Kirjoitin himpun verran lisää. Tiskasin. Pakkasin huomista reissua varten. Luin kanssakirjoittajan novellin, jonka ääreen keräännymme sunnuntaina palautteen merkeissä. Vaikutuin. Huojahtelin ihailun ja itsesäälin välillä. Hieno teksti, niin osuva. Ja minä en ole saanut vieläkään edes kesäkuun alun kiintiöhylsyjä, en yhtäkään. Muut saavat, minä en edes niitä. Haluan nukkua ja herätä kirjoittamaan uutta novellia, ehkä siitä tulisi hyvä. Joka tapauksessa se pitää kirjoittaa.
Hämmentävä ilta. Pää edellä tekstiin, omaan ja toisen. Tekee hyvää kirjoittaa ja tekee hyvää lukea hyvää tekstiä ja miettiä mitä siinä voisi tehdä vielä paremmin. Kirjoittaminen on omituista, samoin ajankäyttö. Sanoja olisi tulollaan, tunnen että olisi, mutta ne on pakko panna telakalle odottamaan sunnuntaita. Toivon, etteivät ne näivety sillä aikaa ja kuivu käyttökelvottomiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti