May the Force be with you

torstai 14. helmikuuta 2008

Eläintarha yksiössä

Trööö! Honk honk! Röh röh! - ja sitten se ääni, jonka villakoirat sanoisivat, jos ääntelisivät.

Naapuri remontoi perusteellisesti ja pitkälliseti jokin aika sitten, joten en tunne huonoa omaatuntoa siitä, että asunnostani kaikuvat äänet saanevat naapurit luulemaan, että olen ottanut muutaman adoptioelefantin ja -koiran lukaaliini asumaan. Flunssa on nääs edennyt juhlallisesti siihen vaiheeseen, jossa voi viihdyttää kanssaihmisiään erilaisilla äänimerkeillä. Ja villakoirat, nuo sängynaluksen uskolliset asukit, ne ovat hiljaa, eivätkä sano mitään. Nyt olisi mahdollisuus, kun korvani ovat aika lukossa - ei tarvitsisi ujostella ääntään.

Juu ei, en ole töissä. Juu kyllä, aamulla kävin suuren sisällissodan itseni kanssa kun mietin, onko minulla vain lorvikatarri vai onko tauti oikeasti sen tasoinen, että jään kotiin enkä mene basiliskostamaan työkavereita. Päätin jäädä kotiin. Huomiseksi myös. Haluan tervehtyä, töissä ei ihme kyllä ole mitään superkiireellistä ja olo, no, ei se kyllä ihan priima ole. Jos saisin vaihtopään, niin sitten olo voisi olla vähän parempi. Sitäpaitsi yskää on taatusti ensi viikolla sen verran jäljellä, että saan säälipisteitä tätityökavereilta vielä silloinkin - vaikka toisaalta, vähät säälipisteistä, kunhan a) olen kunnossa Alpeilla ja b) saan taudin pois, ilman että se tekee pesän keuhkoihin.

Aurinkokin, ulkona. Minulla on edelleen pinaattikeittoa pakkasessa ja edelleenkään ei tee mieli syödä sitä. Voisiko joku tuoda kaupasta kaikkea hyvää? Ai ei? No en minä tosissani kuvitellutkaan.

Kunhan tämä tästä, niin kyllä minä sitten. Kaikkea.

2 kommenttia:

Olmi kirjoitti...

puf puf? siis ne villakoirat.

Rooibos kirjoitti...

Kiitos, olmi ;).