surkea ja taistelen itseäni pahasta mielestä pinnalle. Edes niin, että seison siinä vain kaulaan asti, enkä niin, että vain hiukset nousevat pintaan. Piirongin päällä on sydän ja kaksi lintua. Sydämestä, ilolla, nautiskellen, suoraan fyysisestä minusta ja vereslihasta, ja linnut päälle, kevyenä kuin lintu. Sillä tavalla pitäisi kirjoittaa.

Kaiho, haikeus ja hitaat sanat nyt kun vihdoin pysähdyn päivän lepatuksesta. Miten on karvaita värejä ja kirkkaita värejä samassa matossa, miten se karvas puu on niin suuri ja varjostaa niin paljon. Menisin nukkumaan vaahteran latvan viileään pöyheään syliin jos menisin.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Niin kuin muulloinkin ja kuitenkaan ei

Hetki kirjoituskahvilassa. Kiva kun kävit, juuri ennen kuin suljen oven perässäni. Ruoka. Tietokone. Pyykki joka kastelee puseron rinnan kohdalta sillä aikaa kun kannan sitä kahden metrin matkan koneelta telineelle ja kylmä märkä suudelma, joka jää puseroon hetkeksi, ennen kuin sulaa pois. Puhelinkeskustelu. Tietokone. Pu'erh-teetä ja samanlaiseen mukiin hedelmiä ja marjoja ja inkivääriä blenderissä soseutettuna. Korkea jakkara sohvan ääreen, molemmat mukit siihen ja kone reisille lämpimänä kuin kani, mutta eri muotoisena ja paljon kovempana. Lukemista ja luetun ymmärtämistä. Sanat sekoittuvat ja kello on tarpeeksi että voi mennä ajoissa nukkumaan ja jättää loput huomiselle. Raskaat äänet ulkoa avoimen ikkunan kautta. Väsymyksen sumentama katse. Viittä vaille vajaa kirja sängyn vieressä ja aikomus saada sulkea se kokonaan ennen unta. Sama sänky kuin eilenkin. Samat unet ja kuitenkaan ei.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Lukijapalaute!

Iik apua. Sähköpostissa odotti viesti Tuntemattomalta lukijalta, joka on nyt sitten lukenut Volvon ja kertoi, mitä mieltä on siitä. Kyllä jännitti avata viestiä ja kyllä jännitti avata liitetiedostoa, jossa palaute oli. Ai miksikö? Koska Volvo on minun pieni Volvoni, johon minä kyllä uskon, mutta ilman lukijoita en tiedä uskovatko muut siihen. Nyt sitten sain ensimmäisen lukijan kommentit ja ainakin minun Tuntematon lukijani uskoo Volvoon :).

Palaute, jonka sain, on osuvaa ja hyvin monien ongelmakohtien kanssa olen samaa mieltä. Mikä on hyvä, sillä sain vahvistusta omalle tunteelleni. Tuntemattoman lukijan osoittamat ongelmakohdat olivat melko pitkälti sellaisia, jotka olin jo jollain tasolla tunnistanut. Palautteessa oli hauskaa myös se, että lukija löysi Volvosta yhden kuvion, jota en ollut itse tajunnut sinne kirjoittaneeni. Tämä on aina tätä tekstien kanssa: alitajunta tekee hommia ja minä en tajua mitään. Olen jo oppinut hyväksymään sen ja olemaan iloinen siitä. Luulin bonganneeni suurimman osan näistä "onnekkaista vahingonlaukauksista" jo itse, kirjoittamisen jälkeen tai sen yhteydessä, mutta varmaan niitä löytyy muitakin kuin tuo Tuntemattoman lukijan  huomaama.

Tiedättekö mikä on parasta Tuntemattoman lukijan palautteessa? Se, että hän pitää Volvosta ja uskoo siihen. Olen kirjoittanut Volvon niin nopeasti (olosuhteet huomioiden) ja kirjoittaminen on ollut niin intensiivistä, että vaikka omasta mielestäni Volvo on hyvä tai ainakin tulossa hyväksi, niin pelkäsin, että olin tullut ihan sokeaksi Volvolle. Että juoni ei olisikaan kestänyt lähempää tarkastelua ja että Volvo olisi ollut vain huttua, päältä kaunis kakku ja silkkoa sisältä. Mutta että Tuntematon lukija tykkää Volvosta! Voi juku. Miten hienoa, miten ihanaa. Tietenkin Tuntematon lukija on vasta yksi lukija, mutta jos hän olisi suorilta sanonut, ettei tajunnut sanaakaan sekavasti kirjoitetusta soopasta, niin olisihan lähtökohta ollut ihan toinen.

Nyt jään odottamaan Lukija 1:n ja Lukija 2:n kommentteja Volvosta. Jännää :). Yritän malttaa siihen asti, että minulla on kaikkien palautteet kädessäni, ennen kuin alan muokata Volvoa taas uudestaan. Ja sinä, Tuntematon lukija, sinulle vielä kiitos kiitos kiitos siitä, että käytit aikaasi ja vaivaasi Volvoon!

torstai 5. kesäkuuta 2014

Kirjo(ja)(ittajia)(ittamisesta)

Näin tänään kanssakirjoittajia. Sellaisia ihmisiä, joiden kanssa olemme kirjoittaneet yhdessä omituisissa paikoissa (esimerkiksi Utön saarella) ja joiden kanssa puhutaan muustakin kuin kirjoittamisesta, mutta joiden kanssa yhteydenpito saattaa hiipua kuukausiksi aina välillä. Yksi heistä lukee Volvoa parhaillaan ja kun hän sanoi, että on jo puolessa välissä, minua alkoi jännittää heti, että iik ja apua ja tarkoittaa sitä, että saan palautetta Volvosta ja että huh. Yritän olla ajattelematta asiaa, sillä palaute tulee, kun palaute tulee. Ja sittenhän sen näkee, mitä mieltä kanssakirjoittaja on ollut kässäristä.

Viikko on ollut raskas, päivätyöt ovat syöneet osansa minusta. Viikonloppuna saa onneksi levätä - ja minulla on yksi kässäri itsellänikin luettavana ja palautetta annettavana. Toivottavasti pääsen siihen hommaan kiinni. Ja pääsenkin, miksi en pääsisi. Nyt kuitenkin menen sohvalle ja otan käteen jo kertaalleen luetun Gail Carrigerin, Curtsies and Conspiracies on luvussa. Siinä rinnalla myös Elina Rouhiaisen Kesytön. Niin ja Idströmin Veljeni Sebastian ja ja ja. Pitää yrittää lukea nyt paljon ja kaikkea, ennen kuin saan palautteet Volvosta ja pureskeltuani niitä alan taas kirjoittaa.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Esiinmarssi

Olen saanut  viimeiaikaisten bloggausteni jälkeen ihan tosi hämmentävän ja ihanan paljon yhteydenottoja niin suoraan blogiin kuin sähköpostiinkin ihanilta ihmisiltä, jotka tarjoutuvat lukijoiksi Volvolle. Olen oikeasti aika otettu kaikista viesteistä, koska minulle se tarkoittaa sitä, että tuntemattomat (enemmän tai vähemmän) ihmiset tarjoutuvat käyttämään omaa aikaansa minuun, ja ihan pyytämättä. Kiitos siis kaikille! Juuri nyt Volvolla on tarvittava määrä lukijoita ja tällä hetkellä jännitän vain sitä, että mitäköhän he mahtavat Volvosta tykätä... vai pitääkö siihen vaihtaa paljonkin osia ennen kuin se on ajokelpoinen.

Eilen ostin muutaman kirjan. Olen ihan toivoton tuon lukemattomien pinon kanssa, näköjään. Se vain kasvaa ja kasvaa paljon nopeammin kuin mitä ehdin vajentaa sitä. Eilen mukaan tarttui seuraavat kirjat: Liha. Kaikki lihasta laitumelta lautaselle, Lakritsi (joka on siis lakritsikeittokirja) ja Henni Kittin Elävän näköiset. Kyllä minä nuokin jossain välissä luen. Tietysti lakukeittokirjaa ei tarvitse lukea-lukea, ja Lihassakin on osa reseptejä, mutta osa on sitten suorasanaista tekstiä lihasta. Mutta joo, tätä menoa ostan ensi syksyn kirjamessuilta kasan kirjoja, vaikka lukemattomien pinossa on vielä kirjoja kahden edellisen vuoden kirjamessuilta... Ehkä sitten kesälomalla ehtii lukea?

Olen ollut kirjoittamatta jo monta viikkoa. Kolme? Tällä viikolla en mitään ehdikään. Enkä ensi viikolla varmaan. Olisi kuitenkin kiva ehtiä jossain välissä kirjoituskahvilaan, ottaa se kupillinen teetä ja vetää kirjoitusvihko esille ja kirjoittaa. Ihan mitä tahansa, vailla vaatimuksia tai odotuksia. Ihan mitä vaan. Voisi lentää, voisi soutaa, voisi sukeltaa ulapalle ja nähdä ihmeellisiä kukkia pinnan alla, viistoa valoa ja ihmisten esiinmarssin.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Lukijaplaceboa

Mietin tuossa männäpäivänä sitä, että Volvo tarvitsisi lisää lukijoita. Olin kysynyt toista lukijaa ensilukijan lisäksi ja yllättäen tämä toinenkin suostui ja vieläpä ns. intopiukkana. Ja sitten tipahti myös kolmas lukija suoraan taivaasta, ihan yllättäen, ja on vieläpä sellainen, jota en entuudestaan tunne ollenkaan, mikä tekee varmasti hyvää. Siis saada palautetta sellaiselta ihmiseltä, joka ei ole tutustunut jo aikaisemmin maneereihisi ja heikkoihin kohtiisi. Mielenkiintoista nähdä, ovatko palautteet samantyyppisiä näillä kahdella tutulla ja yhdellä uudella lukijalla. Mutta siis kivaa! Tuntuu kuin Volvo etenisi, vaikken ole tietenkään tehnyt sille yhtään mitään. Illuusioita siis, mutta ei se mitään. Placebo-vaikutus on hyvä vaikutus sekin.

Ja kun on varmuus siitä, että saan Volvoa eteenpäin  ja että sille on lukijoita, eikä se joudu siinä suhteessa tuuliajolle, niin kummasti raskas työpäivä hiipuu johonkin taka-alalle, samoin tieto siitä, että huomenna kaikki tapahtuu uudestaan, siis sen raskaan työpäivän puitteissa. Onneksi on Volvo :).