Kävin tänään kirjastossa palauttamassa pari myöhästynyttä kirjaa. Kirjastot ovat kivoja paikkoja, mutta eivät tee minulle hyvää. Näyttäkää minulle kirjasto ja minä näytän teille hillittömyyden, kadonneen itsekurin ja ylenpalttisuuden salit. Kirjasto on paljon pahempi paikka kuin kirjakauppa; kirjastossa ei tarvitse ottaa vastuuta teoistaan, vaan hairahduksetkin voi palauttaa takaisin tuosta vain, ilman että joutuu niistä ikinä tilille. Suomennettuna tämä tarkoittaa sitä, että maksettuani sakot lainasin enemmän kirjoja kuin piti. En tosin sen enempää kuin kolme, mutta yhdellä niistä on vain seitsemän päivän laina-aika ja luuleeko kukaan tosissaan, että selviän siitä ilman sakkoja? Kyse ei ole siitä, ettenkö ehtisi lukea kirjaa seitsemässä päivässä, vaan siinä, että saanko raahattua itseni palauttamaan kirjan ajallaan - kirjastoonhan on ainakin 300 metriä matkaa...
Kirjaston jälkeen kipitin alamäkeä pitkin suoraan vakiokuppilaani. Ostin kupin teetä ja kaivoin muistivihon ja kynän esiin ja kirjoitin. Olin kirjoitellut jo kotona muutaman sivun raakatekstiä ja lähikuppilassa jatkoin. Annoin tulla. Oli niin taivaallista kirjoittaa taas, kaataa sanoja paperille ilman kontrollia, seuraten ajatusten samalla hetkellä piirtämää karttaa, joka saattoi viedä jokaisen sanan jälkeen mihin hyvänsä. Purskautin paperille neljä sivua melkein oksentamalla ennen kuin laskin kynäni pöydälle ja join haaltuneen teenlopun kupistani. Olin hetken ihan valtavan onnellinen. Tuntui hyvältä. Kaikki ympärilläni oli hyvää ja ystävällistä. Kirjoitin reilun sivun verran lisää, ennen kuin lähdin kauppaan ostamaan hiuslakkaa.
Lähikuppilan onnenhetki vaikuttaa yhä. En ole enää itkettävän onnellinen, mutta olo on tyyni ja rauhallinen. Tiedättehän te, sellainen - sellainen - no, siunattu olo. Melkein kaikki tuntuu mahdolliselta, mutta minulla ei ole mikään kiire. Maha on täynnä tomaatti-katkarapukeittoa, illalla lähden Oopperaan katsomaan Pähkinänsärkijää. Huomenna voin kirjoittaa lisää. Kun en ajattele arjen saapumista ensi vuonna, niin mitä hankalaa minulla muka on? Mikä on muka huonosti? Ei mikään. Jos ei lasketa sitä, että pitää kyetä palauttamaan se kirjastokirja ajallaan kirjastoon.
2 kommenttia:
Heh, olisin voinut itse kirjoittaa täsmälleen samoin kuin mitä sinä, mitä ensimmäiseen kappaleeseen tulee. Minä tosin en pysy edes kohtuuden rajoissa (mitä kolme kirjaa mielestäni vielä edustaa), vaan pahimmat ylilyönnit ovat käsittäneet yli 20 opusta. Enkä minä voi palauttaa kirjaa takaisin hyllyyn, jollen ole ensin lukenut sitä. En vaan voi.
Sakkoja olen tainnut saada ainoastaan kerran, kiitos nettiuusimismahdollisuuden. Eikö siellä ole käytössä sellaista? Suosittelen lämpimästi, joskin se luultavasti rappioittaa kirjastoelämää yhä enemmän. : )
Lapsena minä lainasin aina parikymmentä kirjaa kerrallaan ja palautin ne ajallaan. Nykyään olen oppinut sen, että en lainaa kuin muutaman kirjan kerralla - on vissiin mennyt takaraivoon se, että kun aikaa ei ole määrättömästi, niin ei sitä ole määrättömästi lukemisenkaan.
Kirjasto on kuitenkin sellainen paikka, että siellä menee pää sekaisin ja katteeton optimistisuus valtaa aivot: "kyllä minä ehdin nämä kaikki lukea!" Ja sitten kun ei ehdi, tai kun kirja ei näytäkään mielenkiintoiselta enää kotona, ja kun ei onnistu palauttamaan kirjoja ajallaan, niin maksaa sakkoja ihan tyhjästä ;). Hohhoijaa... Nettiuusiminen on tietysti kätevää, mutta kun sekin pitää muistaa ja kehdata tehdä. Muuten olen elämässäni mielestäni ihan järjen ja järjestyksen ihminen, ja hoidan asiat ajallaan, mutta kaikki hulttio-ominaisuuteni keskittyvät siihen, että en kykene huolehtimaan kirjastokirjojen palauttamisesta ajallaan...
Lähetä kommentti