En ole tänään töissä. Työasiat tosin turskahtelevat mieleen vähän väliä, mutta yritän sysiä ne taka-alalle, tai mieluummin kokonaan pois mielestä. Olen kirjoittanut raakatekstiä. Olen lukenut Bird by birdiä. Olen pessyt koneellisen pyykkiä ja syönyt spagettia lounaaksi. Olen kirjoittanut Tauta. On ollut aika luksusta, vaikka en olekaan kovin rentoutunut tai stressitön.
Aamupäivällä kirjoitin raakatekstiä Bird by birdistä bongaamani ja aavistuksen muuntelemani idean pohjalta. Tarkoitus on valita henkilöhahmo ja kirjoittaa henkilöhahmon elämän kolmesta tapahtumasta tai asiasta, joista hän on ylpein. Eli toisin sanoen on tarkoitus tutustua henkilöhahmoon tutkimalla sitä, millaisista asioista hän on ylpeä ja mitä hän arvostaa. Harjoitusta varten voi halutessaan kehittää ihan uuden henkilöhahmon, mutta minä aloin kirjoittaa raakatekstiä Taun päähenkilöstä. Taun siksi, että tiesin, että Taulle pitää tehdä jotain ja siksi, ettei minun yhtään huvittanut käydä Taun kimppuun, kun en tiennyt, mitä sille tekisin.
Aika kiva harjoitus. Tutustuin Taun päähenkilöön paremmin ja se teki suhteellemme hyvää. Se teki hyvää myös Taulle, jota aloin kirjoittaa seuraavaksi. Katsoin ensin muistivihosta, miten Kontakti oli kommentoinut Tauta, selasin Taun läpi, pohdin yhtä hankalaa henkilöhahmoa ja päätin kiepauttaa asetelmaa aavistuksen verran ympäri. Sisäsiisteydestä sivuraiteelle. En halunnut tehdä mitään radikaalia aiheelle, koska Tau ei ole radikaali teksti, mutta jotain piti tehdä. Henkilökiepautuksen jälkeen kirjoitin Tauhun pätkän lisää em. harjoituksen pohjalta ja uusin lopun kokonaan.
Kuulostaa niin kuin olisin tehnyt hirveästi hommia, vaikka en ole. Ylläoleviin muutoksiin ei kulunut paljon aikaa, mutta ne muuttivat tekstiä ratkaisevasti toisenlaiseksi. Paremmaksi. Nyt Tau ei enää ärsytä minua, vaan se on alkanut kiinnostaa ihan uudella tavalla. Otan sen hyvänä merkkinä. Samoin kun sen, että syödessäni spagettia pääni kirjoitti Tauta edelleen, analysoi sitä ja löysi siitä merkityksiä, jotka olin kirjoittanut huomaamattani. Syödessäni totesin niistä asioista vain, että "vau, toden totta, no niinpäs onkin". On hienoa, että alitajunta kirjoittaa ja pulpauttelee tekstiin lisukkeita esimerkiksi syödessä tai kotitöitä tehdessä, mutta yhtä hienoa on se, että alitajunta kirjoittaa myös silloin kun kirjoitan. Sanavalinnat eivät olekaan sattumia, tekstin kuvasto alkaa täydentää aihetta ja teemaa itsestään, yrittämättä. Sellaisesta tulee luottavainen olo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti