Aloin lukea tiskaamisen ja siivoamisen lomassa Essi Kummun Karhun kuolemaa. Voi apua. En ole vielä vasta kuin alussa, mutta kirja herättää jo ties mitä tunteita. Päälimmäisenä on kaiho ja kaipuu: miten hienoa! miten minäkin pääsisin tuohon? Kummun tyyli on hidas ja kaunis kuin vastapaistettu voisilmäpulla, jonka haluaisi sekä syödä että säästää. Mitään ei ole liikaa, mitään ei ole liian vähän, teksti liikkuu eteenpäin samalla tavalla kuin haukkaukset, jotka uppoavat pullan lihaan. Teksti pitelee peiliä ja peiliä ja peiliä ja peiliä, kunnes olen viimeisessä peilissä pieni, kaukainen, kateellinen ja inspiroitunut. Kieli on juuri siinä missä sen pitääkin. Vau. Jos minun tekstini ikinä tulevat näyttämään yhtä luonnollisilta, taitavilta ja tasapainoisilta kuin Kummun teksti Karhun kuoleman alussa, niin kiitos. Jollain tasolla Karhun kuoleman lukeminen saa aikaan halun kirjoittaa, halun olla osa tuota samaa ketjua, halun kuunnella omaa ääntä. En tiedä, johtuuko tämä ihastuminen pelkästään siitä, että Kummun kieli, tyyli ja rytmi osuvat minuun ja uppoavat pohjaan asti, vai onko tänään hyvä päivä haltioitumiselle. Ihan sama. Vau silti.
Nyt keitän ruokaa, hauduttelen sitä, enkä osaa päättää, lukisinko vai säästäisinkö vielä vähän pidemmälle. Pullaakin tekisi mieli.
5 kommenttia:
Jaa, tuo Kummun uusi pitänee siis lisätä kirjalistaan (joka on loputon). Luin esikoisen kesällä. Pidin siitä kyllä kovasti. Mutta välillä kaipasin enemmän "kerronnallisuutta". En osaa selittää tarkemmin. Kieli oli soljuvaa ja runollista, mutta joissain kohdin se ikään kuin jätti tarinan varjoonsa.
Olipa kommentti. Oletko joskus kokenut lukiessasi saman vai olisiko minä tarvinnut kesällä vain juonikaaviollisia dekkareita :)
Mukava kuulla, että Karhun kuolema on hyvä kirja! Se nimittäin vaikuttaa minustakin tosi kiinnostavalta, ja olen odottanut sitä. Täytyy etsiä se käsiini mahdollisimman pian!
vaivanpalkka: Ainakaan vielä ei ole tullut oloa, että kieli jättäisi tarinan varjoonsa. Ylipäätään kieli ei ole tuossa minusta liian alleviivaavaa, siis sellaista, että kiinnittäisi koko ajan huomiota kieleen, vaan se tuntuu olevan hyvin tasapainossa asioiden etenemisen kanssa.
Joskus jos luen kirjaa, jossa kielellä kikkaillaan tosi paljon, ilmaisut ovat erikoisia ja kaikki kielessä huutaa että "katso kieltä, katso kieltä!", menee koko kirjasta maku. Tarinakaan ei tunnu silloin miltään, kun lukiessa joutuu kiinnittämään liikaa huomiota kieleen, ei pysty keskittymään siihen, mitä tapahtuu. Ehkä se on sukua tuolle sinun kokemuksellesi?
Elina: Kiva kun kävit jättämässä kommentin :) - olisi mielenkiintoista kuulla, mitä tykkään Karhun kuolemasta, sitten kun olet lukenut sen.
Luulen, että minun pitää tämän jälkeen kaivaa jostain käsiini se Kummun esikoinen ja tsekata, millainen se on. Täytyy kyllä myöntää, että ihan on uusi tuttavuus ko. kirjailija, ei ole muistijälkeä tätä ennen.
Heissan Rooibos. Ehkä minunkin pitää kaivaa Kummum esikoinen uudelleen esille. Voi tosiaan olla, että luin kesällä niin suoraviivaista kirjallisuutta, että aavistuksen verran runollisempi ja kertojiltaan monitahoisempi kirja "tipautti". Pitänee kaivaa myös toinen kirja esille.
Kummu opettaa kirjoittamista täällä pohjoisessa :)
Minulla se odottaa vuoroaan. Vielä yksi kirjaston kirja ensin niin sitten Essin vuoro. :)
Lähetä kommentti