Tänään rikoin mahani sillä, että söin liian harvoin ja sitten kun ruoka jo etoi, söin epätoivoisena karkkia sillä aikaa kun ruoka valmistui. Ei pitäisi, tiedän sen hyvin ja nyt tiedän taas uudestaan. Töiden alkaminen ei ole tehnyt hyvää vatsalleni, se on ollut lujilla - pitäisi saada useammin ruokaa - ja nyt vielä tämä, josta saa syyttää ihan vain itseään.
Tänään oli yksi niistä päivistä, kun selasin netissä kustantamojen
sivuja ja pyörittelin lusikkaa haavassa. Esikoisrunokokoelma. Toinen
romaani. Uusin teos. Ihmeellinen. Syväluotaava. Armoton, kaunis kuvaelma. Esikoisromaani. Uusi, kirkas tähti Suomen kirjalijoiden joukossa. Katselin
nettisivuilta heidän kasvojaan niin kuin nelivuotias, joka luulee jonkun heistä varastaneen
hänen uninallensa yön mitäänsanomattomassa hämärässä. Katselin heidän kasvojaan huolellisista kuvista niin kuin
katsellaan niitä joita katsellaan, kun itse ollaan vain suttuinen,
heiluva häivähdys kaverin kännykkäkuvan laidassa, puolikas pää.
Tänään ei ole helppo avata
sitä pientä kirjekuorta, jossa säilyttän sinnikkyyttä ja voimaa, ei ole
helppo kallistaa ja ravistaa sieltä mitään ulos. Kirjekuoren sisältö on kostunut
kesäsateissa, ei suostu, takertuu paperin reunoihin ja kitisee
vastaan ja vatsaan koskee. Vihreä näyttää ruskealta, on hankala olla rento.
5 kommenttia:
Hei, kohtalotoveri! :) Minä söin lounaan vasta joskus neljältä, ja sekin koostui ruisleivästä ja suklaasta. Iltapalaksi söin mozzarellaa ja mansikoita. Ruuanlaitto ei sovi elämänrytmiin. :D
Minä en vielä ole uskaltanut kustantamojen sivuille. Hui, ei varmaan kannatakaan. Se tuntuu vielä niin kaukaiselta..
Tsemppiä, ja onneksi on viikonloppu. :)
Been there, done that. Voit olla varma, että jos minä, niin myös sinä. Ihan oikeasti. Vain ajan kysymys, olen siitä varma. Sinnikkyytesi on ollut esimerkki minulle, olkoon oma "oikealla pöydällä oikeaan aikaan kymmenien väärien pöytien, väärien hetkien jälkeen" nyt muistutus sinulle siitä, että sinnikkyydestä kirjailijan ura nimenomaan rakentuu.
Lila: Auts, minun mahani kuolisi, jos se saisi lounasta vasta neljältä... Tänään lounaan ja iltaruuan väliin lipsahti 6 tai 7 tuntia ja siinä vaiheessa oli sellainen olo, että kuolo korjaa. Minun on kyllä ihan pakko tehdä pieni elämäntapamuutos syömisiini: välipalaa JOKA päivä, eikä vaan silloin joskus kun sattuu muistamaan. Mutta joo, onneksi on viikonloppu, saa ainakin ruokaa tarpeeksi usein ;). Kirjoitustsemppiä sinnekin!
Vera Vala: Kiitos kauniista sanoista ja tsemppaamisesta. Sitkasta tämä on, ihan kuin yrittäisi uida kiisselissä. Sitten joskus, jos saan sen sopparin ja sinä olet koto-Suomessa käymässä, niin kilistetään yhdessä livenä :).
Yhdyn Veran kommenttiin :) The day will come!!
Helmi-Maaria: Kiitos. Olet ihana, kun jaksat kannustaa.
Lähetä kommentti