May the Force be with you

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Sekä että

Vaihtelevasti kesää ja arkea. Viikonloppuna oli taas leppälintua ja metsämansikoita ja lämmintä uimavettä ja herkkuja ja pionien kukat, jotka olivat purskahtaneet viikossa hervottomiksi. Päiväunia verannalla ja aamu-uintia ja kesänaapureita. Nyt on taas arki. Menin työmatkalla torin kautta ja ostin mansikoita ja herneitä. Ne pehmensivät maanantaiaamua. Olen käynyt tänään juoksulenkillä ja keittänyt uusia perunoita ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Ja koska ulkona on ollut myös pilvistä ja viileämpää kuin sisällä, olen avannut ikkunat, laittanut huopatohvelit jalkaan ja istunut koneen ääressä ja editoinut tunnin ajan uuden projektin raakatekstiä koneelle. Kuron raakatekstiä vihkoista koneelle pikkuhiljaa ja merkitsen punaisella puuvärisutulla merkin niille sivuille, jotka on jo editoitu koneelle. Selaamalla vihkoja löytyy aina vain uusia, editoimattomia pätkiä. En muista kaikkea, mitä olen kirjoittanut raakatekstinä, joten teen samalla löytöjä. Ne kohdat, jotka muistan, ne puuttuvat vielä ja odottavat vuoroaan jossain vihkojen sivuilla. En tiedä kuinka paljon ehdin tässä kesän aikana, mutta toivon, että kun kuukauden vapaani alkaa syyskuun alussa, olen päässyt tasoihin vihkojen ja editoidun tiedoston kanssa ja kaikki, mitä oli vihoissa, on kirjoitettu koneelle. Katsotaan. Olisi kiva aloittaa syksyn työ puhtaalta pöydältä, edes suunnilleen. Katsotaan. Ensin on kuitenkin kesää tässä välissä vielä.

Ei kommentteja: