May the Force be with you

tiistai 22. joulukuuta 2015

Rooiboksen vuosi 2015

Mitä on tapahtunut Rooibokselle vuonna 2015? Katsotaanpa.

Ainakin olen blogannut ennätysvähän. Tämä on 94. kirjoitus tänä vuonna ja oletan, että jää vuoden viimeiseksi, koska aion pitää lomalomaa loppuvuoden. Muina vuosina olen kirjoittanut keskimäärin sata kirjoitusta enemmän. Kaksinkertaisen määrän. Ei sillä, on tänä vuonna ollut kyllä kaikenlaista, mikä selittää yhtä sun toista.

Ensinnäkin olen kirjoittanut. Volvo kaipasi syventämistä ja sitä se sai. Ja vaikka muuta uumoilin, niin pääsin kyllä uudenkin osan kanssa käsinkirjoittamisen rutiiniin.

Keväällä kirjoitin Volvoa enemmänkin ja deadline oli toukokuussa. Ja keväällä en tiennyt vielä mitään siitä, kuinka tiukkaa kirjoitusajan kanssa tulisi olemaan syksyllä - onneksi! Deadline piti ja Päivin arvostelupalautteen rohkaisemana Volvo lähti alkukesästä yllättävän ripeästi uudelle kustantamokierrokselle.

Elokuun lopussa kyselin Volvon perään ja koska mistään ei oikein kuulunut mitään, olo oli aika apea, kunnes syyskuun puolivälissä tuli viesti kustantamosta, että he haluaisivat tehdä Volvosta kirjan ensi vuoden syksylle. Itkin kolme päivää ihan solkenaan. Oikeasti. Ja sitten, lopulta, 25 vuoden yrittämisen ja odottamisen jälkeen: kustannussopimus. Olen vieläkin joka päivä ihan hirveän onnellinen sopimuksesta. Siitä, että olen vihdoin päässyt askeleen eteenpäin. En tajua sitä vieläkään todeksi, mutta kai se tästä pikkuhiljaa :). Kustannussopimus on myös saanut minut ajattelemaan yhtä sun toista ja myös kolmatta.

Normimäärä tai vähän enemmänkin on myös flunssailtu, keväällä ja kesällä ja syksyllä. Eilen mietin flunssailun mahdollisuutta, mutta ainakaan vielä ei tullut flunssa. Toivottavasti ei tule ollenkaan. Että jos vuoden viimeinen flunssa olisi jo takana päin. Se olisi kiva.

Varmuuskopiointi ja muu tietoturvatoiminta olivat myös tämän vuoden teemoja. Hankin ulkoisen kovalevyn ja ison muistitikun, joille varmuuskopioin tiedostoni, sekä sain koneelleni skriptin, jolla olen saanut blogin talteen (skriptin saa edelleen minulta pyytämällä!). Lisäksi kiroilin yhden pikku haittaohjelman kanssa. Se ei ollut kivaa. Huolehtikaapa koneittenne virustorjunnasta!

Ylläolevien lisäksi olen matkustanut tänä vuonna Itävaltaan, Pohjois-Norjaan ja Roomaan ja käynyt Tallinnassa. Olen juhlinut kaksia häitä. Olen pitänyt kädestä kiinni ja itkenyt pilkkopimeässä lintutornissa toisessa kädessä mukillinen teetä ja toisessa samppanjaa. Olen itkenyt ikävää, ahdistusta ja onnea. Olen itkenyt ihan hirveästi. Tämä vuosi on ollut oikea itkuvuosi. Ilmeisesti olen ollut kaiken sen parkumisen tarpeessa.

Olen myös ollut ihan turhan väsynyt nyt syksyllä, kun olen yrittänyt hoitaa kaiken yhtä aikaa: työt, käsikirjoituksen uuden version, ystävät, läheiset, kodin, liikunnan, lukemisen, kaiken. Siksi pidän loppuvuoden lomalomaa. Kirjoitusvihko on sallittu seuralainen, mutta sinnekin vain sellaista tekstiä, millä ei ole mitään tarkoitusta. Huvin vuoksi kirjoittamista vain. Ja lukemista, toivottavasti paljon. Ulkoilua, nauramista. Se on tavoitteeni loppuvuodelle. Tiedän, että jouluna tulen itkemään, mutta kun pääsen siitä, toivon, että loppuvuoteni on rento ja hymyilevä. Samaa toivon teille kaikille!


3 kommenttia:

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Sinulla on ollut melkoinen vuosi! Kokemusten puolesta tavattoman rikas, Volvon osalta mahtava.

Hyvää lomalomaa ja ihanaa joulun aikaa. <3

Anonyymi kirjoitti...

When it rains, it pours... Itkemisestä tuli mieleeni :)
Elämäntäytteinen vuosi sinulla, varmasti jää mieleen kustannussopimuksen vuotena.
Hyvää lomaa!
Än

Rooibos kirjoitti...

Katja: Kyllä, kaikkea on ollut :). Kiitos, joulurauhaa sinullekin <3!

Än: Kiitos, sinnekin ihanaa joulun aikaa ja paljon kirjoitusiloa ensi vuodelle!