Juu ei, mikään ei mätä. Se on tietysti hyvä asia, sillä on ikävää, jos mättää. Mikään ei myöskään tunnu erityisen innostavalta. Niin no, huomenna on sosialiseerausta ja se on kiva, mutta huomiseen iltaanhan on aikaa kutakuinkin ikuisuus... joten miksi repiä riemua jostain, joka tapahtuu ikuisuuden kuluttua.
Juu ei, ei masenna. Ei ahdista, ei. Ei nyt vaan myöskään tunnu oikein mitään. Väsyttää. Päätä särkisi mielellään ja tekisi mieli ottaa pikkuruiset päikkärit, mutta epäilen, että ne eivät tekisi hyvää yöunille. Niin että mitäs tässä sitten?
Kaipa kevät on ollut välillä raskas. Kiva ja hieno kyllä siinä mielessä, että olen kirjoittanut niin paljon, etten tiedä, olenko ikinä kirjoittanut näin paljon kuin 1.10.2007 lähtien. En varmaan. Se on ollut hienoa, ihanaa ja hyväätekevää. Kuitenkin luulen, että on ollut hiukan raskasta ja loma tekisi aika hyvää. Olen koko kevään ajan kirjoittanut lähes jokaisena vapaailtana. Lisäksi olen potenut jonkun verran omaatuntoa niinä viikkoina, jotka ovat olleet täynnä aktiviteettia ja joina en ole pystynyt kirjoittamaan mitään. Arkeen on ilmaantunut työ numero kaksi. Kiva työ ja haluttu työ, mutta palkkatyöhön liitettynä setti on ollut välillä hankala.
* * *
Niin. Miksi minä kirjoitan tätä? Luulenko, että jostain tulee Auktoriteetti, joka kuuntelee nyyhkytarinani, taputtaa minua päähän, peittelee sänkyyn ja silittää päätä ja sanoo, että "voi Rooibos, voi Rooibos, kuinka reipas ja ahkera sinä oletkaan ollut. Tästä hyvästä sinä ansaitset palkinnon." [Toim.huom: kustannussopimus olisi kiva.]
Ei kai tässä sitten muuta kuin toteamus, että jotkut ovat huomionkipeitä lapsia koko ikänsä.
Taidanpa ottaa päiväunet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti