Jotenkin ajattelin eilen, että kunnon yöunet, liikunnan harrastaminen ja päivän vaihtuminen toiseksi saisivat mielialan nousemaan ihan eri sfääreihin kuin missä se oli eilen. No jaa. Ei minua aktiivisesti murjotuta, mutta ei tässä kovin hilpeitäkään olla. Huolimatta siitä, että kävin kyllä liikkumassa ja ruokaakin on syöty. Volvo pyörii päässä, mutta ei erityisen hyvällä tavalla. Jotenkin vain tahmeaa. Huomenna sen sijaan kaikki on paremmin ;)! Krhm. Ainakin uskon siihen tällä hetkellä kovasti...
Perjantaina kirjoituspäivä. Siihen mennessä minun pitää kaivaa esille innostunut, leikkisä, avoin, seikkailuun valmis mieli. Etenkin viimeksi mainittu, koska sitähän se on - iloinen seikkailu - siis Volvon viimeisen ongelmakohdan selvittäminen, eikö? Ehkä sen pitäisi olla? Ainakin se voisi olla. Pitää antaa mahdollisuus Volvolle, eikä tahmata sitäkin tällä tarttisella mielialalla.
Toivon, että tunnelma paranee sitten kun Volvo on heitetty pois kotoa. Olen muistellut kevättä 2010, kun taas yksi versio Kreikkalaista kirjaimista (se edellinen kässärini, novellikokoelma) oli hilkkua vaille valmis. Olin virkavapaalla ja kirjoitin ja viilasin ja höyläsin Kreikkalaisia. Jossain vaiheessa laitoin deadlineksi, että kahden viikon päästä valmista. Hyvä, deadlinet ovat aina hyvä asia. Niin silläkin kertaa, vaikkakin se kahden viikon päähän asettuva dedis teki minusta ihan monsterin. Kolme päivää kiukuttelin, viilasin tekstiä kunnes en enää löytänyt mielekästä viilaamista ja kiukuttelin lisää. Potkiskelin kaikkea kuvitteellisesti nilkkaan ja ärisin ja olin yhteistyökyvytön. Puolitoista viikkoa deadlinen loppuun. Hermo meni. Kunnes joku pieni ääni päässäni sanoi, että hittoako minä kiukuttelen ja kärvistelen. Jos Kreikkalaiset on valmis, niin se on valmis, ihan sama, vaikka deadlineen on vielä aikaa. Siinä kohtaa ryhdistäydyin, kirjoitin saatekirjeen ja laitoin Kreikkalaiset eteenpäin. Ja nautin elämästä. Yhtäkkiä kaikki olikin taas kivaa ja helppoa ja mukavaa ja kirjoittaminen jännittävää ja hauskaa. Mitä tästä opimme? En ole ihan varma, voiko noita oppeja soveltaa muihin käsikirjoituksiin, mutta luulen, että tämä minun kiukutteluni tällä viikolla on osittain sitä, että haluan vain Volvosta eroon. En tosin usko, että sen lähettäminen kustantamokierrokselle avaa mitään riemukasta tunnevarastoa sepposen selälleen, mutta jospa lopettaisin tämän yleismurjotukseni sen jälkeen.
Eikö muuten ole kätevää? Laittaa kaikki yleinen haluttomuus ja murjotuksellisuus pienen Volvo-raukan syyksi ;)? Ensi viikolla sen kai sitten huomaa, olinko ihan hakoteillä ylläolevassa teoriassani. Ehkä Volvo ei olekaan syyllinen, vaan joku ihan muu asia ;).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti