May the Force be with you

lauantai 30. elokuuta 2008

Pakollinen mielipide kuluneesta aiheesta

Viime päivien ennakoivat keskustelut huipentuivat tämän päivän Hesarissa: "Haluatko kirjailijaksi?" kysyy Gummeruksen kirjailijakoulun ilmoitus. Helsingin yliopisto ja Gummerus Kustannus ovat päättäneet kouluttaa yhdessä ammattikirjailijoita. Tästä seuraa tietenkin taas se sama vanha kysymys, että voiko kirjoittamista opettaa, voiko kirjailijaksi kouluttaa.

Moni teistä tietää, että olen hakenut tänä vuonna sekä Kriittiseen korkeakouluun että Oriveden opiston Kohti mestaruutta -kurssille. Onko vastaukseni edellisen kappaleen kysymyksiin siis itsestään selvästi "kyllä"?

Minulla on kokemusta siitä, että kirjoittamiseen liittyviä asioita ja kirjoittamista voi opiskella. Kirjoittamisen opiskelu on ihan eri asia kuin kirjoittamisen opettaminen. Jos kirjoittamisen opettamisella tarkoitetaan sitä, että opettaja antaa palautetta teksteistä ja näyttää kirjoittajalle turhat maneerit, juonen heikkoudet, sanavalintojen vaikutuksen, niin ok. Jos opettaja rohkaisee, kannustaa, toimii mentorina, hyvä niin. Jos opettaja antaa teoreettista pohjaa, näyttää miten kirjoittaja voi erottaa toisten teksteistä sen, miten ne on rakennettu ja miten ratkaisut vaikuttavat kokonaisuuteen, hyvä. Jos opettajat kertovat kokemuksiaan omasta kirjoittamisen filosofiastaan (sanavalinta voi olla vähän ontuva, sori) ja auttavat tällä tavalla kirjoittajaa luomaan oman kokemuksensa pohjalta oman kirjoittamisen filosofiansa, hienoa. Jos tätä tarkoitetaan kirjoittamisen opettamisella, niin ok, olen sitä mieltä, että kirjoittamista voi opettaa. Samalla olen kuitenkin sitä mieltä, että nämä ovat vain apuvälineitä sille, että kirjoittaja voi tulla hyväksi kirjoittajaksi. Opettamisesta huolimatta kaikki eivät tule hyviksi. Opetus ei ole oikotie onneen. Se voi kyllä lyhentää taivalta, mutta oikotieksi sitä tuskin voi silti kutsua. Kirjoittaminen on kuitenkin kiinni vain yhdestä asiasta - siitä ihmisestä, joka kynää pitelee. Hän voi opiskella kirjoittamista, hän voi tulla paremmaksi. Kaiken mahdollisen opin kaataminen kirjoittajan päähän ei kuitenkaan tee kirjoittajasta kirjailijaa. Jos kirjoittaja ei ole valmis ottamaan mitään vastaan, ei paraskaan opettaja saa opetettua häntä yhtään paremmaksi.

Mitäkö mieltä olen Gummeruksen kirjailijakoulusta? Ihan hyvä juttu. Varmaan se tuottaa muutaman esikoiskirjailijan - ehkä heidän teoksensa ovat parempia kuin ilman tuota koulutusta, mikä on tietysti hyvä asia. Muualla maailmassa kirjoittamista voi opiskella paljon enemmän kuin Suomessa. Ihan hyvä, että meilläkin tarjonta kasvaa. Hiukan kateellinen tulen kyllä olemaan niille, jotka koulutukseen pääsevät. Jollain kierolla tavalla tuntuu siltä, että jokainen hieno esikoiskirja vaikeuttaa minun pääsyäni siihen joukkoon, nostaa rimaa. Tyhmä ajatus, tiedän :), mutta tietäisittepä kuinka syvälle osui aina ennen vanhaan se, kun kuulin jonkun puolitutun saaneen kirjansa julki. Tuo pieni ajatus riman nousemisesta ei ole mitään siihen verrattuna ;).

- - -

Palaan lepäilyn pariin. Mukillinen rooibos-troppia odottaa juojaansa. Jos jollakulla muulla on flunssa, suosittelen seuraavaa: kupillinen rooibosta, teelusikallinen hunajaa, kunnon loraus sitruunamehua ja viipaloitua, kuorittua inkiväärinjuurta sen verran kuin luonto antaa periksi (5-15 viipaletta). Maistuu tosi hyvältä kun makuun tottuu ja on tehokasta kamaa :).

perjantai 29. elokuuta 2008

Uh

Edellisen postauksen kristallipallo ei näyttänyt ihan kaikkea. Ei ainakaan tätä tulevaa tautia. Sen verran oli järkeä päässä, että jäin tänään kotiin, vaikka eilen illalla oli jo huono omatunto - pitäisihän sitä mennä töihin, koska henki pihisi yhä varsin hyvin. No, onneksi en mennyt. Ei mikään paha tauti (vielä), mutta samanlainen alku kuin viime talvena. Lämpöä, sydän hakkaa ja keuhkot eivät pysy perässä. Talvella en levännyt tässä vaiheessa ja iloinen tautihan siitä tuli. Jospa lepuutus nyt auttaisi edes vähän.

Nyppii kyllä hiukan tämä ajoitus: ostin juuri jumppakortin ja ehdin käydä kaksi kertaa jumpassa ja eikös sitä olla sitten heti sängyn pohjalla. Toisaalta, ajoitus oli hyväkin: viikon päästä viikonloppuna olen reissussa ja siiheksi ehdin varmaan parantua. Mikä on toivottavaa. Tavallaan on kyllä raukea olo: saa levätä. Ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Ei tarvitse olla reipas. Nyppimisen ja raukeuden lisäksi on kolmaskin tunnelma: kauankohan tämä vetämätön olo aikoo jatkua? kysyy nimimerkki "tylsistyn aika nopeasti tähän makoiluun ja väsymykseen".

Jaahans. Nyt loppui jaksaminen. Johan tässä muutaman sanan näpyttelinkin. Taitaa olla päiväunien aika.

tiistai 26. elokuuta 2008

Kristallipallo

Jos joku olisi antanut minulle tänään aamupäivällä kristallipallon, siitä olisi näkynyt ihania asioita. Sekä yleisesti että tälle nimenomaiselle päivälle. Eikä päivä ollut ollenkaan huono. Aamupäivä meni jonkinasteisessa optimistisuuden kännissä. Ystävä sanoi aamulla asian, joka buustasi minua kovasti ja koko aamupäivän kaikki näytti hyvältä. Olisin ennustanut kristallipallosta itselleni kustannussopimuksia, rakkautta, seksiä, tasapainoa ja luovuutta. Pian ja pitkään. Ja paljon.

Päivän mittaan tunnelmat tasoittuivat hiukan ja tuli pieni väsähdyskin. Töissä oli tylsää, eikä hirveästi huvittanut. Onneksi töiden jälkeen sain kirjakaupasta vihdoin Meyerin Breaking Dawnin, se piristi. Illalla oli myös mukava tapaaminen, joka tosin jätti vähän ristiriitaisen olon. Muutama kysymys jäi selvittämättä, enkä tiedä saanko enää tilaisuutta selvittää niitä.

Nyt kello käy ysiä ja istuksin koneella. Ajattelin mennä sänkyyn pikimmiten Meyerini kanssa. Hiukan kyllä arveluttaa - minä ja Meyer ja nukkuminen ei ole koskaan ollut hyvä yhdistelmä. Nyt olen kyllä päättänyt, että kirja laitetaan pois ajoissa. En voi sössiä loppuviikkoa lukemalla yöt läpeensä. Yritän uskotella, että kirja kestää pitempään, kun en ahmi sitä heti.

Kirjoittaminen on jäänyt tältä illalta, mutta huomenna sitten. Huomenna ehdin kirjoittaa ainakin hiukan raakatekstiä ennen kuin pukeudun punaiseen takkiini ja lähden lepakkoretkelle. Juu - luitte ihan oikein, vuorokauden kuluttua olen jo bongailemassa lepakoita ;).

maanantai 25. elokuuta 2008

Sieltä täältä

Olen lukenut taas muutamana iltana Cameronia (se on jo myöhässä kirjastosta, hyihyi, mutta vasta puolessa) ja ajatellut luovuutta. Sen löytämistä, oman luovuutensa oppimista, kokeilemista. Sitä, miltä se tuntuu. Minun on tehnyt mieli maalata suurelle pinnalle (seinälle?) kirkkailla väreillä. Punaista ja keltaista ainakin. Haluaisin askartelupäivän. Lehtiä, joista leikellä kuvia, liimaa ja värillisiä papereita ja lankoja. Haluan tehdä käsillä ja mieluiten jotain sellaista, jonka saa aikaan nopeasti, sellaista jonka tekemiseen ei tarvita varsinaisesti taitoa, eikä lopputuloksesta tarvitse välittää. Omistankohan vesivärejä?

Eilen kirjoitin listan tehtävistä asioista pystyäkseni palastelemaan ne erillisiksi asioiksi, etteivät ne ole suuri pyörre, joka imaisee minut mukaansa. Olen viivannut joitain asioita jo yli. Alfan viimeistelyn (eilen), Oriveden hakemuksen postittamisen (tänään), jumpan (tänään). Silittäminen on yhä puolittain kesken, joten se saa olla vielä listalla.

Olen ajatellut sitä, että minun pitäisi keskittyä siihen, millainen haluan olla.

Olen ajatellut, että minun pitäisi ajatella luovuutta enemmän. Tyrkkiä sitä enemmän, katsoa, mihin suuntaan se ponnahtaa, kun sitä tönäisee. Jatkan harjoituksia. Tänään olen uskaltanut uskoa hiukan siihen, että kaikki sujuu lopulta hyvin.

sunnuntai 24. elokuuta 2008

Siunausta lähtijöille

Luulen, että olen valinnut lähtijät. Alfa, Kappa ja Ksii saavat mennä Orivedelle. Ensimmäinen ja viimeisin ja siihen väliin yksi pieni, joka on erilainen ja josta minä pidän.

Valitsin melkein Iotan Alfan sijasta, mutta luettuani Iotan ja Ksiin muutin mieleni. Niissä on samaa, tietyllä tavalla. En ole varma, onko valintani oikea, mutta luulen, että se on nyt tuossa. Hakemukseen pitää liittää kolme ja kyllähän minä pidän Zeetasta ja Thetastakin, mutta jospa se olisi kuitenkin Alfa henkilökuvauksen takia, Kappa tiivistämisen ja lyhyen muodon vuoksi, rivien välien vuoksi. Ksii, tunnelman vuoksi, sanojen vuoksi, lakonisuuden vuoksi.

Kohta puen ulkovaatteet päälleni ja menen hakemaan sumua kasvoilleni.

Hiukan on eksynyt olo, en oikein tiedä, millä keinoin pystyn pääsemään syvemmälle. Sinne, mihin minun pitää päästä ja missä olen aikaisemmin ollut. Kävely ja kostea ilma saavat minut ehkä takaisin paikoilleni. Hiukan minua pelottaa. Välillä olo on niin varma, välillä pienet kreikkalaiseni näyttävät niin - pieniltä.


ps. Miksi tämä alakuloisen tuntuinen olo? Etten vaan taas olettaisi liikoja, unohtaisi nauttia siitä, mikä on hyvin? Ulkoilun jälkeen istun juomaan kupin rooibosta ja luen ehkä hiukan Cameronia. Luovuus on omituinen asia ja se tuntuu pakenevan jos sitä ahdistaa nurkkaan.

lauantai 23. elokuuta 2008

Tuolillinen tavaraa

Tämän postauksen aihen on varastettu, mutta sain luvan plagiointiin. Aiheena siis yöpöytä ja tarkemmin sen kannattelemat tavarat.

Minullahan ei ole oikeaa yöpöytää, on vain ukin ja mummin evakkokuormassa tullut ruokapöytäkaluston tuoli, jonka olen hionut, maalannut ja päälystänyt istuimen uudella kankaalla. Kankaan vaihtamista olen miettinyt jo pitkään, nykyinen on liian krumeluuri, mutta eipä tuota päälistä paljon näy, sillä yöpöydäksi määrätyllä tuolillani on aika paljon lastia. Mennäänpäs katsomaan, mitä sieltä löytyy.

Puolitäysi nenäliinapaketti. Melkein tyhjä tuubi jalkarasvaa. Lämpösydän, joka pitäisi elvyttää keittämällä sitä viisi minuuttia. Erittäin vajaa talouspaperirulla. Kuusi kynää. Joutilas, nahkainen kirjanmerkki. Päiväkirja. Muutama aanelonen valkoista paperia, joihin on raapustettu hajanaisia sanoja. Ratsastuspäiväkirjani. Raija Siekkisen Novellit. Charles de Lintin Forests of the Heart, erittäin kesken, en tule varmaan ikinä lukemaan loppuun. Marion Zimmer Bradleyn Avalonin usvat, joka on juuri kesken. Julia Cameronin Kultasuoni, joka on kesken ja ihan pian myöhässä kirjastosta, voi voi. Elokuvan runousoppia -opus. Maru Wanlessin Mielekästä ratsastusta -opas.

Siinäpä se. Osin unohdettujen kirjojen hautuumaa, osin juuri luvun alla olevien kirjojen levähdyspaikka. Ja nenäliinoja ja talouspaperia - ihminen ei voi nukkua, jollei yöpöydällä ole jotain, mihin pyyhkiä nenänsä ;).

Tänään taitaa olla vapaapäivä. Kirjoitin aamusivut, mutta en ole kirjoittanut muuta. Suunnitelmia kyllä on. Huomisen pyhitän niiden toteuttamiselle. Nyt lähden elokuviin.

torstai 21. elokuuta 2008

Pikku kakkupala

Tänä iltana olen miettinyt olenko haukkaamassa liian ison palan. Väsyttää, pelottaa, itkettää. Onko minulla aikaa kaikkeen, mitä haluan? Jaksanko minä sen kaiken? Kärsiikö kirjoittaminen? Rakas syksy näyttäytyy tällä hetkellä painavana. Pystynkö minä, kykenenkö?

Ratsastustunnin jälkeen mietin, missä vika, että ratsastin järjettömän huonosti. Opettaja sanoi, että näyttää siltä kuin päässä naksahtaisi jokin siihen asentoon, että en usko itseeni. Mietin, että mikä se naksahdus oikein on. Ei pelota, ei tunnu, että tehtävät olisivat liian vaikeita, uskon selviäväni esteistä... Ainoa, jonka keksin, oli se, että ehkä en usko selviytyväni hyvin. Tiedän pystyväni ratsastamaan tehtävän loppuun siten, että säilyn hengissä, mutta en usko kykeneväni tekemään sitä hyvin, hallitusti, nätisti. Joskus. Toisinaan menee ihan hyvin. Ehkä nämä pystymispohdinnat herättivät minut miettimään sitä, että olenko ihan ylipäätään haukkaamassa liikaa - pystynkö, ollenkaan.

Mikä se liika sitten on, mitä olen haukkaamassa? Katsotaanpas. Ongelmana on lähinnä se, että haluan kaiken. Haluan panostaa kirjoittamiseen kunnolla, haluan ratsastaa kerran viikossa, haluan käydä jumpassa, haluan sosiaalista elämää, haluan ehtiä etsiä arjen tasapainoa olemalla rauhassa kotona, haluan pitää kodin kunnossa (pyykit, tiskit, siivoaminen). Juuri nyt minua pelottaa, etten kykene tuohon kaikkeen töiden ohella.

Ystävä ehdotti eilen, että tekisin lukujärjestyksen. Ilmoittaisin ystävilleni, että jos haluaa tavata minut, olen tavattavissa esimerkiksi tiistaina aamiaisella sekä töiden jälkeen ja perjantai-iltana lähikuppilassa. Varaisin tietyt päivät kirjoittamiselle ja pitäisin niistä kiinni, enkä buukkaisi mitään niille päiville. Olen miettinyt ystäväni ehdotusta. Olen soveltanut sitä käytäntöön hiukan jo keväällä - aina maanantaisin töiden jälkeen lähikuppilaan kirjoittamaan. Entä jos oikeasti tekisin itselleni aikataulun? Pitäisikö se? Olisiko se edes tärkeintä, että lukujärjestys pitäisi? Pystyisinkö joka tapauksessa ostamaan sillä mielenrauhaa ja tunnetta, että hallitsen elämääni? Olisiko se aivan liian kahlitsevaa? Kannattaisiko sitä kokeilla? Mitä tapahtuisi olemattomalle spontaaniudelleni? Pystyisikö ideasta muokkaamaan kevennetyn viikkosuunnitelman, joka kertoisi viikon kirjoitus- ja ystäväpäivien lukumäärän? En tiedä, en tiedä.

Aika on se, joka loppuu kesken ja sitä en pysty tekemään lisää. Vai pystynkö? Entä jos menen töihin puoli kahdeksaksi ja pääsen lähtemään vastaavasti aikaisemmin? Onko se realistista? Onko aikaisemman töihinmenon vaatima aikaisempi nukkumaanmeno (sen kun näkis) pois jostain muusta, vai pusaanko illalla turhuuksia? Voiko elämää ylipäätään suunnitella tällä tavalla? Kannattaisiko ennemmin olla suunnittelematta?

Nyt kaipaan viisaita neuvoja teiltä, jotka olette siellä näytön toisella puolen. Kiltit, kertokaa miten te sen teette? Onko elämälläsi järjestys ihan yrittämättä? Mistä joudut luopumaan saadaksesi tehdä sitä, mistä pidät? Huomenna olen varmaan taas optimistisempi kun olen nukkunut päänsärkyni pois ja viikonloppu alkaa, mutta silti - kertokaa, että on mahdollista tehdä sitä, mitä haluaa, vaikka käykin päivätöissä.

Ps. Päivän ilopilkku
Päivän ilopilkun arvonimen saa ehdottomasti se ysiratikan kuski, joka Pasilasta lähdettäessä kuulutti reitin ja arvioidun saapumisajan Kolmikulmaan "paikallista aikaa" molemmilla kotimaisilla. Lisäksi kuski kuulutti kaikki tärkeimmät pysäkit myös suomen ja ruotsin lisäksi englanniksi ja sai minut hymyilemään leveästi. Sanoin kuskille kiitos poistuessani etuovesta ja hymyilin vielä pitkään kävellessäni pysäkiltä kotiin.

maanantai 18. elokuuta 2008

Avoimien ovien päivä

Pesin koneellisen pyykkiä, raivasin, tiskasin. Eilisestä tavoiteluettelosta siis jotain tehty ;). Kaiken välissä luin Avalonin usvia ja söin lautasellisen kaurapuuroa. Kaurapuurossa on muutama miellyttävä asia: se ei närästä, on halpaa ja sisältää paljon kuituja.

Yleishyödyllisen osuuden jälkeen kirjoitin raakatekstiä ja buustasin siinä itseäni. Kirjoittaminen ei ole ihan iholla, tuppaan ajattelemaan vähän liikaa, käyn muualla vaikka pitäisi olla tässä ja mennä mukana. Joka tapauksessa tunsin taas sen, että vaikka raakatekstin kirjoittaminen saattaa tuntua turhalta, se ei ole turhaa. Ehkä tärkein raakatekstin tarkoituksista on silottaa tietä kaikelle sille, mikä haluaa tulla. Päästää ajatus suoraan kynästä ulos, totuttaa järkeä, sitä portinvartijaa, siihen, että se ei voi määrätä, mitä sanoja kynän kärki piirtää paperille. Mielellään järjen portinvartija sanoo "et sinä noin voi kirjoittaa" tai "hirveä klisee, älä sano sitä noin" tai "et voi kirjoittaa tuosta asiasta". Raakatekstin kirjoittaminen hiljentää sitä ääntä. Ja kun järjen portinvartija on hiljaa tai ainakin hiljaisempi, kaikki se, mikä haluaa ja voi ilmaantua paperille, uskaltaa tehdä niin. Eikä sen kaiken tarvitse olla hienoa tai ihmeellistä, pääasia on, että ei ole pidäkkeitä, sillä kontrolloimalla ei tule hyvää tekstiä. Täytyy pitää portit avoinna ja katsoa, ketkä kaikki eksyvät sisään.

Takaisin arkisiin asioihin: tiskatessa pohdiskelin syntyjä syviä. Kumma, miten juuri tiskaaminen saa minut ajattelemaan. Kädet lämpimässä vedessä lioten myönsin itselleni, että juuri nyt en välttämättä pitäisi kauheasti itsestäni, jos näkisin itseni ulkopuolelta. En välttämättä myöskään tuntisi. Kuka on tuo bitch? Minä olen rauhallinen, lempeä, optimistinen ja tasapainoinen. Muistelin viime syksyn virkavapaata ja sitä, millainen olin silloin. Tuntuu, että oma itseni. Päätin, että liikuntatavoitteen täytyy täyttyä ennen kuun vaihdetta. Tarvitsen kanavan, jonka kautta voin purkaa energiaa, ettei se purkaudu väärissä paikoissa vääristä asioista ja saa minua vieroksumaan itseäni.

Kello on puoli yhdeksän. Ulkona on vaaleaa teräksenharmaata, tuulen voi melkein nähdä.

Kaikki järjestyy kun vain kirjoitan.

sunnuntai 17. elokuuta 2008

Tavoitteita

Kirsi H kyseli blogissaan, että mitä deadlinea kohti kukin tarpoo. Ajattelinpa näin sunnuntai-illan ratoksi listata hiukan tavoitteitani, koska a) tykkään tehdä listoja ja b) välillä on hyvä miettiä, että mihin sitä olikaan menossa. Deadlineja minulla ei hirveästi ole, siis ihan päivän päälle olevia deadlineja, mutta katsotaanpa, mitä tavoitteita saan aikaan.

Lyhyen aikavälin tavoitteet

1. Henkinen tasapaino
deadline: asap
kuvaus: Haluan löytää tasapainon töiden ja siviilielämän välille, ettei olisi niin hankalaa.

2. Tiskaus ja kodin raivaus
deadline: tiistaina klo 17
kuvaus: kaikki taitavat tietää, mitä tämä tarkoittaa...

3. Kriittisen kirjallinen "haastattelu"
deadline: keskiviikko klo 17-20
kuvaus: ei hajuakaan, mitä siellä tapahtuu ja suhtaudun hiukan epäilevästi, mutta sinne siis.

Pitemmän aikavälin tavoitteet

1. Alfa
deadline: ?
kuvaus: Alfa kaipaa yhä viilausta ja loppua. Pitäisi saada keskittyä siihen kunnolla. Toivon, että jompi kumpi tulevista viikonlopuista antaa siihen aikaa. Ehkä minun pitäisi järjestää aikaa, eikä vain toivoa sitä? Niin pitäisi.

2. Oriveden hakemuksen lähettäminen
deadline: 31.8.
kuvaus: siinähän se otsikossa tulikin.

3. Henkinen tasapaino
deadline: asap
kuvaus: ensimmäisen ykköskohdan tasapainon säilyttäminen ja ylläpito, jotta on hyvä olo ja jotta kirjoittaminen sujuu.

4. Liikunta
deadline: 1.9.
kuvaus: jumppaan, lenkille, hop hop hop! Kuukausikortti jumppaan ostettava viimeistään deadlinepäivänä. Erityispisteitä luvassa, jos kortti ostetaan ja urheilu aloitetaan jo reilusti elokuun puolella.

Pitkän tähtäimen tavoitteet

1. Kustannussopimus
2. Virkavapaa nro 2

Siinä kai ne. Tavoitteena on myös nauttia saavutetuista tavoitteista, muistaa palkita itseään ja arvostaa itseään. Tavoitteena on myös olla haukkumatta itseään pataluhaksi jos jonkun tavoitteen saavuttaminen ei onnistu heti.

Hyvää yötä.

keskiviikko 13. elokuuta 2008

Konditionaali

Olisi lämmin ilta ja viileä tuuli kietoisi niskani, nostaisi hiukseni pystyyn niin ettei mikään koskettaisi minua. Suutelisi minut kylmäksi taas.

Olisi aikaa levittää kädet ja olla pateettinen sylin täydeltä.

Tulisi Kallion katuja pitkin, viilein sormin, nitistäisi lumpeenkukat katujen yltä ja minut. Jättäisi haukkomaan henkeä kaipuusta, kivistämään himosta, ei antaisi ymmärtää mistä tämä kaikki syntyy, antaisi olla vain.

tiistai 12. elokuuta 2008

To blog or not to blog, that's the question

Eräs blogini lukija kysyi minulta männä päivänä, että eikö minusta tunnu, että levitän syvimmät ajatukseni ventovieraiden eteen. Että eikö koskaan arveluta blogata. Vastasin hänelle, että kyllä ja ei. Olen minä hiukan vainoharhainen sen suhteen, mitä kirjoitan ja mitä en, mutta toisaalta olen alkanut lipsua. Lipsuminen on aiheuttanut pohdintoja. Entä jos pääsisin Kriittiseen tai Oriveden mestaruusluokalle? Mitä sitten? Voinko kertoa blogissani, jos pääsen? Voinko kertoa kumpaan pääsen, jos satun pääsemään? Voinko olla kertomatta? Jos kertoisin, mitä sitten tapahtuisi vai tapahtuisiko mitään?

Blogista on tullut minulle tärkeä väylä kirjoittamisesta puhumiseen. Haluan kirjoittaa tänne, miten mikäkin projekti etenee, koska kirjoittamalla tulokset näkyville ne konkretisoituvat itsellenikin. Pohtimalla sitä, mitä tekstini vielä tarvitsevat, selvitän ajatuksia ja löydän polunpäitä, joita seurata. Lisäksi tuntuu yksinkertaisesti hyvältä puhua ("puhua") kirjoittamisesta. Se on tärkeää minulle ja muu elämäni on niin kovin epäkirjallista, epähumanistista, epäkaikkea verrattuna kirjoittavaan elämään, että on helpotus päästä puhumaan asioista tutuilla sanoilla ja uskoa, että joku siellä ruudun toisella puolella ymmärtää.

Koska olen melko itsekeskeinen ihminen, jaarittelen blogiini yhtä sun toista muutakin kuin pelkkää kirjoittamista. Liikaako? Ehkä, päätellen siitä, etten halua yhdenkään tuntemattoman ihmisen liittävän tietojaan Rooiboksesta elävän elämän minuun. No joo, en kyllä haluaisi kaikkien tuntemienikaan ihmisten tajuavan, kuka täällä kirjoittaa, jos he lukisivat blogiani. Miksi sitten kerron itsestäni ja elämästäni liikaa? Ehkä nimimerkin antama suoja tuntuu vahvemmalta kuin onkaan. Ehkä luotan lapsellisesti siihen, ettei kukaan käyttäisi tietojaan väärin. En tiedä. Tällä hetkellä tämä riittää. Tuntuu hyvältä ja on tarpeen, muuta kai ei tarvita.


ps. Kahdeksan sivua raakatekstiä töiden jälkeen. Meinasin kirjoittaa, että "kahdeksan sivua soopaa töiden jälkeen", mutta päätin, etten turhaan alenna itseäni - muut tekevät sitä pyytämättäkin, joten minun tehtäväni on olla ystävällinen itseäni kohtaan.

maanantai 11. elokuuta 2008

Shopattua

En minä mitään kirjoittanut ole, mutta pakko roikkua koneella ja kirjoittaa postaus ihan vaan siksi, että ostin tänään ruman alustan jota voi pitää sylissä läppärin alla. Kuten jotkut jo tietävät, minullahan ei ole oikeaa työpistettä. Työpisteeni koostuu lattiasta, sohvasta ja minusta, joka nojaa sohvaan ja pitää läppäriä sylissä. Alustan tavoite on kai saada aikaan parempi työasento ja vähemmän kuumat reidet. Saattaa toimiakin. Tosin herkkis-hiiriranteeni todennäköisesti vetää porot sieraimeen ihan vaan siitä syystä, että tuttu asento vaihtui toiseen, vaikkakin parempaan.

Huomenna, huomenna, huomenna. Vanha virsti ja samat sävelet, tai jotain. Siis huomenna kirjoitan. On jo suunnitelma. Töiden jälkeen pika-ateria, sitten kirjoitusta ja illemmalla kävelylenkille. Ah, ihana arki!

perjantai 8. elokuuta 2008

Villiä menoa

Kirjoitin eilen illalla hiukan raakatekstiä. Puhetta, ääntä. - Hassua muuten, että monta kertaa puhun, ajattelen tai kirjoitan kirjoittamisesta puheena, äänenä, sellaisena, mikä kuullaan korvin. Runoistani puhun äänenavauksena tai ääntä auki pitävänä kirjoittamisena. Raakateksti on, kuten yllä kirjoitan, joskus ihan selvästi puhetta (puhe vs. teksti). Tietenkin "oma ääni" on se fraasi, jota on käytetty kirjoittajista maailman sivu, mutta noilla ääneen viittaavilla sanoilla en tarkoita mitään sellaista kuin "oma ääni". Ennemmin puhe tai ääni on jotain, mitä minussa on ja joka tulee puheena kynän kautta. Kirjoittaminen on tapa ajatella ääneen.

Tänään on hiljainen perjantai-ilta. Ei sosiaalista elämää, ei erityisemmin aktiviteetteja. Vessan pesu ja tapenaden tekeminen huomista varten, kyllä, vähän askartelua, mutta ei mitään suureellista. Ajattelin puuhastella mitä puuhastelen, kuunnella musiikkia, kirjoittaa raakatekstiä. Ajattelin olla itselleni läsnä. Jospa se täyttäisi hiukan sitä onttoa kohtaa, joka on tuntunut pallean takana tällä viikolla. Sitä kohtaa, jossa tuntuu, etten ole erityisen miellyttävä, erityisen tasapainoinen, erityisen mitään. Eikä se ole mikään itsesäälin mykkyrä, ei, ehkä pikemminkin liian kevyt kohta jommalla kummalla puolella vartaloa, joka heilauttaa minua hiukan epätasapainoon. Jospa täyttäisin onttoa kohtaa olemalla kiva itselleni. Armollinen ja ystävällinen. Ystävällinen ehkä ennen kaikkea.

Kirjakauppa lupasi torstaina, että ensi viikon puolivälissä saa käydä kyselemässä Meyerin Breaking Dawn -kirjaa pokkarina. Hyvästi loppuviikon yöunet, jos saan kirjan käsiini :).

Taidan laittaa musiikkia soimaan, kynttilän palamaan ja alkaa nautiskella. Pesen sen vessan (lämmintä vesihöyryä, kuulostaa hyvältä!), teen tapenaden (kokkaaminen on aina hyväksi minulle), kirjoitan ostoslistan huomiselle (emännöin bileitä huomenna, kauppalista tulee olemaan pitkä), laulan musiikin mukana (vaikka en osaa, mutta vähät siitä), kirjoitan raakatekstiä (tarvitseeko edes kommentoida?) ja luen ehkä hiukan sängyssä. Esimerkiksi Elokuvan runousoppia. Se innostaa. Keitän kupin teetäkin. Joo. Viikonloppuja teillekin!

(ps. Mikä on maailman tylsintä luettavaa? Selostus sinkun perjantai-illan huveista. M.o.t. Lue uudelleen tämä postaus, jos et vieläkään usko.)

torstai 7. elokuuta 2008

Torstai

Ratsastustunti puhalsi puhtia koko iltaan. Sain viikon vanumisen ja vitkuttelun jälkeen tiskattua ja vietyä keräyspaperit keräyspaperilootaan. Roskiskatoksessa tunsin itseni roskispoliisiksi onkiessani taas kerran pahvia paperinkeräyslaatikosta. Miten ihmeessä se on niin vaikeaa laittaa pahvi ja paperi eri säiliöihin, kun säiliöt löytyvät kerran kotipihasta? Etenkin kun sössiminen sössii muidenkin kierrätykset...

Kirjoittaminen mietityttää. Ensi viikolla pitää saada jo jotain aikaiseksikin, eikä vain puhua siitä. Ei sillä, minusta tuntuu, että alan tarvitakin sitä, kirjoittamista ja sen tuomaa rutiinia ja turvallisuudentunnetta. Tunnetta siitä, että mihin tahansa voi lähteä ja ilma kannattaa.

keskiviikko 6. elokuuta 2008

Ei ehdi

Sosiaalista elämää. Harrastuksia. Pari siideriä. Ei nyt ehdi kirjoittaa eikä kirjoittaa. Muistellaan tätä sitten talvella, kun ei tapahdu mitään.

Piakkoin taas paikalla.

maanantai 4. elokuuta 2008

Tänään

Täällä taas. Ulkona on teräksenharmaata ja tuuli repii puun tukkaa kuin mustasukkainen mies. Lievää jakaantuneisuutta: yksin - yksin. Ei sanoja tänään, ei paperille, ei koneelle. Ei pään paijausta, ei rentoa selkää, ei oloa, että olen tarpeen. Ei hätää, ei edes sitä. Hengittelyä.

sunnuntai 3. elokuuta 2008

Myöhempien kreikkalaisten vaiheista

Kirjoitin eilen illalla lisää. Ei kovin vauhdikas tapa viettää lauantai-iltaa, mutta ihan hyvä tapa kuitenkin. Tänä aamuna suihkun jälkeen kirjoitin aamusivut ja aamiaisen ja lehdenluvun jälkeen palasin koneen ääreen. Avasin Ksiin, Nyyn ja Myyn, jokaisen vuorollaan.

Ksii oli hyvä. En ollut muistanut, mihin vaiheeseen sen kirjoittaminen jäi, joten hämmennyin hiukan, kun luin rivi riviltä paljon valmiimpaa tekstiä kuin mitä olin odottanut. Ksii on hyvä, yksi näitä helpostitulleita, niin kuin Lambda tai Kappa. Sellainen, joka hengittää alusta asti itse. Deletoin selittäviä lauseita sieltä täältä, kirjoitin muutaman rivin lisää ja olin koko ajan vähän hämmentynyt. Tällainenko Ksii olikin?

Luin Nyyn ja Myyn myös uudestaan. Nyy kaipaa jotain. Juuri nyt tuli mieleen, että ehkä se tarvitsee pienen kuvitelman, pienen fantasian taitekohdakseen. Se tuntui kovin poukkoilevalta ja mitäänsanomattomalta Ksiin jälkeen, vaikka tietyllä tapaa värittömyys on se juttu Nyyssä. No, vaikka päähenkilön elämä on hiukan väritöntä, tekstin ei pitäisi olla sitä. Kokeilen tuota fantasiaa siihen, toivottavasti se auttaa. Myy on ihan ok - olen samaa mieltä keväällä saadun palautteen kanssa siitä, että sen rytmi on hiukan liian tasapaksu läpi novellin - jokin rytminvaihtelu olisi sille hyväksi. Täytyy katsoa, onko siinä mitään deletoitavaa - jokin kunnon leikkaus kohtauksesta toiseen saattaisi auttaa.

Ksiikin tarvitsee vielä lisää perusteluita. Ei paljon, ei suuria, mutta puolikkaan lauseen pituisia sinne tänne, jotta tapahtumat ovat uskottavampia. Tällä hetkellä Ksii on kreikkalaisten niminovelli. Kreikkalaisilla on nimittäin ihan oikeakin työnimi, mutta sitä en paljasta, sillä se on nimi, jota tulen tarjoamaan kustantajillekin kokoelman nimeksi. Saa nähdä, ainakin se vetää kreikkalaiset temaattisesti yhteen. Sehän on sitten eri asia, kaipaako kukaan teemakokoelmaa, kun se aika tulee, vai haluavatko kaikki vain aihekokoelman.

Menen ripustamaan pyykit.

lauantai 2. elokuuta 2008

Askel eteenpäin

Huraa, jotakin kirjoittamiseen etäisesti liittyvää toimintaa saatu aikaiseksi tänään!

Olen käynyt Alfaa läpi, yrittänyt ottaa sitä ihon alle. Deletoinut sivukaupalla, kirjoitellut uusia kohtia suoraan koneelle, yrittänyt miettiä, mitä tarinassa tapahtuu ja mitä siinä pitäisi tapahtua. Kirjoitin lopunkin. Se on luultavasti huono ja tulen muuttamaan sitä vielä monesti, mutta tuon elementin haluan säilyttää seuraavissakin lopuissa. Se kertoo päähenkilöstä ja tämän suhtautumisesta tyttäreensä mielestäni hyvin paljon pienessä tilassa. Ja siitä novellissa on aika pitkälti kysekin.

On hyvä, että pääsin käsiksi Alfaan. Ei voi sanoa, että olisi vahvaa työskentelyrutiinia tai muuta vastaavaa päällä, mutta kirjoitin, yhtä kaikki. Sain aikaan. Kyllä se siitä.

Tänään olen myös käynyt Hakaniemen torilla, asuntonäytössä (siellä oli 45 muutakin ihmistä paikalla, laskin ne), tehnyt ruokaa (erityisesti mainittakoon papu-pekoni-kesäkurpitsajuttu tuoreista pavuista, nam!) ja pessyt pyykkiä. Sekä järjestänyt itselleni sokkotreffit maanantaiksi. Krhm. Ensi viikosta tulee kiireinen, saas nähdä ehdinkö kynän varteen lainkaan. Kiva mennä treffeille, vaikka tässä kohtaa pitääkin ruveta tasoittelemaan itseään: tuloksena on todennäköisesti taas kevyesti masentunut mieli ja nollatilanne. Onneksi on tiedossa aktiviteettiä myös tiistaille, keskiviikolle, torstaille, perjantaille ja lauantaille ;) niin ei ehdi pohtia, että missä kaikki hyvät miehet ovat.

Tälle päivälle on jäljellä yksi kysymys: mitä minä tekisin seuraavaksi? Ottaisin torkut? Lukisin kirjaa? Kirjoittaisin lisää? Hankkisin jotain herkkua syötäväksi? Silittäisin? Harkitsisin lähtöä baariin? Katsoisin telkkaria? Ei nyt oikein innosta, mutta ehkä sitä jotain keksii.