Nyt alkaa ilmeisesti tuntua tämä viikkojen kirjoittamattomuus. Kivatkaan asiat eivät tunnu miltään. Väsyttää. Haluaisin vain itkeä. En halua olla yksin, mutta en halua puhua kenenkään kanssa; haluan olla hiljaa. Ajattelen vääriä asioita, painotan vääriä tunteita, en usko itseeni. Se on se pahin. En usko itseeni missään asiassa, en usko, että minulla on mitään annettavaa, tai että minusta on olemaan onnellinen. Ajattele nyt, ettei edes olemaan onnellinen. Kaikkihan sen osaavat, muka.
Kädestä on huomanut tänään, ettei se ole kunnossa. Sekin syö naista, ja takaa sen, etten uskalla kirjoittaa vielä.
Paha mieli. Harvinaisen paha mieli.
5 kommenttia:
Jooooooopas. Sää oot yks niitä kivoja ihmisiä, joiden eloa ja oloa mää ainakin mietin ihan säännöllisesti, että mitä kuuluu, toivottavasti hyvvää. NIIIN. Ihan vaan siksi ku oot SINÄ. Ja tämä tunne on ollut ihan ensi tapaamisesta alkaen, ettäs tiiät.
Että siihen ainakin kelpaat. Mun "kivat ihmiset" -listalle. Ja se ei oo pitkä lista se.
ISO HALI!!!
Jos on kirjoittamatta - pakosta tai vapaaehtoisesti - kirjoittamattomuuden löytää edestään. Minun kokemukseni on, että hyvänä asiana. Siis,anna korvien välin tehdä töitä. Surullisena tai onnellisena, onnettomana tai iloisena.
Olet varmasti onnistunut monissa asioissa ja kirjoittanut upeita tekstejä. Uskon, että monia ihania asioita on vielä tulossa! Ihan varmasti on! :) Virkavapaa tekee sinusta vielä uuden ihmisen. :D
Sinulle on muuten haaste blogissani. Tule noutamaan joululahjasi! Toivottovasti kotikutoinen tehtäväni saa sinut ajattelemaan asioista taas positiivisesti! :)
Nyt on taas tämän vuoro. Minulla on ihan samanlaista. Vuoristorataa ja siksakia, joskus putoan kokonaan kyydistä ja eikö vain (sanoja toisiinsa virkkeiksi liittävä) ompelukone olekin niin julma, että ajelee minunkin päältäni, liiskaa vuoristoradan vaunukin, matalaksi koko nainen, kuka tuokin kuvittelee olevansa... Silloin pitää antaa olla. Uskoa, että tulee toisenlainenkin päivä taas. Onhan tämä niin monesti jo koettu. Periksi ei saa antaa. Sinun kätesikin nyt puhuu. Kuuntele kehoa. Aikaa on kyllä.
Ja siitä tulikin mieleeni, että piipahdin tänne tällä kertaa kyselemään, joko olet lukenut Maria Peuran ensi maaliskuussa ilmestyvästä Antaumuksella keskeneräinen?
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9518512280
Kiitos kaikille! Eihän tätä kukaan kai helpoksi väittänytkään, mutta välillä aina yllättyy siitä, kuinka hankalaa se välillä on.
Katja, kiitos kirjavinkkauksesta! En ollut kuullut vielä tuosta Peurasta, mutta se on kyllä hankittava heti kun ilmestyy, sen verran kiinnostavalta vaikuttaa.
Satakieli, hen haasteen asap.
Lähetä kommentti