May the Force be with you

keskiviikko 13. helmikuuta 2008

Hanki henkselit, osta olkaimet!

Olen oppinut tänään asioita.

1. Ei voi pitää paikkaansa, että sinulla on kuumetta. Kuumemittarisi on rikki. Osta uusi.

2. Jos sinua ei satu käteen, niin se ei tarkoita mitään. Jos lääkäri sanoo, että sinua sattuu käteen, niin sinua sattuu käteen. Käsikipu (jota sinulla ei ole) lähtee pois lääkkeellä.

3. Kun koulutat ihmisiä, varmin tapa saada heidät oppimaan, on kertoa, kuinka surkeita he ovat.

Onneksi työpäivän jälkeen oli hetki lähikuppilassa muistivihon kanssa. Neljä sivua raakatekstiä. Ei mitään erikoista, mutta tekstiä, vapaasti virtaavaa, samalla tavalla liikkuvaa kuin pilvet, kun ne maalasivat akvarelleja taivaalle. Pitäisi ehtiä jonain iltana (huomenna) keskittyä kreikkalaisiin. Haluan viilata niitä, haluan katsoa mitä ne vielä tarvitsevat. Alan haluta niistä ulkopuolisen kommentteja ja ne pitäisi saada siihen kuntoon, että niitä kehtaa luetuttaa jollakulla.

Raakatekstihetken jälkeen ystävä tuli kantakuppilaan ja joimme siiderit ja jaoimme omituiset arkemme. Kotiintultua monta puhelinkeskustelua ja monen ystävän ääni luurista korvan kautta mieleen. Nyt siskon luokse katsomaan Greyn anatomiaa. Ja huomenna on jo torstai.

2 kommenttia:

ee kirjoitti...

Ah, mikä helmiotsikko! Tuollaiset hokemat unohtuvat yleensä armeliaasti, mutta jotain niissä kieltämättä on, koska hihittelen täällä yksinäni ajatukselle pikkuoravista kuuraketissa.

Rooibos kirjoitti...

Kunpa saisi koko Kuuraketin sanat ;). Muistan vain pätkiä. Niin kuin sen "Hei Kuu-ukko, ei pidä sinun sureman" - jos se meni noin, voihan olla, että muistini tekee tepposiaan.

Olen muuten miettinyt viimeiset 20 vuotta, että oliko se "hanki henkselit, osta olkaimet" vai "osta olkaimet, hanki henkselit".