May the Force be with you

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Konepellin alla

Olen palannut Volvoon tänään. Tiedostoa oli muokattu viimeksi toinen kesäkuuta. Kesäkuun puolivälin jälkeen kirjoitin vihkoon yhden uuden kohtauksen. Siinä se. Ja tänään taas. Kirjoitin kesäkuisen kohtauksen käsikirjoitukseen, karsin paljon ja sain sen hyvään kohtaan. Korjasin toisen kohtauksen, poistin yhden yksityiskohdan, joka väänsi käsikirjoitusta väärään suuntaan. Sen lisäksi lähetin Volvon kahdelle lisälukijalle, sillä touko-kesäkuussa hankkimistani kolmesta esilukijasta yksi on luopunut leikistä. Haluan saada vielä lisää palautetta Volvosta, vaikka tiedänkin sen ensimmäisen saamani palautteen perusteella jo, mihin suuntaan menen. Sinne, minne menin jo tänään. Mutta haluan vielä lisää kommentteja ja vahvistusta joidenkin darlingien tappamiselle. Toivottavasti uudet lukijat ehtivät antaa palautetta pian.

Olen puhunut viime päivät kirjoittamisesta niin paljon, että kun palasin tänään reissuiltani kotiin, ajattelin, etten halua edes ajatella kirjoittamista muutamaan päivään. Sitten avasin koneen ja aloin kirjoittaa Volvoa. Ei tässä kysytä nyt, että laiskottaako vaiko ei. Volvo pitää saada siihen kuntoon, että saan lähetettyä sen ensimmäiselle kustantamokierrokselleen. Paitsi että nyt minua kyllä väsyttää ja väsyttää ja väsyttää, ihan taukoamatta ja painavalla kädellä. Toivottavasti viikonloppu tuo kymmenen tunnin yöunia, sellaisia jotka virkistävät yhtä paljon kuin jos olisin nukkunut kaksikymmentä tuntia.

Ei kommentteja: