May the Force be with you

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Pimeä on parasta huumetta

Viime viikonloppuna Volvo lähti kustannustoimittajalle. Toivon, että se on nyt parempi kuin ennen tätä kirjoituskierrosta. Uskon, että se on, mutta aina joskus pieni epäilyksenpoikanen sanoo, että ehkä en olekaan parantanut, vaan pahentanut sitä. Yritän niitata nuo epäilykset alkuunsa, koska eihän niistä mitään hyötyä ole. Eikä kässärin tarvitse olla vielä aivan täydellisen valmis, koska nyt odotan sitten kustantamon kommentteja taas seuraavaa kirjoituskierrosta varten. Korjattavaa ja hiottavaa on vielä, ja aikaa korjata ja hioa.

Tänään näin kirjoittajakavereita. Oli hauska jutella pitkästä aikaa. Ja kun ajattelin Volvoa, tuli hyvä mieli. Kun viimeksi tapasimme samalla porukalla, Volvo ei ollut vielä edes lähtenyt tuolle kustantamokierrokselle, jolta tuli palkaksi sopimus. Asiat muuttuvat nopeasti sitten kun ne alkavat muuttua.

Ulkona on pimeää. Siellä on aamulla pimeää ja illalla pimeää ja koko ajan pimeää. Paitsi tänään päivällä, kun aurinko pilkahti ja taivas oli sees, mutta en nähnyt sitä kuin puolen minuutin ajan, koska töissä oli kaikkea, enkä ehtinyt tuijotella ikkunasta ulos. Eikä pimeä häiritse minua. Pidän siitä. Ihanaa, että päivä ei ala pidentyä vielä, sillä olen ihan tyytyväinen tähän pimeyteen. Joka vuosi on yhtä iso yllätys, että pimeä tosiaan tulee tähän vuodenaikaan niin aikaisin ja sakeana. Ja jotenkin kodikkaana. Sitäpaitsi pitää olla lunta ennen kuin päivä alkaa pidentyä. Joten lunta ja pakkasta odotellessa.

Olen ajatellut tänä syksynä paljon elämää yleensä. Sitä, miten asiat muuttuvat. Jotkut pahaan suuntaan, jotkut hyvään. Miten parin vuoden sisälle on mahtunut paljon pahaa ja myös hyvää. Miten tämäkin syksy olisi voinut olla ihan erilainen ja nyt se oli tällainen. Miten Volvo on tehnyt helpommaksi kestää muita stressejä, kun yksi asia elämässä on kohdallaan, Minun pieni Volvoni.


Ei kommentteja: