Kotona

Olin näin viikon alkajaisiksi niin kuolemanväsy, että sydän löi nyrkillä rintalastaan ja sai tikkuja kämmeniin ja ryytymä hengitti niskavilloihin. Päätin, etten vie rintalastan alla lepattavaa lepakkoa jumppaan, vaan otin kirjoitusvihkoni ja kävin. Miten autuasta istua teekupin äärellä ja kirjoittaa. Ihan puutaheinää, tunteita ja kuvia kerroksittain ja limittäin ja päällekkäin. Menin hakemaan omaa itseäni ja tulin kotiin taas. En kirjoittanut Volvoa, vaan ihan muuta, ja se teki niin autuaan hyvää, että vesi tirisi silmäkulmiin ja väsymys vetäytyi pienelle kerälle. Ei tullut energiabuustia, mutta tuli hyvä ja valoisa mieli ja tyyni ja sees. Ja totesin, että vaikka liikunta olisi ollut to-del-la hyvä asia, niin juuri tänään juuri äsken kirjoittaminen oli parasta mitä saatoin itselleni antaa.