Kävin eilen Bengtskärin majakalla. Matkaseura ei ollut itse valitsemaani (työkavereita) mutta kyllähän tuo toimi silti. Majakkaretki siis. Hienoa oli. Näin vanhan ystäväni horisontin, näin kovasti aaltoja, täysin pösilöitä haahkoja ja paljon hienoa kalliota. Ja majakan, tietenkin. Kuten aina tuollaisissa paikoissa vieraillessani, sain hirveän hingun ottaa selville, millaista siellä olisi asua. Viikko? Kaksi? Kesän ajan? Koko vuosi? Vuosi majakkasaarella on niin romanttinen ajatus - ja romantiikka katoaisi varmasti ensimmäisen navakamman myrskyn myötä. Kuitenkin... olisipa se hienoa - edes sen kahden viikon ajan.
Oli ihanaa nähdä kauniita paikkoja ja saaristoa sen sijaan, että olisin tuijottanut tietokoneen näyttöä. Meri oli toisaalla teräksenharmaa, toisaalla kirkkaan sininen. Pilvet kulkivat hienossa muodostelmassa taivaan poikki ja majakka näytti siltä kuin se aikoisi seisoa saarellaan vielä toiset sata vuotta ja risat, eikä mikään saisi sitä hätkähtämään. Aurinko oli lämmittänyt kalliot, tuuli käänsi tukan nurin.
Nyt ollaan takaisin kotona. Huomenna on vasta keskiviikko. Ei uskoisi. Kun viettää työporukan kanssa kaksi päivää putkeen, ponnistus tuntuu kokonaisen työviikon vertaiselta.
Tällä viikolla on vielä pari iltaa aikaa, jotka voin käyttää oikeaan elämään. Viikonlopuksi lähden kotikonnuille. Sitä ennen on onneksi aikaa olla hetki yksin ja arvostaa omaa arkea, työkaverittomia iltoja. Kirjoittamista. Bengtskäriä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti