May the Force be with you

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Palautesessio

Kiireinen viikonloppu, joka huipentui siihen, että sain tänään palautetta Kreikkalaisista kymmeneltä kanssakirjoittajalta. Palautesessio oli pitkä ja intensiivinen ja sen jälkeen olen ollut sekä helpottunut että väsynyt. Tulin kotiin, tein ruokaa ja söin ja nyt on pieni kooma päällä.

Palaute teki hyvää ja sitä oli paljon. Sain palautetta sekä yksittäisiin novelleihin että kokonaisuuteen ja ehkä tyytyväisin olin siitä, että porukka oli yhtä mieltä siitä, että Kreikkalaisten yleissävy on toiveikas. Pitkäänhän koko setin lukeneet ihmiset sanoivat, että Kreikkalaiset olivat pahemmanlaatuista "ranteet auki" -kamaa, mutta ilmeisesti olen onnistunut valaisemaan tekstejä hiukan. Mitään super-siirappi-happy-end-kamaa ne eivät vieläkään ole, mutta hyvä kuulla, että lopputulema on ennemmin toiveikas kuin synkkä. Sain myös kiitosta siitä, että uskallan kirjoittaa synkkiä lopetuksia, mikä oli minusta hauska kommentti siinä mielessä, että minusta onnelliset loput vaativat paljon enemmän uskallusta ja pokkaa kuin surkeat loput.

Aion lueskella palautemuistiinpanoni tänään vielä läpi ja antaa niiden hautua yön yli. Huomenna ruvetaan hommiin. Jonkun verran olen saanut selvyyttä tulevaan jo tässä vaiheessa: Kyllä se kuitenkin on Lambda, joka saa väistyä kokoelmasta. Pystyisin kirjoittamaan sen uudestaan paremmaksi, mutta toisaalta sen teema on myös ongelma, sillä kokoelmassa on jo pari parempaa tekstiä, joita Lambdan ympäristö ja teema muistuttaa liikaa. Joten kun jätän Lambdan pois, pääsen siitäkin ongelmasta, että sen asetelma on ollut liian samanlainen parin muun tekstin kanssa. Lambdassa itse asiassa kiteytyy moni ongelma, joten sen deletointi helpottaa kyllä.

Toinen delete-uhkan alle joutunut teksti on yllättäen Khii. Tykkään siitä itse hirveästi ja Khii taitaa olla minulle se darling, jonka tehtävä on nyt jäädä kill your darlings -giljotiinin alle. Harmi, mutta Khii saattaa saada uuden elämän jossain muualla. Siinä on yksi yksityiskohta, jonka takia se on ollut kokoelman niminovelli, ja tuo yksityiskohta pitääkin nyt siirtää johonkin toiseen novelliin. Se ei kuitenkaan ole ongelma, kyse ei ole yksityiskohdasta, joka liittyisi elimellisesti nimenomaan Khiihin.

Kappaa ehdoteltiin myös poistettavaksi ja kyllä, se vasta darling onkin, mutta en tiedä... siinä on minusta puolensa, hyvinkin vahvasti. Pitää miettiä.

Yllättäen palautetta antanut ryhmä tykkäsi Myystä tosi paljon, samoin pintansa pitivät Epsilon ja Ypsilon, mutta siitä olin vähän hämmentynyt, että Pii ei saanut ollenkaan varauksetonta hyväksyntää. Sain siihen kommentteja, jotka pitää miettiä perusteellisesti. Jos hyvin käy, niin Pii pulskistuu vähän, mutta mietintää se tosiaan vaatii.

Kivaa oli se, että sain mietittyä ja perusteltua palautetta Kreikkalaisista. Ja buustausta kehujen muodossa. Jaksan taas uskoa hiukan itseeni kun sain hetken aikaa katsella Kreikkalaisia lukijoiden silmien läpi - omat silmät kun sokeutuvat tässä viilausvaiheessa niin helposti. Tuskin maltan odottaa, että pääsen hyvin nukutun yön jälkeen Kreikkalaisten kimppuun.

3 kommenttia:

Vera A. kirjoitti...

Ihanaa, kuulostaa tosi antoisalta tuo palautesessio!!! Kirjoitusiloa!

Jere/Words Like Turds kirjoitti...

Aina kiinnostavaa lukea ihmisten kirjoitusprosesseista. Itsekin taidan tuottaa synkistelyjä hitusen iloitteluja helpommin.

Rooibos kirjoitti...

Vera: Sessio oli antoisa. Ei mitään tajuntaaräjäyttävää ja monen novellin kohdalla vain vahvistusta omille tunteille, mutta myös paljon pieniä juttuja, joiden korjaamisella on varmasti yllättävän suuri vaikutus. Sain sen sysäyksen ajatuksiini, minkä tarvitsinkin, että pystyn aloittamaan nyt kolmosversion kirjoittamisen toden teolla.

Jere: Minusta mikään ei kuulosta niin vaikealta kuin käsky kirjoittaa jotain onnellista ;). Kun siitä tulee niin helposti kornia ja hävettävää... Ja samaa mieltä: toisten kirjoitusprosesseista on mielenkiintoista kuulla :).