May the Force be with you

keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Vettä kaikkialla

Olen yrittänyt saada vettä virtaamaan tänään. Tai oikeammin yrittänyt puhdistaa lähdettä, jotta se pulppuaisi iloisesti. Raakatekstiä 22 sivua. Lähinnä ei-mitään, mutta sohaisin tuossa pari runontapaista ja puuhatessani huomasin, että yksi raakatekstipätkä olisi ehkä ihan hyvä lisä Tauhin, jonka kanssa olen vähän kitkutellut viime aikoina. Kirjoittelin siis Tauhin puolisen sivua lisää - katson joku päivä, että miten lisäys istuu joukkoon ja pitääkö sille tehdä vielä mitä.

Pitäisi tiskata ja pakata pääsiäiseksi. Päivä on ollut vetinen ja sumuinen. Aamulla yritti pientä auringonpaistettakin, mutta ei paljon. On kummaa kävellä ulkona sateessa kaiken talven jälkeen. Kummaa istua kotona, kun sade napsahtelee ikkunalautaan vaikka ikkunasta näkyy vielä paljon lunta. Märkää kaikkialla.

Kirjoitustöihin tulee pakollinen pääsiäistauko. Yritän kyllä kirjoittaa jossain välissä raakatekstiä, etten ihan kuivu kasaan, mutta tiedän, että mitään suurta on turha odottaa. Sen verran hommia pitää tehdä kuitenkin, että täytyisi lukea yksi kirja loppuun ja lausua siitä mielipiteensä. Onneksi se on ihan hyvä kirja - tai kiva, miten sen nyt ottaa - hiukan se aiheuttaa ahdistusta kun samaistun ehkä vähän liikaa päähenkilöön.

Rupean valuttamaan vettä tiskejä varten. Huomenna on huhtikuu.

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Epäjärjestys

Urheilua, sosiaalista kanssakäymistä, vakiokuppilaa, ruokaa. Lukemista. Ja eräs mieltä painava ihmissuhde. Uskon, että jos antaisin tunteiden loiskuta yli äyräiden, voisin kirjoittaa sen kaiken - ehkä jopa käyttää osaa siitä jossain. Uskon myös, että kirjoittaminen helpottaisi. Auttaisi näkemään perspektiivin, mutta kun se asia ei kirjoittaudu. Tai sitten en ole yrittänyt tarpeeksi. Mennyt tarpeeksi syvälle ja vereslihalle - tai sitten joitain asioita ei voi korjata kirjoittamalla.

Ulkona kadut kuivuvat auringonpaisteessa. Aamulla satoi vettä kun lähdin salille. Pyykit ovat koneessa, toinen koneellinen odottaa. Kirja, jota luen, on koukuttava, mutta myös sellainen, että kiemurtelen tuskasta, kun en voi vaikuttaa päähenkilön vääriin valintoihin. Kiduttavaa. Taitavaa?

Olen miettinyt, että kunhan Eräs antaa kommenttinsa Kreikkalaisista, pitää tehdä päätös. Päätös siitä, ovatko ne tarpeeksi valmiita lähetettäväksi kustantamokierrokselle.

Pesukone linkoaa. En oikein tiedä, miltä minusta tuntuu. Sekasotkulta? Välttelen tiskaamista. Ajatuksia on, mutta ne eivät sanallistu lainkaan. Pieni epämukavuus tuon alussa mainitsemani ihmissuhteen vuoksi, enkä ole ollenkaan varma, kannattaisiko. Ja miksi muka juuri nyt. Taidan jatkaa lukemista. Sivun toisensa perään.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Dagen efter

Huh mikä päivä. Eilen oli Hillokuningattaren häät, eli tänään minä olen maannut sängyssä potemassa itseaiheutettua huonoa oloa. Huh. Iltaa kohti päivä on kuitenkin parantunut ja äsken vietin tunnin jutellen puhelimessa isovanhempien kanssa - ihanaa. Vettä sataa, välillä se napsuu ikkunalautaan. Lumelle kyytiä. Tuuleekin. Juuri nyt jotenkin lempeä olo.

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Viidessadas

Viidennensadannen blogikirjoituksen päivä ei ole ollut kovin kummoinen. Aamu oli aurinkoinen (muistaakseni!), muuten on ollut aika tasaisen pilvistä. Kirjoittanut en ole. Pitäisi lukea, kävin hakemassa yhden kirjan, josta pitäisi kirjoittaa lausunto nälkäpalkalla. No, kokemusta se kaikki on, ja vaihtelua. Sitäpaitsi kirja saattaa olla hyvä. Ja tämänviikkoisen kreikkalaispuristuksen jälkeen (sain ne postiin, kaikki 18, saa nähdä, mitä Eräs tykkää ja heittäisikö hän samat kaksi tekstiä pois kuin minäkin...) saattaa olla ihan hyväkin ottaa hiukan rennommin.

Huomenna on häät. Ajattelin, että voisin silittää tänään. Vastoin tapojani jopa pari aluslakanaa, jos hermo kestää. Silittäminen on terapeuttista.

Ei mitään fiksua kirjoitettavaa, vaikka tällainen tasaluku. Viisisataa postausta on aika paljon. Eikä mitään fiksua kirjoitettavaa. Eikä mitään fiksua kirjoitettavaa. Taidan keittää rooibosta.

torstai 25. maaliskuuta 2010

Tyttöjen päivä

Herätys auringonpaisteeseen. Aamupäivällä vyöhyketerapiassa, sitten lounas. Lounaan jälkeen maleksimista kaupungilla (saldo: yksi teepaita, halpa). Jättiläiskupillinen rooibosta kahvilassa, muutama sivu raakatekstiä. Kampaajalle. Sen jälkeen "en osta tänä vuonna enää yhtään alusvaatteita"-Rooibos meni ostamaan olkaimettomat rintaliivit. Nokun viikonloppuna on häät, joihin välttämättä tarvitsin uudet olkaimettomat. Iloinen yllätys kassalla: lompakosta löytyi kaksikymppinen, jonka en tiennyt olevan siellä. Kotiin ruokakaupan kautta. Iso lautasellinen herkullista fetasalaattia. Seuraavaksi sohvalle ottamaan rennosti. Koko päivä lounasta lukuun ottamatta all by myself. Lounaan söin Ystävällisen Printtaajan ilahduttavassa seurassa, muuten tämä tyttöjen päivä tapahtui ihan vain keskenäni. Aika loistava päivä. Tunnen itseni hellityksi ja hemmotelluksi. Se oli tarkoituskin.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Varhainen lintu ja muita bongauksia

Tänään olin koneeni ääressä klo 9.01 valmiina päivän puuhiin. Kirjoittaminen alkoi kyllä vasta parikymmentä minuuttia myöhemmin, sillä vastasin ensin meileihin, mutta joka tapauksessa olin ajoissa liikkeellä. Se, että on ajoissa liikkeellä, tekee minut iloiseksi. Tai hyväntuuliseksi. Luottavaiseksi. Jotain typerää luterilaista työmoraalia epäilemättä; varhainen lintu madon nappaa.

Aamupäivän keskityin Sigman ja Epsilonin korjaamiseen. Sigmaa viilailin noin niinkuin yleisesti ja Epsilonissa piti yleisviilauksen lisäksi kiinnittää huomiota loppuun. Koska deadlineni on kiristynyt sitten eilisen postauksen, ja kaikki tekstit pitäisi saada lähetettyä Ystävälliselle Printtaajalle tänä iltana, otin seuraavaksi Taun ja Eetan käsittelyyn. Tai yritin ottaa. Ei tullut mitään.

Söin lounasta, ripustelin vähän pyykkejä, pakkasin tavarani ja häivyin vakiokuppilaan. Siellä kävin Eetan kriittisen punakynän kanssa läpi. Deletoitavaa löysin aika paljon, ehkä puolet koko novellista. Kirjoitin raakatekstinä uuden, vaihtoehtoisen lopun. Ei tuntunut hyvältä. Kirjoitin vähän muuta raakatekstiä ja siirryin Tauhun. Se tuntui sentään vähän paremmalta kuin Eeta, mutta ei kauhean mieltäylentävältä silti. Istuin ja tuijottelin pitkään seiniä.

Lopputulemana totesin, että se, mikä Eetassa minua tökkii, voi olla juuri sitä, mitä siltä kaivataan suhteessa kokoelman toisiin novelleihin. En tiedä. Jos deletoin siitä puolet, ja riipustan uutta loppua, voi olla, että lopputulos on erittäin mitäänsanomaton. Ongelmallista. Ja minä kun luulin, että Tau on se ongelmatapaus ja Eeta selvää kauraa! Luulenpa melkein, etten tee Eetalle ja Taulle juurikaan mitään muuta kuin keksin niille nimet. Eetaan tarvitsen nyt ulkopuolista mielipidettä ja Eräs saa antaa sen, kunhan lukee tuon koko nivaskan.

Nimien antamisesta puheen ollen: Kontaktihan sanoi viimeksi, että novelleilla pitäisi olla nimet. "Jos novelleilla on nimet ja kokoelmalla on nimi, kustannustoimittajasta näyttää siltä, että tiedät, mitä olet tekemässä." Ihan totta. Mutta kun se on niin kovin vaikeaa! Olen nyt sitten totellut Kontaktia ja läiskinyt nimiä sinne tänne. Tuppaavat olemaan kovin tylsiä ja yksiosaisia nuo minun nimeni. No, tärkeintä on se, että niillä on nimi jokaisella, koska ainahan nimeä voi sitten muuttaa. Joidenkin novellien kohdalla nimet ovat löytyneet suhteellisen helposti, toisten kohdalla se on onnettoman vaikeaa.

Kokoelman työnimikin on ongelma. Kontakti sanoi, että virallinen työnimeni on kovin tylsä. "Koita katsoa jostain novellista joku hyvä juttu työnimeksi." Helpommin sanottu kuin tehty. Olen yrittänyt bongailla tekstejä sillä silmällä, mutta mitään ei ole tarttunut vielä kielelle.

Koska Eeta ja Tau saavat jäädä silleen, ehdin vielä käydä uuden Omegan kertaalleen läpi, samoin Khiin. Lisäksi pitäisi harkita sitä, liitänkö toiseksi uusimman tekeleeni, "nimettömän kreikkalaisen" mukaan kokoelmaan. Periaatteessa ehkä, käytännössä mahdollisesti en. En tiedä. Ehkä auttaa, jos luen senkin taas ajatuksella läpi. Eli eipä tässä muuta kuin jatkamaan hommia.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Liikettä päässä ja ruumiissa

Tänään Betaa ja Lambdaa. Betaan lisää tekstiä vajaan sivun verran, uutta loppua vanhan perään. Lambdaan perustelin päähenkilön tekoa lisää, viilasin, otin sanan pois sieltä täältä, lisäsin muualle toisia sanoja.

Vaikka en ole ollut yhtä tirsuvan onnellinen kuin ensimmäisellä virkavapaalla (syksyllä 2007 - ja siitäkin on pitänyt stressata muka), niin olenhan minä tyytyväinen. Nautin tästä, mitä saan tehdä. Nautin kiireettömyydestä. Välillä on toki deadlineja, itseasetettuja, mutta ne vain tormentavat, eivät ahdista. Tiedän yltäväni niihin. Niin kuin siihen, että vielä pitää käydä läpi ja korjata Alfa, Sigma, Tau (ongelma, ehkä, en tiedä), Eeta (loppu uusiksi, tiivistystä, selitykset pois) ja Epsilon (lisää utua, vähemmän suoraa valotusta) ennen kuin tämä kirjoituskierros on ohi. Aikaa on luultavasti vain keskiviikko ja torstai, sitten pitää hankkia printtausapuja (oma pieni printterini ei kykene printtaamaan noin paljoa matskua) ja perjantaina koko nippu pitää saada postiin, sillä Eräs lupasi lukea kokoelmakässärin ja haluaa pari viikkoa lukuaikaa ennen kuin näemme joskus pääsiäisen jälkeen. Viisi novellia, kaksi päivää. Ei se mitään, kyllä se onnistuu, tiukkaa voi tehdä. Parasta on, että minä teen, aktiivisesti, enkä vain sohi sinne päin. Deadlineista on hyötyä. Ei ehkä aina, mutta juuri tällä hetkellä kyllä.

Kävin eilen rauhallisessa jumpassa, jossa oli paljon venytystä, ja tänään salilla. Ihana liikkua pitkästä aikaa! Kahden viikon sairastelujen jälkeen tuntuu ihan taivaalliselta saada lihakset aktiivisiksi ja hakemaan ääriasentoja. Minä ja liikunnan ilo - hitsit, enpä olisi tätäkään joskus uskonut. Vanha koira oppii uusia temppuja.

Seuraavaksi pyykkien ripustus. Sitten voisin aloittaa jonkun jäljelläolevan novellin läpikäymistä ennen kuin alkaa olla kirjoituspäivä pulkassa.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Rakkautta ja substralia

Tänään sain vihdoin tartuttua toimeen eli aloin kirjoittaa Kreikkalaisiin niitä muutoksia, joita olen tiennyt niiden tarvitsevan jo pitkään. Miten onkin ollut niin hankala aloittaa, vaikka ajatus muutoksista on ollut ihan miellyttävä?

Korjasin Myyn lopun. Lisäsin siihen yhden jutun ja tein siitä valoisamman. Sen ei ole koskaan ollut tarkoitus olla synkeä, mutta siltä se kieltämättä vaikutti. Gammasta otin itsestäänselvyyksiä pois. Iotasta viilasin kappaleiden aloituksia ja muutamia hajanaisia kohtia. Thetan kappaleet alkoivat myös turhan usein päähenkilön nimellä. Maija (nimi muutettu) sitä, Maija tätä, Maija meni, Maija tuli. Poispoispois. Olen tiennyt jo pitkään, että tuo on huono tapani, mutta sitä ei tahdo nähdä tietokoneen näytöltä. Jotkut asiat näkee paremmin printistä.

Ksiitäkin muokkasin, ehkä eniten. Muutin yhden henkilön nimen, kirjoitin uudestaan pari lopun dialogia mielestäni paremmiksi, muutin hiukan henkilöiden tekosia. Viilasin, höyläsin, tilkitsin. Paransin. Viisi selvitetty, 12 jäljellä. Kaksitoista? Onko niitä yhteensä seitsemäntoista? Ehkä niin sitten. Hm. En tiedä, minkä kimppuun käyn seuraavaksi. Betan? Se tarvitsee aika paljonkin uudelleenkirjoitusta, lihotusta. En tiedä, joku toinen teksti olisi nopeampi työstää. Onko nopeudella väliä, yritänkö taas suorittaa ryppyotsaisesti? Ja toisaalta uusi Omega tarvitsisi kirjoittamista, nyt se on vielä luuranko, enkä tiedä, onko nykyinen, hyvin synkkä loppu ok, vai kirjoitanko valoisamman. Sekin kävisi, mutta mutta. Taidan pitää synkistelyt tässä kohtaa.

Olen kirjoitellut tänään myös raakatekstiä, ihan vain kirjoitellut. Kaupasta ostin kukkamultaa. En vaihtanut kukkien multia kunnolla, kaavin vain ruukuista sen verran multaa pois kuin niistä suosiolla lähti ja täytin sitten uudella mullalla. Suurempi huolenpito olisi voinut järkyttää huonekasvejani sydänjuuriaan myöten, eivät ole tottuneet sellaiseen, joten tuo saa riittää. Ja substral.

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Sillä se lähtee, millä on tullutkin

Olen kirjoittanut tänään aika paljon. Aamu oli hankala, hirveästi vaatimuksia minulle ja teksteille ja illalla alkanut alemmuuskompleksi yön jäljiltä hyvin levänneenä ja voimissaan. Raakatekstin kirjoittaminen tuntui hankalalta, siitä ei tullut sellaista kuin muka piti, vaikka ei siitä pidä koskaan tulla minkäänlaista. Oli tympeää. Pakkasin tavarani ja menin lähikuppilaan. Kirjoitin raakatekstiä ja kirjoitin. Kummasti nuo tuollaiset kirjoittamiseen liittyvät hankaluudet (ei huvita, ei suju, ei tunnu hyvältä, ei ei ei) lientyvät pois nimenomaan kirjoittamalla. Kun vain kirjoittaa välittämättä siitä, mitä paperille tulee, olo yleensä helpottaa hetken kuluttua. Niin tänäänkin.

Äsken kirjoitin puhtaaksi kantakuppilassa purskauttamani raakatekstin joukossa olleen novellikatkelman. Nimesin sen Khiiksi.

Paitsi kirjoittanut, olen tänään shopannut. Jos tarvitsette vaahtomuovisen vieraspatjan, älkää menkö Etolaan, vaikka siellä onkin ihan hyvä valikoima. Menkää johonkin muualle ja säästätte paljon rahaa. Minä menin muualle, säästin 50 euroa ja samalla reissulla löysin Eino Santasen runoteoksen Merihevonen kääntää kylkeään. Olen halunnut lukea sen jo jonkin aikaa, mutta sitä ei ollut eilen kirjastossa. Nyt kuitenkin löysin sen, ja vain kolmella eurolla. Kannattava reissu siis kaikin puolin.

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Metsä puilta

En ollut ajatellut blogata tänään kahdesti, mutta menköön nyt. Kun ajatuksia kerran on. Lähinnä ne koskevat Kreikkalaisia. Kontakti kommentoi Kreikkalaisia taas männäpäivänä ja minä tajusin muutamia asioita. Vaikka metsästän Kreikkalaisiin vielä paria lisätekstiä, upouutta siis, niin nyt pitää alkaa työstää kokoelmaa. Siis usean tekstin kokonaisuutta. Tähän asti olen ottanut kokonaisuuden huomioon tasan sen verran, että olen valinnut Kreikkalaisiin mukaan ne tekstit, joiden olen intuitiivisesti todennut sopivan joukkoon. Olen myös pitänyt huolta, ettei kokoelmasta löydy kahta samaa tarinaa eri sanoin kerrottuina.

Kontakti huomautti minulle tällä kertaa erityisesti novellien lopuista. Että "ei noita novelleja olisi kovin paljon enempää voinut lukeakaan kerralla, kun tuo maailma on niin paska paikka". Minä repesin nauruun Kontaktin sanojen jälkeen. En ole tätä ennen kiinnittänyt mitään huomiota siihen, miten tekstini loppuvat. Siis huonosti - hyvin -akselilla. Tottahan se on, että Kreikkalaiset ovat ilmeisen synkkää settiä. Ei yhden yhtä happy endiä, ei sinne päinkään. Ei kyllä ollut tarkoitus olla niin masentava! Tajusin, että monessa kohtaa se, mikä minusta on neutraali lopetus, on muiden mielestä synkeä loppu. Ei valoa, ei valonpilkahdustakaan. Tosiaan, jos sen tuolla tavalla ajattelee...

Selväähän se on, että kaikki Kreikkalaiset eivät voi olla läpeensä synkeitä, kun se ei ollenkaan ole kokoelman pointti. Kontakti sanoi, ettei halua tulevien kirjakritiikkien takertuvan vain siihen, että synkkää on, kovin synkkää. Ja enhän minä halua viestiä Kreikkalaisilla mitään ylen synkeää. Siksi seuraava tehtäväni on valaista vähän lisää niitä loppuja, jotka minusta ovat neutraalia kamaa, jotta muutkin osaavat mieltää ne neutraaleiksi tai jopa toiveikkaiksi. Odotan itse asiassa innolla, että pääsen työhön käsiksi! Samalla voin kirjoittaa Eetan uusiksi, ainakin osittain. Tiedossa deletointia ja uusi lopetus vähän valoisammissa merkeissä. Myös Ksii saa vähän valoa loppuunsa, samoin varmaan Alfa ja muutama muu.

Kuten sanottu, käyn mielelläni taas työn touhuun Kreikkalaisten kanssa. Samalla kuitenkin tajuan, että sitten kun kokoelma on hiottu loppuunsa, alkaa seuraava vaihe eli kustantamokierros. Tällä hetkellä se tuntuu tosi tympeältä vaiheelta Kreikkalaisten elämässä. Odottelua, lausuntojen laimeaa kiitosta ei-kiitos-kirjeiden kera, odottelua. Toiveita, jotka karahtavat kiville. Enhän tietenkään tiedä, miten Kreikkalaisten käy. En ollenkaan. Mutta aiempien kässäreitten tuoma kokemus yrittää sanoa painavaa sanaansa tähän väliin ja ilmoittaa juhlallisesti, että tiedossa on itkua ja hammasten kiristystä. Tuntuu tympeältä, että Kreikkalaiset, joitten kirjoittamisesta olen saanut niin paljon iloa, jotka ylipäätään ovat merkinneet elämää, selviytymistä, hauskuutta ja kasvamista kirjoittajana, joutuvat lopuksi tylytyksen välikappaleiksi. En tiedä. Ehkä tämä tunne on ennenaikaista irti päästämisen vaikeutta - minulla kun on tapana saada ikäkriisitkin etukäteen, joten miksei sitten tätä kriisiä.

Joka tapauksessa, huomenna taas uusin innoin ja toivottavasti paljon terveempänä tekstien kimppuun.

Toipumista

Olen ollut tänään hellä itselleni. Kirjoittanut raakatekstiä, joka ei kurota mihinkään muualle kuin omaan itseen, eikä ole tarkoituskaan. Olen ojentanut kättä, paijannut päätä, houkutellut rauhoittumista ja rauhaa, sillä se on vaikeaa. Joku pieni, terävä-ääninen istuu vieressä, tökkii kylkiluihin, vaatii tulosta, vaatii aikaansaamista ja kaikkia sen sukuisia asioita. Sen sijaan, että olisin kuunnellut ääntä, yritän antaa mennä korvasta sisään toisesta ulos, keskittyä matkaan, ajatella ihon kautta. Rauhoittua. Antaa itselleni lempeitä ohjeita, tuuppia oikeaan suuntaan. Ei kiirettä. On aikaa nauttia. Huomenna on toinen samanlainen päivä, ei tarvitse juosta, kävelemällä ehtii. Hengitä sisään, hengitä ulos. Rauhoitu, nauti.

Aamulla kirjoitin raakatekstiä, kirjeen ja postikortin. Sitten tarjosin itselleni kupin teetä vakiokuppilassa, ja vielä santsikupinkin. Peruin huomisen ohjelmoidun ohjelman, sillä en ole terve vielä. Olisi lämpöä, jos mittaisin, mutta kerrankin en mittaa. Tunnustelen turvonnutta, arkaa kaularauhasta päätä kääntämällä (kyllä, se on siellä, se ei ole terve) ja juon vettä. Olisi tietysti ihanaa olla jo terve, sähäkän reipas, päästä urheilemaan. Mutta jos ei niin ei. Ollaan toipilaita. Päivä se on huomennakin, ylihuomenna.

Kävin kirjastossa. Näen jo ajatuksenne: taas kerran se rikkoi kirjastonkäyttökieltonsa. Niin rikkoi. Tuli kalliiksi, sillä piti maksaa vanhat velat ennen kuin pystyin lainaamaan uusia kirjoja. 26 euroa. Olen aina sanonut, että minulle on halvempaa ostaa kirjoja kuin lainata kirjastosta... Aion kuitenkin parantaa tapani tältä erää. Merkitsin eräpäivän kalenteriin. Uusin lainat, jos en mukamas ehdi viedä niitä ajallaan takaisin. Miksen ehtisi? Onhan tässä aikaa ja kirjasto lähellä. Sitäpaitsi lainasin kirjastosta runoja. Satu Mannista, Joona Kivirintaa, Timo Pusaa, Henrika Ringbomia, Jukka Viikilää. Niiden lukeminen on nopeampaa kuin proosan, kirjat ovat ohuempia. Ne voi lukea kahdesti ja olla silti nopeampi kuin romaanien kanssa. Palautan ajallaan. Lupaan.

Haluan olla kiltti ja lempeä tänään. Lupasin itselleni makoilua tummanruskealla sängylläni auringonläikässä keltakantisen kirjan kanssa. Niin kuin kissa. Lupasin lauantaista hyvää ruokaa. Lupasin pientä puuhastelua juuri sen verran kuin jaksan. Lupasin valokuvanäyttelyitä ja museoita kunhan tästä tokenen.

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Uusi Omega

Kirjoitin Omegan uudestaan. Ajattelin, että kirjottaisin, että yrittäisin, että ottaisin härkää sarvista enkä kiertelisi kuin kissa kuumaa puuroa. Ihan miten vaan, mutta kirjoitin Omegan uudestaan. Se on ihan erilainen, ei se enää edes kerro ihan samasta asiasta kuin aikaisemmin. Henkilöiden nimet vaihtuivat, jo toisen kerran, vahingossa. Ehkä miespääosan nimi pitää vielä muuttaa, se on liian nuori - on, liian nuori nimi. Vaihdan sen heti tämän bloggauksen jälkeen.

Kummallinen olo. Olen sulkenut auringon sälekaihtimien taakse, väsyttää. Omega on aika lyhyt, kolme sivua. En tiedä, tuleeko siitä paljoa sen pitempi, vaikka joudunkin kirjoittamaan sitä vielä, kääntämään, vääntämään, viilaamaan, muokkaamaan. Luulen, että sen pitääkin olla tiivis ja luulen, että tunnelmaa pitää tiivistää vielä entisestään.

Oli erilaista kirjoittaa Omegaa. Tiesin, mihin olen menossa. Yleensä en onnistu sellaisessa, mutta nyt on ihan hyvä ja toiveikas olo. Tajusin, että vaikka tiedän itse, en saa kertoa silti liikaa. Menin tietoisesti sitä tunnelmaa kohti, jonka halusin tekstiin. Erilaiseksi kirjoittamiskokemuksen tekee myös se, että siihen sisältyi muistoja hyvin kaukaa. Omega sai lisuketta novellista, jonka kirjoitin vuonna 1996. Siitä tuli mukaan eräs kohtaus, vähän päälaelleen käännettynä tosin. Idea oli käyttökelpoinen ja se sopi uuteen Omegaan.

Hämmentynyt olo. Jännää, millaisia tunteita kirjoittaminen herättää. Etteivät ne aina ole edes sukua toisilleen.

torstai 11. maaliskuuta 2010

Tårta på tårta

Viime yönä makasin sängyssä enkä saanut unta. Ajatukset kiersivät kehää, taiteilivat ja taistelivat tilasta. Kymmenen minuutin välein piti nousta istumaan ja sytyttää valo; kirjoittaa muistiin Kreikkalaisiin putkahtaneita ideoita ennen kuin ne hävisivät päästä.

Kun heräsin aamulla, tajusin heti, että sairastaminen ei loppunut vielä. Vatsataudin jälkimaininkien lisäksi olen saanut vieraakseni flunssan. Vastustuskyky on varmaan ollut kovilla mahapöpön kanssa ja tulos on tässä. Kaikki se yöllinen kirjoitusinto oli laimentunut aamun tukkoisen pään myötä. Teki mieli parkua tai edes kitistä epäreilua kohtaloani. Tekstasin heti sängystä siskolle ja Hillokuningattarelle. Hillokuningatar, joka on itsekin kärsinyt oksennustaudista (ei, en ole tartuttanut sitä häneen eikä hän minuun), soitti heti ja lohdutti. Ei ole kivaa, että hänkin on kipeänä, mutta lohduttaa kovasti kun voi jutella jonkun kohtalotoverin kanssa.

Päivä meni tosi nopeasti. Katselin telkkarista Annan, luin Hesarin, kirjoitin pari meiliä, otin päikkäreitä, söin hiukan. Äsken reipastuin niin paljon, että viilasin eilisiltana suunnittelemani muutokset Epsiloniin ja nimettömään Kreikkalaiseen. Epsilon koki lähinnä delete-nappulaa. Turhat selitykset pois, lukijalle ilo keksiä asiat ilman, että selitän niitä puhki ja pureskelen valmiiksi.

Myyn loppu on vielä korjaamatta ja Omegan uudelleenkirjoitusta en ole päässyt aloittamaankaan. Eilen illalla sain siihen kuitenkin idean, luulen. Olen koko ajan ajatellut, että Omegan pitäisi olla kirjoitettu kolmannessa persoonassa, ei minä-kertojan keinoin. Ehkä minä-kertoja on kuitenkin se oikea, ehkä se on ainoa keino, jolla pääsen tarpeeksi lähelle aihetta. Ehkä voin käyttää myös joitain omia kokemuksiani Omegaan, jos kirjoitan ensin raakatekstiä eräästä minua vaivaavasta ihmissuhteesta. Ehkä sieltä irtoaa se lataus, jota Omega tarvitsee noustakseen omille jaloilleen.

Toivottavasti olen huomenna edes jonkunlaisessa kuosissa. Alkaa tosiaan kyllästyttää tämä sairastaminen. Onneksi flunssa on ollut tähän asti aika ripeästi etenevää laatua. Huomenna pitäisi kirjoittaa - lupasin Kontaktille vielä yhden tekstin, jota en ehtinyt taudeissani lähettää hänelle männäpäivänä. Huh. Luulin silloin, että olisin ollut tänään ja huomenna jo terve. Ehkä se tästä kuitenkin. Pikku hiljaa.

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Hiirenkorvalla

Elämä alkaa ehkä voittaa tämän vatsataudin jälkeen. Ei sillä, että vieläkään olisi hyvä olo (miten voisi olla, kun ei ole syönyt juuri mitään yli kahteen vuorokauteen? kun närästää ja etoo melkein koko ajan? kun päähän ja niskaan sattuu imakasti heti kun tekee jotain niin uhkarohkeaa, että nousee tuolilta seisomaan?), mutta parempi jo. Tänään aion hankkiutua ravitsevan ruoan (lue: paljon energiaa) äärelle - saa nähdä mitä maha sanoo, mutta kun en voi kuvitella syöväni mitään kevyttä ja terveellistä, yök! Kroppa vaatii energiaa, paljon, ja mieluiten heti. Jostain syystä verinen pihvi houkuttaa tosi paljon, mutta en nyt kuitenkaan ajatellut aloittaa sillä...

Eilen viilasin hiukan Rhota ja nimetöntä Kreikkalaista. Miten, siinä etomisen tilassa, se on minullekin mysteeri. Tekstit oli kuitenkin saatava postiin Kontaktille, joten särkylääkkeen tuomassa tilapäisessä tolkun tilassa viilasin tekstejä hiukan, printtasin ne, etsin sekapäisenä kadonnutta nitojaa ja hoippuroin postilaatikolle viemään kirjeen. Tänään voisin ehkä viilata Myyn loppua, johon keksin männäpäivänä pientä tarkennusta. Lisäksi postista pitää hakea pari kirjaa, jotka tilasin AdLibriksestä, joten niiden kanssa tuhraantuukin sitten loppupäivä. Uusien kirjojen lisäksi himottaa sängyn vieressä lojuva Sana Krasikovin novellikokoelma Vielä vuosi. Olen lukenut siitä pari kolme novellia, ja tykkään tosi paljon - hyvin tyylikästä, jollain tavalla. Ei mitään liikaa.

Huomenna olen toivottavasti taas paljon paremmassa kuosissa kuin tänään. Ehkä pääsen ihan todenteolla käsiksi kirjoittamiseen ja etenkin Omegaan. Sen uudelleenkirjoittaminen ei ole edistynyt epämääräistä, hyödytöntä raakatekstikokoelmaa pidemmälle ja minulla on aikamoinen hinku saada se kirjoitettua kuosiin. Tunnen jossain sisälläni, millainen Omega voisi olla, mutta en tiedä osaanko kirjoittaa tunnevisiotani paperille. Toivottavasti osaan.

Pyykit pyörivät koneessa ja kohta telkkarista alkaa Anna ystävämme. Annan jälkeen lähden hakemaan kirjapakettia postista ja hankkimaan ruokaa. Ihanaa, että tämä kurjuus alkaa pikkuhiljaa väistyä!

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Takkuista

Ei nyt oikein ota lähteäkseen arki käyntiin, sillä heräsin puoli neljän aikaan viime yönä siihen, että elämäni ensimmäinen vatsatauti vaati minua tyhjentämään sisuskaluni ylösalaisin. Huh. Olen aina ollut hyvin onnellinen, etten harrasta vatsatauteja ja tämän jälkeen toivon, etten alakaan harrastamaan niitä. En tiedä oliko rota vai noro vai joku tavallinen, mutta ihan tarpeeksi ällöä. Vaikka ilmeisesti suht lievä, kun 12 tunnin jälkeen oireiden alkamisesta pystyin jo lipittämään hi-taas-ti veden ja limpparin sekoitusta teelusikalla ja nuoleskelemaan jääpaloja. Nyt olen juonut jo pari kolme desiä ja syönyt kolmannesosan banaanista sekä särkylääkkeen. Viimeksimainittu on ihan loistokeksintö - heti alkoi maailma kirkastua kun tabu alkoi vaikuttaa.

Mutta kirjoittaminen, se ei tosiaankaan suju kun makaa sikiöasennossa vessan lattialla. Mietin iltapäivällä kuitenkin laiskasti muutamia tekstejä, kun oli hetken parempi olo, ja jostain omituisesta syystä keksin Myyn loppuun vielä hiukan lisää matskua, joka ehkä antaa lisäsyytä novellin tapahtumille (tai sitten tekee niistä liian ilmeiset). Kunhan tästä tokenen, teen Myylle jotain.

Nyt palaan vällyihini ja juon lisää. Viheliäinen tauti kyllä.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Kotona

Radiohiljaisuus on johtunut siitä, että kävin jokatalvisella Alppireissulla laskemassa mäkeä. Nyt olen takaisin kotona, perkaan sähköpostin inboksia ja luen viikon aikana lukematta jääneitä blogeja. Pyykkäys sitten huomenna, tänään muuta kotonaoloa, lehtienlukua ja rentoutumista. Huomenna paluu arkeen ja etenkin kirjoittamiseen. Reissussa oli ihanaa, mutta voi että miten ihanaa onkaan olla kotona: kirjoittaminen odottaa ja virkavapaa on vielä alussa. Aurinkokin paistaa.