Tänä iltana olen miettinyt olenko haukkaamassa liian ison palan. Väsyttää, pelottaa, itkettää. Onko minulla aikaa kaikkeen, mitä haluan? Jaksanko minä sen kaiken? Kärsiikö kirjoittaminen? Rakas syksy näyttäytyy tällä hetkellä painavana. Pystynkö minä, kykenenkö?
Ratsastustunnin jälkeen mietin, missä vika, että ratsastin järjettömän huonosti. Opettaja sanoi, että näyttää siltä kuin päässä naksahtaisi jokin siihen asentoon, että en usko itseeni. Mietin, että mikä se naksahdus oikein on. Ei pelota, ei tunnu, että tehtävät olisivat liian vaikeita, uskon selviäväni esteistä... Ainoa, jonka keksin, oli se, että ehkä en usko selviytyväni hyvin. Tiedän pystyväni ratsastamaan tehtävän loppuun siten, että säilyn hengissä, mutta en usko kykeneväni tekemään sitä hyvin, hallitusti, nätisti. Joskus. Toisinaan menee ihan hyvin. Ehkä nämä pystymispohdinnat herättivät minut miettimään sitä, että olenko ihan ylipäätään haukkaamassa liikaa - pystynkö, ollenkaan.
Mikä se liika sitten on, mitä olen haukkaamassa? Katsotaanpas. Ongelmana on lähinnä se, että haluan kaiken. Haluan panostaa kirjoittamiseen kunnolla, haluan ratsastaa kerran viikossa, haluan käydä jumpassa, haluan sosiaalista elämää, haluan ehtiä etsiä arjen tasapainoa olemalla rauhassa kotona, haluan pitää kodin kunnossa (pyykit, tiskit, siivoaminen). Juuri nyt minua pelottaa, etten kykene tuohon kaikkeen töiden ohella.
Ystävä ehdotti eilen, että tekisin lukujärjestyksen. Ilmoittaisin ystävilleni, että jos haluaa tavata minut, olen tavattavissa esimerkiksi tiistaina aamiaisella sekä töiden jälkeen ja perjantai-iltana lähikuppilassa. Varaisin tietyt päivät kirjoittamiselle ja pitäisin niistä kiinni, enkä buukkaisi mitään niille päiville. Olen miettinyt ystäväni ehdotusta. Olen soveltanut sitä käytäntöön hiukan jo keväällä - aina maanantaisin töiden jälkeen lähikuppilaan kirjoittamaan. Entä jos oikeasti tekisin itselleni aikataulun? Pitäisikö se? Olisiko se edes tärkeintä, että lukujärjestys pitäisi? Pystyisinkö joka tapauksessa ostamaan sillä mielenrauhaa ja tunnetta, että hallitsen elämääni? Olisiko se aivan liian kahlitsevaa? Kannattaisiko sitä kokeilla? Mitä tapahtuisi olemattomalle spontaaniudelleni? Pystyisikö ideasta muokkaamaan kevennetyn viikkosuunnitelman, joka kertoisi viikon kirjoitus- ja ystäväpäivien lukumäärän? En tiedä, en tiedä.
Aika on se, joka loppuu kesken ja sitä en pysty tekemään lisää. Vai pystynkö? Entä jos menen töihin puoli kahdeksaksi ja pääsen lähtemään vastaavasti aikaisemmin? Onko se realistista? Onko aikaisemman töihinmenon vaatima aikaisempi nukkumaanmeno (sen kun näkis) pois jostain muusta, vai pusaanko illalla turhuuksia? Voiko elämää ylipäätään suunnitella tällä tavalla? Kannattaisiko ennemmin olla suunnittelematta?
Nyt kaipaan viisaita neuvoja teiltä, jotka olette siellä näytön toisella puolen. Kiltit, kertokaa miten te sen teette? Onko elämälläsi järjestys ihan yrittämättä? Mistä joudut luopumaan saadaksesi tehdä sitä, mistä pidät? Huomenna olen varmaan taas optimistisempi kun olen nukkunut päänsärkyni pois ja viikonloppu alkaa, mutta silti - kertokaa, että on mahdollista tehdä sitä, mitä haluaa, vaikka käykin päivätöissä.
Ps. Päivän ilopilkku
Päivän ilopilkun arvonimen saa ehdottomasti se ysiratikan kuski, joka Pasilasta lähdettäessä kuulutti reitin ja arvioidun saapumisajan Kolmikulmaan "paikallista aikaa" molemmilla kotimaisilla. Lisäksi kuski kuulutti kaikki tärkeimmät pysäkit myös suomen ja ruotsin lisäksi englanniksi ja sai minut hymyilemään leveästi. Sanoin kuskille kiitos poistuessani etuovesta ja hymyilin vielä pitkään kävellessäni pysäkiltä kotiin.
6 kommenttia:
Jaa-a, nämä neuvot eivät ole omiani, mutta ystäväni sai niistä apua arkeensa, kun opettajan velvollisuusrumba meinasi viedä mennessään.
-jos teet listan hoidettavista asioista, tee myös lista niistä, joista olet valmis luopumaan ensimmäisen listan vuoksi. Kukaan ei ole yli-ihminen ja vuorokaudessa on vain 24h.
-Eri juttujen välissä pidä hiljainen, pieni tauko (hengitysharjoitus on hyvä) jolloin voit miettiä uudelleen, mikä on tärkeää ja mahdollista juuri silloin.
-Kirjoita ylös konkreettisia tavoitteita, jotka voivat olla myös irti päästämisiä, esim "ensi lauantaina kuittaan viikkosiivouksen pika-imuroinnilla". Tai jos jotain poikeavaa on luvassa, pidä myös siitä kiinni: ihminen tarvitsee yllätyksiä.
Neuvot oliva työterveydenhuollosta, ja vaikka tuntuu, että helppohan ulkopuolisen on sanoa, niin siinä tilanteessa näistä oli hyötyä. Sun tapaus voi olla erilainen, mutta toisaalta: onhan nämä ihan maalaisjärkisen tuntuisia :)
Kiitos ee! Tuossa listassa on hyviä, maalaisjärkisiä asioita. Yleensä maalaisjärkiset asiat ovat tehokkaita.
Ei varmaan tekisi pahaa opetella jotain pikarentoutuskeinoa, hengitysharjoitusta tai jotain. Ja niin kuin tuossa kirjoitit, ihminen tarvitsee yllätyksiä. Tärkeää lienee se, että muistaa myös täyttää itseään, eikä pelkästään ammenna itseään tyhjiin.
Ajan rajallisuudelle minä en voi mitään, mutta siihen voin vaikuttaa, miten käytän aikani. Täytyy miettiä joku strategia syksyä varten - sykysä varten, sehän on jo ihan lähellä.
Eipä ole patenttikeinoja tarjolla, samojen ongelmien kanssa kamppailen itsekin...
Olen joskus kokeillut lukujärjestyksen tekemistä, mutta lipsun siitä liian helposti. Kun on luvannut vain itselleen, että kirjoittaa tiistaina klo 13-16, on liian helppoa perua lupaus ja päättää, että huomenna sitten. Kaikkihan tietävät, ettei sitä huomista ikinä tule...
Mutta deadlinet auttavat minua. Novelli valmiiksi kuun loppun mennessä - ok! Saatan lorvia alkukuun, mutta loppukuusta istua nakotan koneella. Ja oikeastaan alkukuukin on sitä, että työstän asiaa päässäni. Tarvitsen pieniä pakkoja.
Joskus luin ohjeen, että olisi hyvä laittaa pakolliset tehtävät listaksi. Kun jokin on hoidettu, kohdan voi viivata yli. Siitä tulee yllättävän hyvä olo. Lisäksi pitäisi osata priorisoida: mikä listan kohta on sellainen, että sen ehtii hoitaa myöhemminkin? Mikä on minulle tärkeintä nyt?
een kirjoittaat konkreettiset tavoitteet on hyvä muistaa. Ja osa-alueisiin pilkkominen. En voisi istua alas kirjoittamaan novellikokoelmaa. Yhden novellin eka liuska sen sijaan on kohtuullinen tavoite. Eikä pelota liikaa.
Päivi: sitä huomista ei tosiaan koskaan tule, jolloin tekisi kaiken sen, minkä on päättänyt tehdä "huomenna"...
Käytän työtöissä tuota listan kirjoittamista ja tehtyjen asioiden yliviivaamista, ehkä sitä voisi koittaa myös oikeassa elämässä. Ja ehkä olisi tosiaan hyvä miettiä konkreettisesti, että mitä pitäisi kirjoittaa, eikä vaan pohtia abstraktisti, että pitäisi kirjoittaa. Heti tulee mieleen muutama kohta to do -siviililistalle. Siivoa. Pese lakanapyykki. Printtaa, lue ja korjaa Nyytä. Jne. Ehkä kokeilen listaa. Ja päätän viikosta pari päivää, jotka ovat rauhoitettuja. Niille ei saa buukata ystäviä, jumppa on ainoa aktiviteetti, mitä niille päiville kirjoittamisen lisäksi sallitaan. Sitäpaitsi, jos jokin systeemi ei toimi, ainahan voi kokeilla jotain muuta.
mulla ei ole mitaan neuvoa antaa vaan etta tuo paivan ilopilkku jo muutaman paivan takaa sai minutkin taalla hymyilemaan. hyvin hauskaa :D
Sanna - se oli NIIIN hilpeä se ratikkakuski :)
Lähetä kommentti