Ihan liekeissä

Jos käyttäisin ylläolevaa ilmausta, käyttäisin sitä nyt. Jos eilistä kirjoittaessani olin pienessä sievässä viinin ja siiderin takia, nyt olen pienessä sievässä ihan muista syistä ja ilman mitään aineita. Ai miten ja miksi? Tapasin Rakennegurun. RG oli lukenut Alfan ja vietimme puolitoista tuntia printtien ylle kumartuneina kun RG kertoi, miten rakenteella pitäisi pelata palapeliä, että se toimisi optimaalisesti. Jestas että oli taas valaisevaa!

RG osaa puhua teksteistäni niin, että ymmärrän, mitä olen tarkoittanut. Minun on tosi vaikeaa puhua omasta tekstistä analyyttisesti: pohtia henkilöhahmojen vastinpareja, miettiä juonen isoja ja pieniä kaaria, niiden suhteita toisiinsa ja niin edelleen. Minulle nekin tekstit, jotka ovat jo kaukana kirjoittamisen keskiöstä, ovat vain puoleksi analyyttisen ajattelun tavoitettavissa. Se toinen puoli on pelkkää tunnetta, intuitiota, vaistonvaraisia ratkaisuja. Sitten kun joku tulee ja osoittaa sormella, että katso, tässä on tämän henkilöhahmon kaari, ja tässä se kaari huojuu, koska tämä kohtaus on väärässä paikassa, niin vau. Siinä huojuu jo Rooiboskin nähdessään tekstinsä oikeasti ulkopuolelta, nähdessään sen osaset ja mistä se koostuu.

Paitsi että RG osaa näyttää minulle rakenteen ongelmat ja osoittaa ne kohtaukset, joita siirtämällä rakenne loogistuu, selkenee, palvelee paremmin tarinaa, hän osaa myös kysyä kysymyksiä, jotka pakottavat minut miettimään tekstiä ihan eri tavalla kuin yksin ollessani. "Mikä on tämän henkilöhahmon suuri kaari? Mikä on hänen elämänsä ´se juttu´? Henkilö X voittaa tässä lopussa, mutta koska Y on päähenkilö, täytyy hänen...??" - Voittaa lopussa vielä enemmän, minä täydennän ja sitten me alamme spekuloida miten päähenkilö voi voittaa. RG heittelee mahdottomia ideoita, mahdollisia ideoita ja kertoo, miten homma menisi, jos tarina rakentuisi teknisesti täysin mallien mukaan. Minä nyökyttelen, kurtistan kulmiani, mietin Alfan loppua - jotain sille pitää tehdä, mutta mitä? Tuo, tämä, kenties tuollainen setti? "Ei liian pitkää, yksi kohtaus tämän kohdan jälkeen ja se on siinä", RG sanoo ja minä näen, mitä hän tarkoittaa.

Alfa on erilainen kuin muut kreikkalaiset. Siinä on enemmän äksöniä kuin muissa ja vain Delta on samaa tyyppiä kuin Alfa. Äksönin kanssa minä en ole kauhean hyvä luonnostaan, vesitän sen jaarituksilla, en osaa ajatella draaman kaarta. On hyvä, että on olemassa RG, joka kertoo minulle, miten homman saa toimimaan.

Ennen kuin lähdimme kahvilasta omiin suuntiimme, RG pyysi loppujakin kreikkalaisia luettavakseen. Lupasin printata ja lähettää ne hänelle, vaikka tunnenkin jääväni sen jälkeen vielä suurempaan kiitollisuudenvelkaan. Toivottavasti RG saa oman projetinsa pian siihen vaiheeseen, että saan sen luettavakseni ja voin yrittää tehdä vuorostani osani. Jos luet tämän, RG, niin vielä: kiitos.

Nyt siis Alfan kimppuun. Olen yhtä mieltä RG:n kanssa siitä, että delete-nappulalle tuli töitä. Lukaisin Alfaa hiukan ennen kuin tapasin RG:n ja järkytyin, kuinka hyppelehtivää, kuinka epätasaista, kuinka löysää teksti oli. Lisäksi tajusin selvästi, että eräs tarinan piirre on todellakin se darling, joka pitää tappaa - ihan turha tehokeino, joka oli mukana tekstissä siksi, että tykkäsin siitä. Pois vaan, pois kaikki, mikä ei kuljeta tarinaa. Ja nyt hommiin.