Stephenin kanssa sängyssä ja hiukan muita mutinoita

Luin eilen sängyssä loppuun Stephen Kingin Kirjoittamisesta. Olin antanut itseni ymmärtää, että opus on jotenkin hyvä. Erinäiset lähteet kehuivat sitä kirjoittajan arjen paljastamisesta, hyvien vinkkien antamisesta etc. Minä olen ilmeisen paatunut lukija, koska mielestäni Kingin kirja oli suomeksi sanottuna ihan paska. Sori kielenkäyttöni, mutta kun se oli!

Kirjan ensimmäinen puolisko kertoi siitä, miten pieni ja vähän isompi Stephen kirjoitti tarinoita, joita ei julkaistu missään. Stephen oli kuin kissa - niihän sitä sanotaan, että kissa kiitoksella elää - sillä kun Stephen sai pienen kiittävän kommentin hylkäyskirjeen laitaan raapustettuna, sen voimalla hän jaksoi taas seuraavat 16 vuotta. Kiva juttu, mutta eipä paljon lämmittänyt, kun makasin sängyssä varpaat palellen ja kahlasin kirjan läpi.

Toinen osio sisälsi kirjoitusvinkkejä. Ainoa, mitä mieleen jäi, oli se, että "kirjoita sana kerrallaan" ja "vältä adverbejä". Ei mitään uutta ja mullistavaa siis.

Kolmannessa osiossa Stephen kertoi "ei-ollenkaan-katkeraan-vaan-pelkästää-jutustelevaan" sävyyn siitä, kuinka jäi auton alle ja vammautui pahasti ja parani takaisin kirjoituskuntoon. Kiva juttu.

Oikeasti - minut on varmaan hemmoteltu ihan piloille: olen lukenut Goldbergit ja Cameronit, Bruce Holland Rogersin Word Workin ja pohtinut itsekin kirjoittamista muutamalta kantilta (tosin en vielä ollenkaan tarpeeksi). Edellä mainituista kivoista kirjoista täytyy johtua se, että Kirjoittamisesta ei napannut pätkän vertaa. Siitä tuli lähinnä mieleen Valittujen Palojen lämminhenkiset tarinat, jotka kertovat siitä, kuinka ihmiset ponnistelevat vaikeuksien kautta voittoon. Suosittelen kirjaa niille, jotka haluavat tietää asioita Stephen Kingistä ja tämän elämästä, mutta en tosiaankaan niille, jotka haluavat siitä vinkkejä kirjoittamiseensa.

Minä noudatin tänään töiden jälkeen omaa kirjoittamiseen liittyvää vinkkiäni: kirjoita. Vaikka ei huvittaisi, vaikka mitään hyödyllistä ei kirjoittuisi, kirjoita. Menin töiden jälkeen ensin shoppailemaan (refillejä ihaniin kyniini! viimeiset joulukortit! astmalääkettä! huulirasvaa!) ja sitten kantakuppilaan istumaan glögin ja kirjoitusvihon ääreen. Onnistuin näköjään äheltämään kahdeksan sivua raakatekstiä, vaikka se olikin vaikeaa. Yritin ratkaista Gamman mysteeriä (paljonko on paljon ja milloin se on liian vähän), mutta pitää myöntää, etten edistynyt. Täytyy varmaan kaivaa romaanikässäri-Gamma esille ja katsoa tekstiä novelli-Gamman kantilta. Tai ylipäätään miettiä, että mikä Gammassa nyt sitten on se pointti, jonka haluan kertoa ja miten.

Gamman lisäksi pientä hämmennystä aiheuttaa Iota. Kirjoitin sitä uusiksi pari (?) viikkoa sitten. Pidän muutoksesta, mutta minulla ei ole mitään hajua, miksi lisäsin tekstiin mansikkahillon. Mansikkahillo tuntuu merkitykselliseltä, mutta en toisaalta osaa lainkaan sanoa, miksi. Omituista.

Voin kertoa kaikille, joita kiinnostaa, että kyllä, viehättävät, hyppelehtivät mielialani jatkuvat. Viittaan nyt edellisiin bloggauksiini ehkä viimeisten parin viikon ajalta. Tasapainoinen, tyyni ja lempeä eivät ole olleet ystäviäni. Tänäänkin on käyty jo sekä pohjalla että oltu aika pinnalla. Johtuukohan kaikki hormoneista vai onko ilmassa jotain omituista kemikaalia?