May the Force be with you

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Täällä olisi tosi kivaa kesällä

Eilen ja tänään onnistuin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, mitä tulee säähän. Tarkeni jopa mekolla. Tarkeni parhaimmillaan topillakin, ja ei olisi tarennut ilman aurinkorasvaa, jota en ole muistanut kylmässä läträtä ja siksi paloin. Se harmittaa. Muu ei harmita: leppoisaa, uneliasta, ihanaa. Merta. Tänä aamuna join loput aamiaisteestäni Itämeren rannassa ja kun tee oli loppu, kävin kahlaamassa vähän rantavedessä, joka tuntui kylmältä, ja sitten kävelin hiekalla paljain jaloin ja sanoin matkaseuralle "ihan kuin olisi kesä" ja sitten me molemmat nauroimme. Eilen matkaseura sanoi illalla terassilla istuessamme, että "täällä on varmaan tosi kivaa kesällä" ja sillekin me nauroimme, sillä vaikka sää suosi eilen ja tänään, illalla olisi tarvinnut vähintään fleeceä, mieluummin kevyttoppatakkia ja onhan tämä koko kesä ollut vähän sellaista, että "täällä olisi varmaan tosi kivaa kesällä".

Olen ajatellut paljon ja tänään olen myös tuntenut sen, minkä aina viimeistään tähän aikaan kesästä. Syksyn kutsun. Tuntuu kuin kesää ei olisi vielä ollut, ja samalla se on kestänyt jo kauan. Ja kun syksy tulee, olen niin valmis sille ja kaikelle, mitä se tuo: hyvää teetä, hyväätekevää hämärää, pimeät yöt, kirjoittamista, alkuja.

4 kommenttia:

E.K kirjoitti...

Tunti sitten katsoin ulos ja mietin, että tänään on hyvä päivä käydä kävelemässä Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Nyt on taas pimeää ja pilvistä ja näyttää siltä kuin voisi sataa milloin hyvänsä.

Eilen valitin kuumuutta ja iloitsin siitä että saatoin kävellä ilman takkia. Tunti tämän jälkeen, tärisin kylmästä takki päällä.

Toisaalta, ei helle ihmisenä, en halua valittaa liikaa, mutta silloin tällöin, yksi kokonainen lämmin päivä ei olisi pahitteeksi.

Rooibos kirjoitti...

Joo, edes yksi kokonainen päivä lämmintä, se olisi jo luksusta! Kahta ei uskalla toivoakaan... Jää kaikki kesävaatteetkin pitämättä kun keli on tuollainen.

Linda / Samakuu kirjoitti...

Rakastan kesää. Rakastan myöskin syksyä. Ja toisaalta taas en osaa oikein suhtautua tähän syksyn tuloon, kun yksi vuodenaika jäi ikään kuin välistä.

Rooibos kirjoitti...

Samakuu: älä muuta sano :D!