May the Force be with you

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Niin

Eihän sitä koskaan voi tietää. Ehkä minä olen se, joka yrittää ja yrittää, aina vaan, eikä ylitä kynnystä. Niittäkin tarvitaan, niitä, jotka aina vain yrittävät, mutta eivät yllä. Niitä tarvitaan, jotta toiset voivat nousta ohi, osoittautua loistaviksi tavallisen hyvän sijaan. Ehkä minä olen se tavallisen hyvä. Ja samalla en kuitenkaan usko. Jos uskoisin, en voisi jatkaa yrittämistä. Tuntuu vain siltä, että - en tiedä. 20 vuotta hylsykirjeitä ja lausuntoja: aloitin nuorena. Nyt viimeisen vuoden ajan olen ollut hilkulla useampaan otteeseen. Eikä siltikään tärppää. Entä jos ei tärppää ikinä? Kyllä minä tiedän, että on ihmisiä, joiden mielestä kirjoitan todella hyvin. Entä jos niin ei ajattele kukaan, jolla on todellista sananvaltaa? On se mahdollista. On ihan mahdollista, etten julkaise koskaan. Jotenkin tuntuu, että senkin suhteessa aika vähenee koko ajan. Ollaan jo näin pitkällä, eikä vieläkään mitään.

Tiedän, että on kirjailijoita, jotka eivät ole todellakaan saaneet sitä elämänsä ensimmäistä kässäriä julki. Tai jos ovat, niin sitä on edeltänyt armoton hylsykierre. Niin. Montako on sitten niitä, jotka eivät ole saaneet sitä neljättäkään kässäriä julki, mutta saavat viidennen, kuudennen tai kahdeksannen? Niinpä. On myös niitä, joiden käsikirjoitukseen tartutaan heti. Jos ei heti, niin muutaman viikon sisällä. Tuntuu, että niitä on aika paljon nykyään. Niitä, joille vastataan pian, jotka kirjoittavat uuden version ja sitten tulee sopimuksen vuoro. Eikä tähän kaikkeen mene vuosikausia. Ja samalla ne, jotka melkein kolkuttelevat julkaisukynnystä, melkein kolkuttelevat sitä. Vielä siinäkin vaiheessa, kun seuraavan sesongin kirjoista päätetään - ja sitä seuraavan - ja sitä seuraavan.

Kuvittelin. Kaikenlaista. Toisenlaista. Etten aina jurraisi siellä äärioikealla hitaiden kaistalla, taistelisi yrittäessäni saada ykkösen vaihdettua kakkoseksi. Vaihdelaatikko kirskuu ja kurahtelee, kytkin reistaa.

Minä kuvittelin niin monia asioita. Yksi kuvitelma oli kuitenkin se, johon oikeasti uskoin. Kuvittelin, että asiat etenevät. Etteivät ne seiso samoilla jalansijoillaan vuodesta toiseen, vuosikymmenestä toiseen. Että asiat tapahtuvat, eivätkä muumioidu paikoilleen. Niin.

Minun piti olla ajattelematta näitä asioita näin kesälomakaudella. Mistä nämä nyt tulivat kun kesäyökin on lämmin ja valoisa?

16 kommenttia:

Harmastalo kirjoitti...

http://www.examiner.com/article/30-famous-authors-whose-works-were-rejected-repeatedly-and-sometimes-rudely-by-publishers

Anonyymi kirjoitti...

Niin.
Inhottava realismi ja tietoisuus siitä, että se unelma voi epäonnistuakin.
Lamaannuttava ajatus.
Sanotaan, että jos yksi unelma ei toteudu, unelmaa pitää vaihtaa. Mutta koska tietää, että tämä ei todellakaan toteudu? Koska uskaltaa päästää irti, antaa periksi? Ja ennen kaikkea -entä jos ei halua? Entä jos on jo hukannut muutaman vuosikymmenen ennen kuin ymmärsi, että tämä on se ainoa oikea unelma...
-Leijona

Rooibos kirjoitti...

Leijona - niin totta kaikki tuo mitä sanot. Mistä tietää, milloin pitää lopettaa ja entä jos ei halua? Vaikka en ole lopettamassa yrittämistä (fiksumpi olisi tajunnut lopettaa jo 10 vuotta sitten), niin pistää tuo välillä miettimään, että miten on.

Helmi-Maaria Pisara kirjoitti...

Ei se jää toteutumatta, unelmasi, kun tarpeeksi uskot :) Ja yrität. Mulle iskee usein tuo sama tunne, mutta kyllä se ohi menee. Sitä paitsi tärkeintähän on itse kirjoittaminen..sen kun vain jaksaisi aina muistaa. Tiedän; helpommin sanottu kuin tehty, jos unelmoi myös muusta!

Rooibos kirjoitti...

Helmi-Maaria: Niin. Ohihan tämä tunne menee, aina ajallaan, kai. Jatkan muiden sanojen lukemista.

Anne T kirjoitti...

Nopeudella ei silti myydä kirjoja ;) Tsemppiä.

Rooibos kirjoitti...

Anne: Ei, nopeudella ei myydä, mutta ei myydä novellikokoelmallakaan :D ;)! Hihhih. Kiitos tsemppauksesta :)!

Rina kirjoitti...

On hyvä pysähtyä miettimään aika ajoin unelmaansa ja miten pitkälle sen kanssa jaksaa jatkaa. On unelmia jotka tulevat ja menevät. Ja on unelmia, jotka vain kasvavat ja kasvavat. Ja on myös unelmia, jotka toteutuvat.
Jos jotain olen tästä elämästä oppinut, niin sinnikkyydellä selviää aina. Tsemppiä!

Rooibos kirjoitti...

Rina: <3 Kirjoitustsemppiä myös sinne!

Anonyymi kirjoitti...

Perimmäisiä kysymyksiä. Monia taiteilijoita (mukaanlukien kirjailijat) älytään arvostaa vasta heidän kuolemansa jälkeen, eivätkä he koskaan näe sitä, että heidän työtään arvostettaisiin saati sitten ymmärrettäisiin. Muutama vuosi sitten kuollut taidemaalari Ilkka Lammin taide oli hänen eläessään ja opisekellessaan "paskaa". Etenkin Kuvataideakatemiassa... Kuolema nosti työt otsikoihin, pidettiin näyttelyitä, töitä myytiin...
Tämä vaan yksi esimerkki, mutta se saattaa liittyä sellaiseen kuoleman romantisointiin myös.

Kyllä sä saat vielä julkaistua. Jos et Kreikkalaisia niin sitten jotain muuta. Kuinka moneen kustantamoon olet lähettänyt Kreikkalaiset? Onko joitain kustantamoja vielä kokeilematta?

Tsemppiä! Jo pelkästään blogin perusteella tiedän, että osaat kirjoittaa!

Rooibos kirjoitti...

Kiitos tsempistä, anonyymi! Kreikkalaiset ovat lähteneet yhteensä yhdeksään kustantamoon (jollen nyt ihan väärin muista) ja tältä toiselta kierrokselta kai neljä taloa on vielä vastaamatta. Vaatii kyllä kovasti odottelua tämä harrastus :). Kivaa kesää sinulle, missä lienetkin!

Anonyymi kirjoitti...

Ikävintä on varmasti tuo odottelu! Olisi helpompi keskittyä työhön jos ei takaraivossa jatkuvasti kummittelisi nämä kustantamot. En oikein tunne kustannusalaa, mutta tän tokan kierroksen jälkeen vielä voi lähettää joihinkin paikkoihin, mihin et ole vielä lähettänyt? Kyllä tässä selvästi vielä toivoa on!

Ja mitä tulee aiempiin 20 kirjoitusvuoteen, ne kaikki on olleet tärkeitä, eikä missään nimessä ole menneet hukkaan. Toivottavasti voin muistaa tämän joka päivä, vaikka sopparia ei vielä kädessä olisikaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Häviskö mun kommentti? En tosin muista enää mitä siihen kirjotin. Tuli noista aiemmista kommenteista mieleen, että minun käsittääkseni sinä elät nyt unelmaasi, kun kirjoitat. Tärkeintä voi olla prosessi, lopputulos on aika toisarvoinen juttu - lopulta. Unelmasi kirjoittamisesta on minun nähdäkseni toteutunut jo kahdenkymmen vuoden ajan :-)
Missään nimiessä et ole epäonnistunut.

Rooibos kirjoitti...

Kiitoksia, Anonyymi :).

Anonyymi kirjoitti...

Mä jäin niin tätä asiaa miettimään, että eilen illalla ajattelin ennen nukahtamista, että on aika surullista jos en koskaan saa luetuksi sun kirjaa. Haluaisin nimittäin tosi paljon sen lukea. Mietin kaikkia muitakin, jotka eivät saisi sitä lukea... Onko ihan poissuljettu vaihtoehto, että julkaisisit jonkun käsiksen esim books on demandin kautta? Kustannussopimuksen yrittäminen ainoana ns. markkinointikeinona on vähän huono. Kirja markkinoisi itse itseään, eikä siitäkään voi etukäteen tietää, mihin se johtaa. Voisitko tehdä sen vaikka meidän lukijoiden vuoksi? Tajuan kyllä jos omakustanne on sulle viimeinen vaihtoehto. Itse lukijana olisin kyllä valmis lukemaan omakustanteenkin. En pitäisi sitä epäonnistumisena vaan yhtenä vaihtoehtoisena reittinä, vaikka näiden vanhimpien käsisten kanssa.

Osa sun ahdistusta varmaan tulee just siitä, että olet kirjoittanut, kirjoittanut ja kirjoittanut. Mitään ei ole "julkistettu". Kirjan tekeminen valmiiksi vaikka omakustanteena tuo kallisarvoista kokemusta sekin. Voisko se kokemus vapauttaa sussa kirjoittajana jotain sellaista, mikä auttaisi jatkamaan eteenpäin jostain ihan uudesta näkökulmasta...

Olet kirjoittanut blogia jo niin kauan, että veikkaan lukijoitakin riittävän. Omakustanteen markkinointi onnistuisi bogin avulla. Saisit omasi pois ja sitä "henkistä pääomaa".

Toivottavasti et ajattele "miten toi anonyymi edes kehtaa esittää...". Mun mielestä omakustanteesta voi olla hyötyäkin, ei sen tarvitse olla mikään kirosana.

Toinen juttu on se, että jotkut kirjallisuuseurat julkaisee jästensä kirjoja, kustantaa niitä pienimuotoisesti esim. Bodin kautta. Painokset on pieniä, kustannus tapahtuu yhdistysten varoista. Tunnen yhden ihmisen, jonka runokokoleman julkaisi kirjallisuusseura, mikä kantaa yhden suomalaisen kirjailijan nimeä.

Rooibos kirjoitti...

Anonyymi - kiitos pitkästä kommentistasi! Olen miettinyt omakustannejulkaisemista sen verran, että olen todennut, ettei se ole minun juttuni. Ei ainakaan vielä, eikä ihan heti lähitulevaisuudessa. Peli on raakaa, mutta haluaisin nimenomaan sen kustannussopimuksen ja sen, että joku muu julkaisisi kirjani. Saa nähdä, mitä mieltä olen sitten, kun seuraavat 20 vuotta yritystä ovat takana. Mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, että omakustanne ei ole minun juttuni, vaikka minulla onkin tuttuja, jotka ovat sellaisen tehneet ja kokemukset ovat olleet pelkästään hyviä.