Ulkona sataa ja paistaa vuorotellen. On-off-sää. Minä en ole on-off, minä olen tänään on. Ei mitään suureellista, ei tunteiden myrskyä, mutta työntekoa. Kirjoittamista.
Mutta työ, johon sovimme - jota varten tunnemme olevamme maailmassa - miten siunattua se onkaan ja mikä täydellinen ilo siihen sisältyykään.
L.M.Montgomery: Runotyttö etsii tähteään s.138 (WSOY, 1954, 2. painos)
Niinpä. Tänään ei ole ollut täydellistä iloa, mutta tyytyväistä työntekoa kyllä. Olen kirjoittanut raakaa tähän mennessä seitsemisen sivua sekä työstänyt Alfaa. Jatkoin eilen Alfan parissa, vihdoin, ja sain aivottoman työn loppuun eli muutettua kaikkitietävän kertojan minä-kertojaksi läpi tekstin. Tänään olen hionut - ja hionut. Poistanut lauseita, lisännyt lauseita. Hakenut tunnetta ja tunnelmaa. Miettinyt.
Kaivoin äsken esille vuonna 2000 kirjoittamani tekstikatkelmat. Silloinen tapani kirjoittaa raakatekstiä (en kyllä kutsunut sitä silloin raakatekstiksi) oli hyvin jäsentymätön. Enimmäkseen pieniä katkelmia, tunnekuvauksia, runoja ehkä. Toivon löytäväni noista vanhoista teksteistä jotain syvennystä siihen tunteeseen, jota tarvitsen Alfaan. Tunteen lisäksi minun täytyy jatkaa Alfan lavastusta. Novellissa liikutaan kahdessa eri keittiössä, ja jotenkin minun täytyy saada erotettua keittiöt toisistaan, ettei koko teksti tapahdu lukijan kannalta jossain "yleiskeittiössä", joka on kaikki maailman keittiöt ja ei mikään keittiö erityisesti. Näiden keittiöiden pitää olla erityisiä.
Kirjoittamisen lisäksi olen tänään tehnyt jotain, mitä en ole koskaan ennen tehnyt. Avasin radion tarkoituksella. Minähän en koskaan kuuntele radiota, paitsi autossa, ja koska minulla ei ole autoa... tajusitte varmaan. Nyt kuitenkin avasin radion ja kuuntelin kuunnelman. Lehdissä on hehkutettu TeaKin opiskelijoiden kirjoittamia kuunnelmia, joita Ylen ykkönen lähettää heinäkuussa. Kuuntelin toisen tämän päivän kuunnelmista, Niina Miettisen Hengittämättä, ja en voinut olla ihailematta. En tiedä, miten kuunnelmia on tarkoitus kuunnella ;), mutta minä kuuntelin kuin tekstiä, panin merkille siirtymät, leikkaukset, vähäeleisyyden, hallittuuden. Kokemus oli aika avartava. Ehkä muistaisin taas vähän aikaa, että rajoja ei ole, mihin tahansa voi mennä, että ei tarvitse miettiä, ymmärtääkö lukija. Jos vain voisin päästää irti. Toivottavasti opin sen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti