Toivoa

Hetkelliset valonpilkut muuten synkässä tilanteessa vapauttavat energiaa. Kirjoitin tänään raakatekstipätkiä puhtaaksi sairaalassa ja sain puolisentoista lisäsivua Volvoon. Sain myös vapaahetken illalla ja näin yhtä ihanaa ystävää. Hänen kanssaan puhuin niin päälläolevasta kriisistä ja sairaalan käytävillä hengaamisesta kuin normaalista arjesta ja Volvostakin. Tajusin, että sen verran pystyn sanomaan Volvosta tässä vaiheessa, että sitten kun luen kässärin kokonaisuudessaan läpi ensimmäisen kerran, tulen järkyttymään siitä, miten keskeneräinen se on. Ja tulen kestämään sen. Koska niin se saakin olla tässä vaiheessa. Ja koska se on vielä kesken. Ja koska siitä tulee hyvä. Ennemmin kuin huomaankaan.

On hyvä, että on asia, jota voi ajatella silloin, kun maailmankaikkeus potkii päähän. Se, että Volvo on pysynyt koko ajan matkassa mukana ja ottanut minutkin kyytiin, valaa minuun uskoa kässärin suhteen. Ehkä ansaitsematonta ja katteetonta uskoa ja toivoa, mutta mitä siitä. Ehdin romahtaa maan pinnalle myöhemminkin.