Olen kotona. Purin laukkuni pyykkikoriin ja kaappiin ja kirjahyllyyn. Tuuletin. Telkkari on auki, olen kaupungissa. On hyvä olla kotona.
Joulun olin kotipuolessa. Oli hiljaisuutta, saunomista, uimista maailman kylmimmässä järvivedessä, lumihangessa pyörimistä. Oli sukua, myöhään valvottuja öitä, jouluruokaa, tähtitaivas, joka ei täällä kaupungissa näy.
Nyt olen yksin omassa kotona. Edessä on yksi päivä töitä, lisää lomaa. Kirjoittamista. Minä. Kotiin kirjoittamiseen.
Nyt keitän teetä, hyrisen ehkä hiljaa, kaivan tyhjistä kaapeista jotain pientä suuhunpantavaa.
2 kommenttia:
Tervetuloa takaisin. Minä muistan tuon, miltä tuntui kulkea lapsuudenkodin ja kaupunkikodin väliä. Molmepiin suuntiin meni mielellään, aina oli hyvä myös palata.
Katja, juuri tuota. Joskus kesäisin itkettää jättää kotiseutu, koska siellä = mökillä = luonnossa, eikä kaupunki vedä sille vertoja kesäpäivinä, mutta muuten, molempiin suuntiin on hyvä mennä ja tulla. Asun omassa kotona kerrostalossa, mutta joinain päivinä tuntuu, että pieni oma piha ei lopulta olisi niin huono juttu - alankohan keski-ikäistyä ;). Ja sitten taas totean, että juuri tämä kohta kivikaupungissa on minulle hyvä, enkä haluaisi muualle. Ehkä sitten joskus myöhemmin.
Lähetä kommentti