Kirjoittajien parissa liikkuu monenlaisia uskomuksia siitä, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei, jos haluaa kirjalleen kustannussopimuksen. Jos tapahtumat alkavat kesämökillä, kustantamossa laitetaan kässäri heti ei-kasaan, eikä sitä lueta loppuun, tai Mä oon kuullut, että kustantamoon lähetettävän kässsärin ei kannata olla liian valmis, mä en esimerkiksi aio tarkistaa oikeinkirjoitusta tai kielioppivirheitä lainkaan. Jotkut taas tuntuvat uskovan, että monisivuinen saatekirje, jossa kerrotaan kirjoittajan koko elämäntarina, auttaa sopimuksen saamista.
Minä kuulun vanhaan koulukuntaan ja hion kässärini niin valmiiksii ja kuntoon kuin osaan, ennen kuin lähetän sen kustantamokierrokselle. En jätä oikeinkirjoitusta hiomatta, en tee muitakaan tietoisia tekemättä jättämisiä. En halua hukata kenenkään arvokasta työaikaa tekstillä, jota en ole viilannut niin hyväksi kuin osaan. Enkä usko, että jos kirjan alussa on kesämökkikohtaus, se vaikuttaisi automaattisesti yhtään mihinkään. Olen myös niin suoraviivainen, että kaikkialle, mihin voi lähettää kässärin sähköisenä, lähetän sen sähköisenä. Muut saavat sitten paperiprintin. Tämä siksi, ettei minua kiinnosta printata kymmentä kappaletta kässäriäni. Ammattilukija kyllä huomaa hyvän tekstin, luki sitä sitten paperilta tai ruudulta. Ja saatekirje - no, siinä voisin varmaan petrata. Ei pituudessa niinkään, sillä luotan lyhyeen muotoon, mutta laadussa. On uskomatonta, kuinka kökköä tekstiä sitä voikaan saada aikaan, vaikka muuten kirjoittaa ihan sujuvasti ja hyvin ;).
Koska uskon siihen, että hyvä huomataan, alan seuraavaksi miettiä, kuinka saan pikku Kreikkalaiseni vielä paremmiksi. Siihen innostaa myös eilen Kustantamo F:stä saatu valtavan herttainen eikiitoställäkertaa-kirje. Joten ei muuta kuin hommiin!
9 kommenttia:
Tsemppiä ja iloa kirjoittamiseen ja viilailuun, Rooibos!
Hauskoja nuo uskomukset! :-D Jotenkin tuntuu, että tärkeintä on uskoa itseensä, muulla ei ole niin väliä.
Minua jaksavat ihmetyttää nuo uskomukset, joita tosiaan kirjoittajien joukossa pyörii. Koetetaanko niillä vain peitellä itselle sitä, että ehkä se käsikirjoituskin vaatisi vielä jotain? On ehkä helpompi uskotella itselle, että käsis ei kelpaa, koska päähenkilöllä on sellaisen henkilön nimi, jonka kanssa kustannustoimittajalla meni suhde juuri poikki. ;)
Jaksamista höyläilyyn ja tekemisen iloa toivottelen minäkin!
Kiitos tsempeistä, Paula ja J.S.!
Minä olen aina jotenkin ihan sanaton noiden uskomusten edessä - mutta ihan totta mitä sanoit J.S., ne ovat hyvä tapa selittää sitä, miksi kässäri ei mennyt läpi. Jollainhan sekin pettymys on itselle selitettävä.
Itse olen saanut tietää kahdelta eri kustannuspäälliköltä, että he todellakaan EIVÄT lue kokonaan kaikkia saamiaan käsikirjoituksia, paitsi siinä tapauksessa, että tuntevat käsikirjoituksen lähettäjän henkilökohtaisesti.Pari sivua alusta saattaa hyvinkin riittää negatiiviseen päätökseen, valitettavasti. Eli käsikirjoituksen alkuun kannattaa panostaa, jos haluaa jonkun lukevan sen loppuun. Itselläni viimeisimmän käsiksen alku on todella heikko, eli ei ole kovin hyvissä kantimissa se toive, että joku jaksaisi kahlata pidemmälle ja kenties huomata, että oli siellä potentiaaliakin :)
Toinen näistä kustannuspäälliköistä EI tiedä minusta mitään eikä siis ole lukenut käsistäni kokonaan, toinen taas muistaa minut edellisten käsisteni ansiosta ja on siis toivoa, että hän saattaisi lukea käsikseni kokonaan tälläkin kertaa :)
Eli eivät nämä oletukset aivan tuulesta temmattuja ole... ja selittää hyvinkin sen, miksi esim. iso kustantamo hylkää loistavankin käsiksen: ei ole vaivauduttu lukemaan koko käsistä ja huomattu, että tylsästä (kesämökillä tapahtuvasta...? ;D ) alusta huolimatta loppu on niin vetävä, että käsis kannattaa korjausten jälkeen julkaista. Tämä on sitten vähän pienempien kustantamojen onni, kun käsiksiä ei saavu niin riivatusti, vaan on ehkä aikaa lukea useampi kokonaan ja napata julkaistavaksi sekin käsis, jonka alku ei ollut parhaimmasta päästä.
Vera: Tuo on minusta ihan itsestään selvää, että kaikkia kässäreitä ei lueta kokonaan - kukapa viitsisi lukea jotain selkeästi huonosti kirjoitettua ja epäkiinnostavaa kässäriä pahimmassa tapauksessa monta sataa sivua. Sallin ihan mielelläni kustannustoimittajaparoille sen, että jättävät kesken, jos tekele on onnetonta roskaa - vaikka se sitten olisi minun kirjoittamaani onnetonta roskaa. Sitä en kuitenkaan usko, että yksikään kässäri päätyy ei-pinoon yksinomaan sen takia, että alussa ollaan mökillä :D.
Minusta nuo uskomukset ovat ymmärrettäviä siksi, että jotain pitää keksiä kun hylsy tulee, tai jo etukäteen selittää itselleen miksi ei ehkä onnistu, mutta en usko, että yksikään loistava kässäri tulee hylätyksi siksi, että se on liian hyvä tai liian viimeistelty tai että se tosiaan alkaa mökillä. Ja mitä näitä muita uskomuksia nyt onkaan.
Tarkoitin itse lähinnä sitä, että usein toistetaan "uskomusta", että loistava käsikirjoitus kyllä julkaistaan oli saate tai alku millainen tahansa, niin näiden itse saamieni tietojen perusteella se ei välttämättä pidä paikkaansa. En nyt siis viittaa loistavalla omaan käsikseeni (:D) vaan uskon, että oikeasti huomattavia käsiksiä jää julkaisematta, koska alusta ei ole syystä tai toisesta tykätty, eikä ole huomattu, että koko se loppu olisikin julkaisun arvoista. Mutta jossain tapauksissa sitten joku tunnontarkempi kustannustoimittaja ehkä jaksaakin lukea pidemmälle ja löytää helmen! Tämä on jo melkoinen klisee, mutta jos ajattelee jotain J.K. Rowlingia ja sitä, että hän on saanut 11 hylkyä ennen kustannussopparia. Epäilen, etteivät kaikki ne hylyn antanutta k-toimittajaa olleet aivan idiootteja, vaan että moni heistä ei yksinkertaisesti vaivautunut lukemaan koko käsistä. Ajatella, jos Rowling olisi lähettänyt käsiksen vain kymmenelle kustantamolle, eipä olisi syntynyt Potter-ilmiötäkään!
Enkä minäkään ole sitä mieltä, että ihan kaikkia käsiksiä pitäisi lukea kokonaan, mutta ihan Rowlingiin viitaten epäilen, etteivät kaikki lukematta jätettävät nyt ihan puhdasta "sk***aakaan" ole... aika on rajattua ja tutut ja tuttujen tutut pääsevät jonon ohi...
Onhan eräs kustannustoimittaja ekan käsikseni lukenut, vaikka olinkin täysin tuntematon, mutta toinen pääsi jonon ohi siksi, että muisti sen ekan käsikseni ja siitä antamansa palautteen. Sain siis tokasta käsiksestä palautteen tasan viikossa. Ja nyt lupasi lukea kolmannen, koska muistaa ne edelliset...
Itse pyrin olemaan realistinen ja mielestäni on realistista olettaa, että joskus pitää olla ihan vain pirun hyvä onni, että saa käsiksensä julkaistua. Eli k-toimittajalla aikaa ja halua lukea käsis pelkän hajamielisen selailun sijaan...
Vera: Tuo on totta, että joskus kaikki on vain säkästä kiinni: kustannustoimittaja, joka lukee kässärisi, on juuri sinä aamuna erinomaisessa vireessä ja jatkaa lukemista, vaikka ensimmäiset 10 sivua eivät täysin iske, ja huomaa sitten, että käsissä on mestariteos, jonka alku vaatii vain vähän viilaamista. Oikea aika, paikka ja ihminen, siihen minäkin uskon. Mutta juuri tuon takia minusta onkin tärkeää, että yrittää parhaansa ennen kuin lähettää kässärin kustantamoon - ettei ammu itseään jalkaan sellaisella asialla, jota ei halua korjata, koska "kässäri ei saa olla liian viimeistelty".
Tuo ajatus, että "hyvä teksti huomataan kyllä" on kai minun tapani psyykata itseäni. Ihan totta tuo mitä kirjoitit, että hyviäkään kässäreitä ei tunnisteta ennen kuin siellä 13.:ssa kustantamossa. Itse haluan uskoa, että tunnistetaan edes siellä - muuten alkaisi tuntua, ettei tässä kaikessa ole juurikaan mitään mieltä ;).
Olet oikeassa, pitää jaksaa uskoa siihen, että hyvä teksti löydetään kyllä! On helppoa lannistua hylkyjen jälkeen, joten ehkä tuota Rowlingin esimerkkiä olisi parempi käyttää vain kannustukseen: hän ei antanut periksi, enkä minäkään aio antaa. Vaikka luinkin juuri juorupalstalta, että Riikka Pulkkisella oli aikoinaan sukulainen Gummeruksella, kun käsis hyväksyttiin... ;D Onneksi on monia muita, joilla ei ole mitään suhteita ja käsiksestä on siltikin tullut aivan oikea kirja! :)
Vera: Amen!
Lähetä kommentti