May the Force be with you

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Ääneen luettua

Tänään päädyin tilanteeseen, jossa kirjoitin pienen kirjoitusharjoituksen ja sen jälkeen jouduin lukemaan tekstini ääneen. En ole aikoihin lukenut omiani ääneen kenellekään. En ole aikoihin päästänyt ketään edes lukemaan raakatekstiäni. Lukemisen alussa ehdin miettiä, että kas kun minua ei edes jännitä, mutta sieltä se jännitys sitten tuli tuttuun tapaan, ja piti pitää hengitystauko kesken tekstin. No, pääsin lukemisen loppuun jotakuinkin kunnialla. Sen jälkeen tilaisuuden vastuuhenkilö pyysi kuulijoita sanomaan tekstistä jotain. Kenelläkään ei ollut oikein mitään sanottavaa. Aina yhtä karu hetki, kun on ensin riisuutunut alastomaksi toisten edessä, ja sitten - ei mitään. Vastuuhenkilön omat kommentit tuntuivat vähätteleviltä ja epämääräisiltä ja minä luin raakatekstipätkäni uudestaan, vakuuttelin itseäni siitä, ettei tarvitse hävetä, ettei maailma vinksahtanut mihinkään suuntaan.

Sen siitä saa, kun niin harvoin lukee tekstejään muille. Toisaalta, juuri valmistuneen raakatekstin lukeminen on tietyllä tapaa aina riski. Valmiin novellin lukeminen ei olisi ongelma, mutta raakateksti on tullut sellaisena kuin se on tullut, sitä ei ole muokattu. Sen lukeminen tuntuu jollain tapaa suoralta väylältä kirjoittajan mieleen. Tai siltä, kuin riisuisit äkkiä itsesi alastomaksi ja sitten muut alkaisivat ruotia: "Kaula saisi olla pidempi, selkä lyhyempi. Lättäjalat, mutta solisluut ovat kyllä kivasti esillä." Siksi tilanteissa, joissa raakatekstiä, tai ylipäätään nopeasti, yhdellä kirjoittamisella tuotettuja tekstejä luetaan ääneen, pitäisi olla salliva ilmapiiri ja kirjoittajalle pitäisi antaa rohkaisevia kommentteja. Ei ole reilua arvostella vastasyntynyttä tekstiä, jonka kuulee lisäksi vain luettuna, samoilla kriteereillä kuin tekstiä, jota kirjoittaja on hionut kenties useamman vuoden tai ainakin kuukausia. Oiva muistutus siis: kun kuulen seuraavan kerran kirjoitusharjoitusten tekstejä luettuna ääneen, haluan sanoa kirjoittajalle, että hienoa, kaunista, ja kiitos, että luit sen ääneen meille, että olit rohkea.

6 kommenttia:

Päivi kirjoitti...

Minä saatan lukea ihan yksinänikin omia raakatekstejäni ääneen heti kirjoittamisen jälkeen. Se ikään kuin päättää harjoituksen. Ja melkein aina opettaessanikin laitan ihmiset lukemaan vastakirjoitetut tuotoksensa.

Mutta ei tulisi mieleenkään ryhtyä arvioimaan niitä, parantelumielessä siis. Lyhyessä ajassa tuotetun tekstin kommentointi ei voi olla kovin rankkaa - pikemminkin voi poimia positiivisia juttuja, tarttua tunnelmaan, kertoa assosiaatioistaan.

Ja ihan totta, melkein voisi joka kerta kiittää kirjoittajaa, että hienoa, kiitos kun luit ja jaoit.

Nimetön kirjoitti...

Kotikaupungissani on joukko ihmisiä, jotka kokoontuvat kahden viikon välein kirjoittajatreffeille. Kirjoitamme treenejä, 5 min, 10 min, 3 min, Goldbergin oppeja mukaellen. Sanalista on vapaa ja nykyään sitä kierrätetään osallistujalta toiselle. Pyrimme siis vuorollamme olemaan kellon käyttäjiä ja aloitussanojen antajia. Jokaisen treenin jälkeen luemme tekstimme ääneen toisillemme, mutta emme kommentoi sitä mitenkään. Ja kirjoitamme uudesta sanasta. Se on kiehtovaa ja auttaa oivallisesti päästämään tekstistään irti ja antaa rohkeutta lukea se ääneen, olemaan välittämättä siitä mitä on kirjoittanut.

Suosittelen!
lämmöllä,
TdW

Rooibos kirjoitti...

Kirjoitetun lukeminen on tärkeää ja raakatekstin lukeminen ja luettaminen on tärkeää. Niin kuin molempien teidän kommenteistanne käy ilmi, raakatekstiä kannattaa kohdella pehmeästi. Joko ei sanota mitään, tai sitten sanotaan positiivisia juttuja.

Omassa lukukokemuksessani hämmensi se, että ohjaaja todella arvosteli raakatekstejä. Okei, tehtävänannossa ei puhuttu raakatekstistä, mutta meillä siis oli 20 minuuttia aikaa kirjoittaa ja sitten luettiin. Eli ehdottomasti vastakirjoitettua, minun kohdallani myös raakatekstiä. 20 minuutissa suolletusta jutusta ei voi mielestäni sanoa, että "ei se oikein toiminut". Hitsi, eihän sen tarvitsekaan toimia, se on ihan vauva vielä! En loukkaantunut tai mitään, lähinnä hämmennyin ohjaajan käytöksestä. En ottanut itseeni siksi, että itse tykkäsin omista raakailuistani ja oli ollut mukava kirjoittaa. Mutta entä ne muut, jotka kirjoittivat ja lukivat? Haittasiko heitä se, että heidän kirjoitusharjoituksistaan sanottiin, että "ei toiminut" tai että "mä en tykännyt tosta ekasta yhtään" tai "sä et nyt oikein onnistunut tässä harjoituksessa"?

Olen tiennyt vuosia, että vastakirjoitettua tekstiä pitää kohdella hellästi, mutta nyt tajusin uudestaan tietyn nyanssin tuosta säännöstä. Sen, kuinka epäreilua on arvostella puolivalmista ja kuinka paljon sillä voi saada pahaa aikaan.

TdW - tuo teidän kirjoittajatreffisysteemimme kuulostaa hyvältä! Olisi hauska joskus lukea omia tekstejään ääneen jollekulle niin, että vain lukeminen on päämäärä ja kuulija ei sano mitään :).

Päivi kirjoitti...

On muuten todella vaikeaa lukea tekstejä ja olla sanomatta yhtään mitään. :) Goldbergin mukaan juuri kommentoimattomuudesta "yli jäänyt" energia sitten siirtyy teksteihin, ja nehän saattavat olla eräänlaisia kommentteja aiemmin luettuihin myös - siis jatkaa samaa aihetta tai tuoda uusia näkökulmia, usein kirjoittajan itsensä huomaamatta.

Joskus olen huomannut, että olen kirjoittanut ystäväni kanssa samasta aiheesta - siis yhtä aikaa, olemme huomanneet samankaltaisuuden kun olemme lukeneet ääneen. Hurjaa.

Mutta todella outoa, jos 20 minuutin kirjoittamistulosta jo arvioidaan toteamalla, että toi toimii ja toi on huono. Kuten Rooibos sanoit, tuohan on ihan vielä raakatekstiä, ihan vauva vielä. Antaa sen ensin kasvaa vähän!

Rooibos kirjoitti...

Nyt alkoi vielä enemmän kiinnostaa tuo, että kirjoittaisi raakatekstiä jonkun/joidenkin kanssa ja luettaisiin se sitten kommentoimatta mitään ja jatkettaisiin kirjoittamista. Tuo tekstien vuoropuhelu taatusti nousee esille. Hmm - pitääpä laittaa mietintämyssyyn!

Nimetön kirjoitti...

Se on todella kiehtovaa, siis raakatekstin kirjoittaminen tietyssä ajassa tietystä aiheesta ja sen jlk sen ääneen lukeminen. On kiehtovaa huomata miten meilläkin ryhmässä toiset sanat johtavat samanlaisiin ajatuskulkuihin, toiset sanat taas näyttäytyvät aivan erivalossa muille kirjoittajille.

Itse olen toisinaan jopa hyvinkin tyytyväinen joihinkin raakateksteihin, treenikirjoittamisen hedelmiin. Niistä voisi saada jonkun ajan kuluttua vaikka mitä aikaiseksi. Nyt vielä lepäävät. Odotan, että saan treeneillä vihon täyteen ja luen sitten mielenkiinnolla aikaansaannoksiani. Jos vaikka sitten hyödynnän niitä. Suurimman osan aikaa minä vain treeneissä kirjoitan. Ja sekin on antoisaa ja tärkeää.

Tähän asiaan mitenkään liittymättä: käypä katsomassa www.kirjoittajat.com. Se on erään kirjoittajayhdistyksen kotisivut ja he ovat tehneet antologian, Antofobia. Siinä on varsin kiehtovia tekstejä, minä olen sen lukenut. Suosittelen sitäkin,

lämmöllä,
TdW