Kahvilakirjoittaminen on palannut. Kaipaan kesän kirjoitusleiriä. Miten siellä pystyikin olemaan niin irti kaikesta ja kiinni sanoissa ja auki sille mitä tuli, eikä mitään suodattimia. Eikä tarvinnut laskeutua, ei odottaa avautumista - heti kun sinne meni, se oli kaikki siinä, pulppusi. Sitä on ikävä. Samaa tunnetta on vaikea löytää täällä ja tässä ja arjessa. Yritän houkutella, manata sanoja sanoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti