May the Force be with you

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Nyt! Kolme syytä elää!

Nyt se on menoa ja tässä se tulee:

Minun pieni Volvoni sai nimekseen Kolme syytä elää ja löytyy Atenan kesä&syksy 2016 -luettelosta sivulta 19 ja minä olen ihan täpinöissäni.

Koska Atenan katalogi on nyt ulkona, teen seuraavaksi sen, mitä olen lupaillut jo pitkään: siirryn bloggaamaan uuteen osoitteeseen omille sivuilleni. Rooibos kirjoittaa yhä, mutta uudessa osoitteessa, ja kaikki te, joilla on omassa blogissanne linkki tänne vanhaan Rooibokseen, olkaa kilttejä ja päivittäkää linkki osoittamaan uusille sivuille.

Rooibos jatkaa kirjoittamista täällä.

*   *   *

En oikein osaa sanoa, miltä nyt tuntuu. Hienolta! Upealta! Pikkuisen pelottavalta, tosi jännittävältä, innostuneelta ja ties mitä. Ja nyt sitten kaiken keskellä blogi muuttaa uuteen osoitteeseen. Yhden aikakauden loppu tämäkin. Jatkan tietenkin bloggaamista, mutta silti, en bloggaa enää anonyyminä Rooiboksena. Tässä sitä nyt ollaan. Vähän hämmentää ja samalla on kivaa. Toivottavasti te kaikki lukijat pysytte matkassa ja tulette uusille sivuille myös. On ollut hienoa blogata näin pitkään ja näin hyvien tyyppien ympäröimänä ja toivon tosi paljon, että sama meno jatkuu vieläkin. Uusilla sivuilla on jo vähän sisältöä - suunnilleen kuukauden ajan olen julkaissut bloggaukseni myös uudessa osoitteessa, ettei uusi blogi olisi tänään muuttaessa niin tyhjä ja olo siellä niin orpo. On siellä uudessa osoitteessa tietenkin myös jotain, mitä ei täällä ole, koska kuten sanoin, pitäähän sitä vähän sisustaa ennen kuin asettautuu taloksi.

Tulkaa mukaan odottamaan syksyä ja Volvoa ja kaikkea, mitä sen jälkeen tapahtuu. Ja teille kaikille uskollisille lukijoille: tähänastisesta kiitos.

13 kommenttia:

BamiellaJ kirjoitti...

Onneksi olkoon tuleva eikoiskirjailija!

Hienoa, että siitä tulee siis totta: kirjasi julkaistaan.
Upeaa! Olen iloinen kanssasi!

bamiella

Rooibos kirjoitti...

Kiitos Bamiella :)! On ihanaa, kun täältä blogimaailmasta löytyy aina myötäeläjiä, suruun ja iloon, molempiin :).

Celestine kirjoitti...

Onnea onnea!!

Rooibos kirjoitti...

Kiitos, Celestine :).

Mustikkakummun Anna kirjoitti...

Oi että, olen niin iloinen puolestasi! Kirjasi vaikuttaa todella kiinnostavalta. Lämpöiset onnittelut esikoiskirjailijalle!

E.K. kirjoitti...

Aivan upeata, olen jo odottanut milloin tulet ulos kaapista ja oli hauskaa nähdä Volvon kansi. Onnea vielä kerran :)

Outi L / kaksisivua kirjoitti...

Voi tätä olen jo odottanut! Onnea! Kasvot ja nimi, kirjan kannet. Hyvä Rooibos! :-)

Silja Susi kirjoitti...

Tuhannesti onnea! :)

Maria/Sinisen linnan kirjasto kirjoitti...

Jee, vihdoinkin nimi ja kansi julki! Kolme syytä odottaa syksyä <3

J.S. Meresmaa kirjoitti...

Mahtavaa! Vielä kerran onnea!

Rooibos kirjoitti...

Kiitos, Mustikkakummun Anna :).

E.K.: Tämä kaapista tulo on aika jännittävää :D. Kiitos onnitteluista :).

Kiitos Outi <3!

Silja: Kiitos paljon :).

Maria: Hih, kolme syytä odottaa syksyä, todellakin :).

J.S.Meresmaa: Kiitos, tuntuukin aika mahtavalta. Konkretisoituu pikku hiljaa koko asia :).

Anonyymi kirjoitti...

Vähänkö hienoa! Siis todella aivan superbuenoa!
Suuret onnittelut!
Lämmöllä,
the TdW

Rooibos kirjoitti...

Kiitos, TdW! :) Sinäkin olet lukenut blogiani niin pitkään, että erityisen kiva, että olet vieläkin mukana :).