May the Force be with you

lauantai 6. helmikuuta 2016

Perusasiat kunnossa

Tällä hetkellä olen menossa editoinnissa sivulla 81. Satanen pitäisi saada täyteen tänään, jotta huomiselle ja maanantaille ei jää liikaa sivuja. Edelleenkin tuntuu siltä, että isoin homma on vielä edessä (niin kuin sivumäärällisesti onkin), koska tulossa on pari kohtausta, joita täytyy miettiä vähän enemmän. Etenen viidentoista sivun tuntivauhtia, noin niin kuin suunnilleen, ja kun pitää uudelleenkirjoittaa, tahti hidastuu. Enkä halua ryysätä maanantaina kässäriä loppuun hutiloiden. Tavoite on siis se, että saan tämän editointikierroksen maanantaina (vapaapäivä) loppuun. Sitten annan kässärin levätä hetken ja sitten käyn sen vielä uudelleen läpi, toivottavasti ajatuksen kanssa, ennen kuin lähetän sen helmikuun loppupuolella takaisin kustannustoimittajalle.

Olen käyttänyt vapaata, ohjelmoimatonta päivää hyväkseni paitsi kässärin kanssa, myös ruuanlaiton suhteen. Söin äsken. Maha on ihan täynnä. Lautasella oli karitsankyljyksiä, keitettyä perunaa & parsakaalia ja paistettua fenkolia. Kaiken päälle lusikoin liberaalilla otteella itse tekemääni yrttiöljyä ja jos saa sanoa, niin siitä yrttiöljystä tuli hyvää. Nyt en voi lakata miettimästä, mihin kaikkialle sitä voi laittaa ja mitä kaikkea sillä voi maustaa, koska sitä on jäljellä ihan reilusti ja koska se oli niin hyvää. Huomenna on tarjolla sama setti uudestaan. Ei haittaa yhtään, päinvastoin.

Mutta nyt. Ruoka on mahassa ja kässäri koneen vieressä katsoo minua sillä silmällä, että olisi syytä jatkaa hommia. Iltapalaksi syön veriappelsiineja. Ne ovat sesongissa ja ihania, nekin.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mitä genreä Volvo edustaa?
Millä sanoilla kirja alkaa?

Niin, ja onnea kustannussopimuksesta!

T. Vanha tuttu vuosien takaa :)

Rooibos kirjoitti...

Kiitos, kuka oletkin, vanha tuttu :). Volvo on ihan vaan perusrealismia, varmaan sitä perinteistä koivuklapiproosaa.

BamiellaJ kirjoitti...

Odotan mielenkiinnolla Volvon julkaisemista. Minulla ei varmaan olisi kärsivällisyyttä kirjoittaa kirjaa, lukea ja kirjoittaa, hioa ja kirjoitaaa uudelleen - - - Tsemppiä sinulle, Rooibos!

Rooibos kirjoitti...

Kiitos Bamiella, tsemppiä tarvitaankin! Tämän editoinnin vielä kestää ja tämä on hauskaakin, vaikka (itseasettamani) aikataulu onkin vähän tiukka, mutta luulen, että tulevat luku- ja oikolukukierrokset alkavat jo tuntua lihaksissa.