May the Force be with you

torstai 19. marraskuuta 2009

Karanteenia

Selällään sohvalla läppäri sylissä. Nukkumaan? Voi tokkiinsa, piti olla jo! Huomenillalla on velvollisuuspirskeet, jotka eivät kiinnosta minua yhtään. No, kai siellä voi yhden illan teeskennellä, ei kai tuo niin vaarallista ole? Toivottavasti ei. Sunnuntaina pääsen sentään katsomaan New moon -leffaa, hauskaa.

En ole kirjoittanut. Viikko on sekä ollut tosi pitkä että hävinnyt johonkin ihan itsestään. Olen myös ollut kirjoittamatta ihan tarkoituksella; käsittääkseni jännetupentulehdukseen ei voi soveltaa perinteistä "sillä se lähtee millä se on tullutkin" -hokemaa. Kirjoittaminen ei kyllä ole aiheuttanut vaivaa, vaan hiiren käyttö, mutta yritän välttää nyt rasitusta, yhtä kaikki.

Taidan mennä nyt vihdoin sänkyyn ja lukea unilukemisiksi hiukan Viisikkoa. Kuulostaa rennolta. Huomenna on perjantai. Viikonloppuna saa nukkua.

Ei kommentteja: