Palautekarkkia

Viikolla sain tarkkanäköistä ja ymmärtävää palautetta Piihin Outilta (kiitos vielä!) ja olen vieläkin ihan täpinöissäni siitä, että sain niin hyvää palautetta ja myös lukea vaihtarina Outin hienoa tekstiä.

Tänään oli sitten uusimman novellin vuoro. Laitoin uusimman muutamalle kanssakirjoittajalle pari viikkoa sitten sillä ajatuksella, että uusin korvaa jonkun huonomman Kreikkalaisista. Samalla kuitenkin epäilytti ja jännitti kauheasti: toimisiko uusin? En ollut siitä ollenkaan varma. Olin kyllä ihan tiloissa kirjoittaessani sen ensimmäistä versiota heinäkuussa kirjoituskurssilla, mutta en osaa (vielä?) luottaa tiloihini. Niin monta kertaa on tuntunut siltä, että omasta tekstistä tykkää siitä syystä, että se on oma - että se tekstin "toimiminen" onkin ollut omassa päässä. Aina ei ole ollenkaan helppoa arvioida omaa työtä. Onneksi on ihania ihmisiä, jotka lukevat ja kertovat mielipiteensä!

Niin että se uusin novelli ja palaute siitä? Voi apua. Pelkäsin, että siitä oli tullut banaali ja halpa. Ja kun kanssakirjoittaja kertoi mielipiteensä, helpotuin niin, että melkein itkin. En siksi, että hän sanoi tekstin olevan hieno, vaan siksi, että hän oli tuntenut lukiessaan saman mitä minä tunsin kirjoittaessani. Se oli ihan hirveän iso helpotus. Että juuri sen nimenomaisen tunteen siirtäminen lukijaan onnistui. Nyt tuntuu taas siltä, että tunnelin päässä vilkahtelee valo (tai ehkä se on seinään kiinnitetty lyhty, jonka avulla pääsen taas kappaleen matkaa eteenpäin valoisassa, ihan sama, valoa joka tapauksessa, armasta valoa) ja jaksan eteenpäin. Että on oikein asettaa toiveita Kreikkalaisten hartioille, ja että tuo uusi novelli kantaa oman osansa toiveista leveillä harteillaan.

Miten paljon kevyempi ja valoisampi on kulkea, kun saa palautetta teksteistään. Olen saanut sitä karkkia niin monelta ihmiseltä Kreikkalaisiin liittyen, etten tiedä, riittävätkö kahden käden sormet. Ei aina miellyttävää, mutta aina rakentavaa palautetta. Tosi arvokasta siinä, että olen päässyt näkemään, mitä ja miltä minun sanani vaikuttavat toisten ihmisten lukemina. Vaikka kirjoittaminen on yksinäistä hommaa ja vaikken kirjoita ketään varten, niin lopussa on kuitenkin aina se, että kun joku muu lukee tekstin, se saa uuden elämän. Ehkä erilaisen kuin olen tarkoittanut, mutta elämän jonkun toisen mielessä.