May the Force be with you

tiistai 25. marraskuuta 2014

Ilta

Katulamppujen öisistä valoista voi ihan hyvin etsiä Otavaa. Pikku Karhu kävelisi tänne päin, jos tunnistaisin sen niin kuin tunnistan pimeän kämmenten alla. Tänä aamuna väsymys oli makeaa kermavaahtoa, kun kääriydyin peittoon ylimääräisesti ja moneen kertaan ennen nousemista. Sängyn vieressä lattialla odotti hyllyyn mahtumaton orpo kirja, jonka luin loppuun eilen. Se on vieläkin koditon. On joitakin asioita, joista tulee vihaiseksi ja toisia joiden sanomisen jälkeen menettää toivonsa. Minulla ei ole nyt kumpiakaan, koska ikkuna on auki, pimeä valuu sisälle ja peitto ojentaa kättä. Kun käyn nukkumaan, en näe enää mitään. Tuiki, tuiki tähtönen.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pimeässä
ei kuuluva
valaisee;
kirja
sanoista,
jotka olivat rakkautta.

Leena Lumi kirjoitti...

Ihanaa runoproosaa ja peittokin ojentaa kättään...

Anonyymin runo on kuin tähti marrastaivaalla.

<3

vaarna kirjoitti...

Olisipa väsymys makeaa kermavaahtoa, mutta ei... se on tahmeaa lakritsatoffeeta, jonka maku jää suuhun loppupäiväksi ja yöksi. Emme sovi marraskuun kanssa yhteen lainkaan. ;)

Toivottavasti kirjallekin löytyy vielä kotihylly!

Rooibos kirjoitti...

Anonyymi: Kiitos kommentista :).

Leena: Peitto tosiaan ojentaa kättään - en tunnusta, että pimeys vaikuttaisi minuun ollenkaan negatiivisesti, mutta miten tuo nukkuminen onkin niin ihanaa nykyään ;)?

Vaarna: Lakritsitoffeeta? Missä!? Voit lähettää kaikki minulle :D!