May the Force be with you

tiistai 21. lokakuuta 2014

Yksi iso eufemismi

Tekee mieli polkea jalkaa ja itkeä sen päälle. En millään jaksaisi huvittua, mutta joskus on pakko, vaikka ei huvita. Aika usein on, nykyään. Olen kiukkuinen, koska olen surullinen.  Ärsyttää kaikki paitsi Downton Abbey.

Tänään Hesarissa arvostelija kirjoitti jostain romaanista jotakuinkin niin, että kirja oli kirjoitettu kaikkien taiteen sääntöjen ja kirjoittajakoulutusten sääntöjen mukaisesti, ikävä kyllä. Ettei ollut yllättävyyksiä tai mitään uutta luovaa, jotakuinkin niin kriitikko sanoi. Minä vedin heti tietenkin yhtäläisyysmerkit tuon kommentin ja oman pikku Volvoni välille ja syljeksin vähän aikaa sanomalehtipaperia suustani ja näin varmasti ja kirkkaasti sen, että siinäpä syy, jonka takia Volvoa ei koskaan tulla julkaisemaan. Koska se on liian sisäsiisti, eikä luo uutta ja riko konventioita. Ei parantanut mielialaa tuo hetkellinen selvänäköisyys.

Katsoin Downton Abbeyn ja sen jälkeen itkin. Näköjään sekä pienet että isot asiat ovat pahoja silloin kun ikävöi sitä, joka on - . Kuollut.

Vihaan kuolemaa kuvaavia eufemismeja: menehtyä, nukkua pois, nukkua ikiuneen, siirtyä ajasta ikuisuuteen, poistua luotamme, lähteä, mennä taivaan kotiin. En käytä niitä kun puhun, enkä halua käyttää niitä kun kirjoitan. Mitä kuoleminen on jos ei kuolemista. Ja kuitenkin aina joskus se sana on kuin isku palleaan. Eikä siksi, että sanassa olisi mitään vikaa, vaan siksi, että se on totta ja joinain hetkinä ikävä vain niin - .

Pitäisi mennä nukkumaan. Jalkoja pakottaa. Lapsena lempilauluni oli "Pii pii, pikkuinen lintu". "Pakottaako jalkojas?" siinä laulettiin heti perään. Ehkä se oli oikeasti "paleltaako". En tiedä oliko. Taidan laittaa villasukat jalkaan. Kylläpä tämä blogikirjoitus tuntuu henkilökohtaiselta.

6 kommenttia:

E.K kirjoitti...

Ikävää että sinulla on suruja. Toivottavasti sinulla on kuitenkin ympärilläsi myös niitä joiden olkaa vasten voi itkeä. Kuoleman on raadollista, ei sitä muuta voi sanoa.

Nina kirjoitti...

Rooibos, voimia! Kaikella on aikansa. On aika itkeä, aika pukea villasukat, aika olla vihainen ja aika ikävöidä. Take your time.

Katja / Kirjojen kamari kirjoitti...

Voi, halaus sinulle <3 Kääri itsesi pehmeisiin villasukkiin ja ole kiukkuinen ja surullinen, sitä miltä tuntuu. Välillä jalkoja pakottaa, sydäntä pakottaa. Voimia!

Rooibos kirjoitti...

Kiitos, E.K!
Kiitos, Nina!
Kiitos, Katja!

Aikansa kaikelle, todellakin. Kiitos myötäelämisestä ja tsempeistä. <3

Malna kirjoitti...

Voimia sinulle. Laita vain villasukat jalkaan ja lepää, ja mitä ikinä muuta tarvitsetkin.

Äläkä välitä siitä mitä joku Hesarin kriitikko jostain kirjasta sanoo. Ei ikinä löydy kirjaa josta kaikki maailmassa on samaa mieltä, ja se että Hesarin kriitikko näkee jonkin kirjan tylsänä siksi ettei se tee mitään järisyttävän uutta kirjoittamisen saralla, ei tarkoita ettei tekstit voisi olla arvokkaita vaikka ne eivät sisältäisikään valtavia innovaatioita. Sitä paitsi en oikein ymmärrä tuota puhetta kirjoittajakoulutuksen säännöistä, kun itse käymäni kirjoittajakoulutus ei todellakaan opettanut kirjoittamaan jollain Tietyllä Oikealla Tavalla. Varmaan sellaisiakin koulutuksia on, mutta ei pitäisi yleistää...

Rooibos kirjoitti...

Malna, kiitos. Ja tuo mitä sanot tuosta kritiikistä ja kirjojen tylsyydestä tai epätylsyydestä, on ihan totta. Jotenkin huonoina päivinä vain vetää kaiken mahdollisen huonon niskaansa niin kuin painavan takin. Siitä pitää sitten pyristellä irti.

Ja tuo kirjoittajakoulutusasia - minäkin olen käynyt erinäisiä kirjoittajakoulutuksia, mutta en kyllä hahmota niistä yhteistä tekijää ja "sääntöjä". Että mielipiteensä kullakin?