Eräs blogini lukija kysyi minulta männä päivänä, että eikö minusta tunnu, että levitän syvimmät ajatukseni ventovieraiden eteen. Että eikö koskaan arveluta blogata. Vastasin hänelle, että kyllä ja ei. Olen minä hiukan vainoharhainen sen suhteen, mitä kirjoitan ja mitä en, mutta toisaalta olen alkanut lipsua. Lipsuminen on aiheuttanut pohdintoja. Entä jos pääsisin Kriittiseen tai Oriveden mestaruusluokalle? Mitä sitten? Voinko kertoa blogissani, jos pääsen? Voinko kertoa kumpaan pääsen, jos satun pääsemään? Voinko olla kertomatta? Jos kertoisin, mitä sitten tapahtuisi vai tapahtuisiko mitään?
Blogista on tullut minulle tärkeä väylä kirjoittamisesta puhumiseen. Haluan kirjoittaa tänne, miten mikäkin projekti etenee, koska kirjoittamalla tulokset näkyville ne konkretisoituvat itsellenikin. Pohtimalla sitä, mitä tekstini vielä tarvitsevat, selvitän ajatuksia ja löydän polunpäitä, joita seurata. Lisäksi tuntuu yksinkertaisesti hyvältä puhua ("puhua") kirjoittamisesta. Se on tärkeää minulle ja muu elämäni on niin kovin epäkirjallista, epähumanistista, epäkaikkea verrattuna kirjoittavaan elämään, että on helpotus päästä puhumaan asioista tutuilla sanoilla ja uskoa, että joku siellä ruudun toisella puolella ymmärtää.
Koska olen melko itsekeskeinen ihminen, jaarittelen blogiini yhtä sun toista muutakin kuin pelkkää kirjoittamista. Liikaako? Ehkä, päätellen siitä, etten halua yhdenkään tuntemattoman ihmisen liittävän tietojaan Rooiboksesta elävän elämän minuun. No joo, en kyllä haluaisi kaikkien tuntemienikaan ihmisten tajuavan, kuka täällä kirjoittaa, jos he lukisivat blogiani. Miksi sitten kerron itsestäni ja elämästäni liikaa? Ehkä nimimerkin antama suoja tuntuu vahvemmalta kuin onkaan. Ehkä luotan lapsellisesti siihen, ettei kukaan käyttäisi tietojaan väärin. En tiedä. Tällä hetkellä tämä riittää. Tuntuu hyvältä ja on tarpeen, muuta kai ei tarvita.
ps. Kahdeksan sivua raakatekstiä töiden jälkeen. Meinasin kirjoittaa, että "kahdeksan sivua soopaa töiden jälkeen", mutta päätin, etten turhaan alenna itseäni - muut tekevät sitä pyytämättäkin, joten minun tehtäväni on olla ystävällinen itseäni kohtaan.
2 kommenttia:
Itsekin olen pohtinut tätä anonymiteettiä välillä: minun blogini on avoimempi kuin sinun, ja eiköhän joku sinnikäs saisi minut tätä kautta (tai viimeistään vielä avoimemman siskon blogin kautta) selvitettyä.
Silti: haluan myös pitää yllä jonkunlaista luottamusta ihmisiin - jos kerran kirjoitan nimimerkillä, käytän peitenimiä ystävistä ja jonkinlaista hämäyssuojaa myös muista tunnistusmerkeistä - toivon että linjaani jotenkin kunnioitetaan.
ee: Niin toivon minäkin, että linjaani kunnioitetaan - joskus vain mietin, että olenko naiivi uskoessani niin. Toivottavasti en :). Itseäni ei esimerkiksi kiinnostaisi ruveta kaivamaan kenenkään nimimerkillä blogaavan ihmisen nimeä esille, joten haluan uskoa, ettei se kiinnosta ketään muutakaan. Ja onhan tässä se puoli, että eipä blogillani nyt niiiin paljon lukijoita ole ;) että tästä asiasta kannattaisi huolestua ;).
Ja sitten on aina se yksi kysymys: mitä vaarallista siinä on, jos ihmiset tietävät minusta jotain? Myönnän kyllä hölöttäväni yhtä sun toista omista asioistani esim töissä, mutta en ikinä puhu siellä mistään Tärkeästä. Hmm. Ehkä ratkaisen anonymiteetti- ja mitä-voin-kertoa-ongelmat sitten kun ne tulevat ajankohtaisiksi, enkä turhaan vaivaa niillä päätäni nyt.
Lähetä kommentti