Heinäkuu. Tätä vuotta on kulunut puoli vuotta. Mitä on tapahtunut? Katsotaanpa.
Vuosi alkoi synkissä tunnelmissa saatuani viime vuoden viimeisenä päivänä hylsyn pitkällisen ähellyksen päätteeksi. Kuitenkaan kaikki tunnelmat eivät olleet synkkiä, sillä hylsyn jälkeen lohdutitte sekä te, lukijani, että kirjoittaminen. Todiste toipumisesta täällä. Itse asiassa toipuminen on edennyt niin pitkälle, etten ensin muistanut, että viime vuodenvaihteessa tosiaan tapahtui se hylsy...
Alkuvuodesta päätin jättää novellikokoelmani Kreikkalaiset telakalle, laittaa sen naftaliiniin ja niin edelleen. Yllättäen oli ihan kamalan vaikeaa tottua siihen, että minulla ei ollutkaan melkeinvalmista kässäriä käsissäni enää ollenkaan. Oli hirveää päästää todellakin irti ja todeta olevani nollassa siinä suhteessa, ettei ollut mitään kässäriä. Välillä se oli helpompaa ja välillä tosi vaikeaa.
Ja kaiken välissä olen kirjoittanut ja kirjoittanut ja kirjoittanut raakatekstiä ja nauttinut kirjoituskahvilastani. Olen ottanut tänä vuonna sieltä täältä päivän vapaaksi töistä (1-2 kuukaudessa) ja istunut ja kirjoittanut ja ollut onnellinen siitä. Erittäin hyviä päätöksiä joka ikinen noista vapaapäivistä.
Toukokuussa tapahtui lopulta aika paljon: aloitin sen sairastamisella, aloin vihdoin puhua uudesta projektista kässärinä ihan ääneen ja ehdin pitää pikkuisen kirjoitustauonkin, koska käsi alkoi kiukutella niin paljon, että piti mennä hakemaan apua taas akupunktiosta. Lisäksi onnistuin hankkimaan itselleni vapaan syyskuun, että voin keskittyä niihin asioihin, jotka painavat eniten.
Entä viime aikoina? Olen shopannut kesäkirjoja, kiukutellut kirjoittamisen kanssa pariin otteeseen, mutta myös kirjoittanut. Ja käynyt ratsastamassa! Oi miten se oli ihanaa ja miten paljon olen sitä kaivannut. Lisää sitä laatua!
Mitäs muuta? Olen tietysti tehnyt yhtä sun toista ja ylläolevan koosteen olisi voinut rakentaa toisenlaiseksikin. Kevättä jotenkin kuitenkin leimaa se, että olen kirjoittanut ja nauttinut (melkein) joka hetkestä. Ja nyt odotan kesälomaa ja sen jälkeen odotan syyskuuta niin että sormia kutittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti